sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Kondomilonkku ja muita uutisia

Uutiset ovat kummallisia. Vanhempieni luona lomaillessani yhden päivän saldoksi kertyi kolme erilaista uutista, jotka kaikki paljastavat jotain mielenkiintoista aikamme vinksahtaneisuudesta. Ei niin, etteivätkö muutkin ajat olisi vähän vinksallaan, mutta tässä esimerkit:

1) Italian oikeistohallitus kerää romanialaisilta ja vain romanialaisilta henkilötietoja kaduilla ja majapaikoissa, vaikka Euroopan Unionissa on vapaa liikkuvuus. Miksi heitä, myös juuri kävelemään oppineita lapsia, epäillään tulevaisuuden mahdollisista rikoksista? Ja vaikka he tekisivätkin joitakin rikoksia, eikö kannattaisi palauttaa mieliin, miten natsi-Saksa onnistui keräämään Ranskan juutalaiset niin tehokkaasti. Miettikääpä sitä. Samaan aikaan poliisijohto tiedotti, että he haluaisivat kaikkien suomalaisten sormenjäljet, jotta rikokset voitaisiin ratkaista nopeammin. Sentään tietosuojavaltuutettu vastusti. Palautetaan taas mieliin natsit Ranskassa. Onneksi vielä en ole kuullut tässä yhteydessä sitä ainaista ”argumenttia”, että jos ei ole mitään salattavaa, niin… Kaikille tuon sanoville voin sanoa seuraavasti: jos ei ole mitään salattavaa, niin voisin tulla luoksenne katsomaan, kun tumputatte kämpillänne. Toisaalta, eivätkös ihmiset laita omaehtoisesti aiheeseen liittyvät kuvat nettiin.

2) Hollannissa kielletään turkistarhaus. Tämä ei ole vielä se uutinen, vaan Suomen kanta. Suomen hallitus vastustaa siksi koska turkistarhaus on Suomelle niin tärkeää. Turkistarhaajien edustajat ovat tyytyväisiä hallituksen lausuntoon ja toteavat, että Hollannin päätös on väärä, koska Euroopan Unionissa tulisi olla yhdenmukainen linja. Tarhausta ei saisi kieltää Hollannissa, koska se on laillinen elinkeino toisessa jäsenvaltiossa. Eivätkö nämä samat maajussit ole koko EU:n ajan valittaneet, että Suomen pitäisi saada päättää itsenäisesti omista asioistaan? Miksi nyt sitten Hollanti ei saisi? Eikö tämä osoita, että tarhaajat ovat todellisia poliitikkoja: kanta on selvä, täytyy vain keksiä tilannesidonnainen tapa perustella omien näkökantojen paremmuus ja tarhauksen jatkuvuus.

3) Seinäjokisen Mallaskosken panimon julkisuustempaus sai nopean lopun, kun lonkero-oston mukana tullut kondomi piti poistaa. Sosiaali- ja terveysministeriön tuotevalvontakeskuksen mukaan alkoholijuomien kylkeen saa laittaa vain tuopin, ei kondomia. Ilkka-lehden mielipiteissä, siis varsinaisten uutisten ulkopuolella, oltiin Mallaskosken puolella. Se ei ole mitenkään omituista, enkä myöskään usko pohjalaisten paljon välittävän, vaikka kyse ei olisi ollut kotikulmien yrityksestä. Mutta se sisältö oli paikoitellen aika heviä, varsinkin kun aiheena nyt oli aika mitätön asia. Muutamassakin tekstissä mainittiin hiv. Yhdessä tekstissä oli kuvaus siitä, että kun ihmiset tapaavat ja ovat herkässä esileikissä eikä kondomia ole mukana, on hyvä jos edes lonkerotölkin kyljessä oleva tuote pelastaa hiviltä. Huh. Ei puutu kirjoittajalta ainakaan draaman tajua. Epätoivottu raskaus? Ei se nyt niin paha juttu ole. Klamydia? No se nyt on jo joka teinillä. Mutta HIV! Mitä muuta tuohon voi sanoa kuin että kondomilonkku takaisin ja äkkiä – muuten kohta kaikilla on hiv.

Nyt vasta ymmärrän, miksi tiedonvälityskanavia kuunnellessani otan usein kirjan käteeni. Jos uutiset ovat aina tuollaisia, täydellinen keskittyminen on liian raskasta. Sitten tuli lopullinen niitti sekavaan olotilaan. Kun kävi ilmi, että lonkeroihin liitetty kondomi oli Sultan play easy fit, hain kuvan. Luin mainostekstin: ”suunniteltu erityisesti nuorille ja nuorenmielisille”. Mitä ihmettä tuokin kertoo kondomin ominaisuuksista?

Ei kommentteja: