lauantai 28. marraskuuta 2009

Top vähän yli 50 2009

Vuoden lopuksi kasattavat listat ovat kiusallisia, jos niihin suhtautuu turhan vakavasti, sillä usein parhaiden albumien lista jäsentyy vasta seuraavana vuonna – varsinkin, jos ei ole ehtinyt tai jaksanut tutustua kaikkiin selkeästi kiinnostaviin teoksiin. Olen ostanut vuoden aikana 190 albumia, mutta suurin osa on ollut vanhempaa tuotantoa. Siksi lista, jonka olen koonnut erittäin ryppyotsaisesti, näyttäisi heijastelevan kalpeasti vuoden aikana kuuntelemaani musiikkia: Missä 50-luvun r’n’r? Missä autotallirock ja surf? Missä blues ja vanha jazz? Missä kasari- ja ysäri-indie? Missä lukuisat ostamani reggaealbumit? Missä Fabienne Delsol? Missä vuoden 2008 parhaat?


Lisäsin loppuun myös muutaman oletettavasti listalle sopivan, mikäli olisin ehtinyt ja jaksanut jne. kuunnella niitä. Tässä kuitenkin Top vähän yli 50 vuodelle 2009, ei aivan järjestyksessä, vaan neljään kategoriaan jäsennettynä. Summa summarum: 2009 – paljon hyviä levyjä, mutta parempiakin vuosia on tainnut olla.


Luin juuri Uncutin vuoden top 50 listan: siinä on vain parikymmentä tässä mainittua. Tämä on jopa yllättävää, sillä lehden 2000-luvun top 150 listalta omistan lähes 90 albumia. Indiepainotteisen The Fly -lehden listalla on vain yksitoista samaa.


I

Luke Haines: 21st Century Man

Eels: Hombre Lobo

Dinosaur Jr: Farm

Felice Brothers: Yonder is the Clock

Conor Oberst & the Mystic Valley Band: Outer South

Mountain Goats: The Life of the World to Come

Willard Grant Conspiracy: Paper Covers Stone

Bowerbirds: Upper Air

Grand Duchy: Petits Fours (ilm. 2008 mutta kaupoissa vasta 2009)

Yo la tengo: Popular Songs

Mulatu Astatke & the Heliocentrics: Inspiration Information 3


II

A-Bones: Not Now! / Jason Lytle: Yours Truly, the Commuter / Port O’Brien: Threadbare / Raveonettes: In and Out of Control / Heavy Trash: Midnight Children / Simone White: Yakiimo / Sunset Rubdown: Dragonslayer / Bruce Springsteen: Working on a Dream / Animal Collective: Merriweather… / Asobi Seksu: Hush / Meteors: Hell Train Rollin / Antony & the Johnsons: The Crying Light / Sonic Youth: The Eternal


III

Vieux Farka Touré: Fondo / Pink Mountaintops: Outside Love / Cass McCombs: Catacombs / Morrissey: Years of Refusal / Monsters of Folk / Von Bondies: Love, Hate and Then There’s You / Titus Andronicus: The Airing of Grievances / Espers: III / Black Lips: 200 Million Thousand / God Help the Girl (Stuart Murdoch) / The Decemberists: The Hazards of Love / Rancid: Let the Dominoes Fall / Weezer: Raditude / The Low Anthem: Oh My God Charles Darwin / Wavves / The Handsome Family: Honey Moon / Grizzly Bear: Veckatimest / Richmond Fontaine: We Used to Think… / Girls: Album / The Antlers: Hospice / Duke & the King: Nothing Gold Can Stay / Iron & Wine: Around the Well / Spiral Stairs: The Real Feel / Papercuts: You Can Have What You Want


IV

Jay Reatard: Watch Me Fall / Lisa Germano: Magic Neighbor / Jamie T: Kings & Queens / Manic Street Preachers: Journal for Plague Lovers / Placebo: Battle for the Sun / Regina Spektor: Far / Pj Harvey & John Parish: A Woman, A Man Walked By / Martin Carr: Ye Gods / Editors: In This Light… / Richard Hawley: Truelove’s Gutter / Alela Diane: To Be Still / The Big Pink: A Brief History of Love / Metric: Fantasies / Arctic Monkeys: Humbug / Bob Mould: Life and Times / Mew: No More Stories / Wild Beasts: Two Dancers / Mariachi El Bronx: El Bronx / Devendra Banhart: What Will We Be / Noah & the Whale: The First Days of Spring / Slow Club: Yeah So / AA Bondy: When the Devil’s Loose / St Vincent: Actor / Beak> / Hidden Cameras: Origin Orphan / Flaming Lips: Embryonic / Jarvis Cocker: Further Complications / The Dead Weather: Horehound / Wilco / Seasick Steve: Man from Another Time / Art Brut: Art Brut vs. Satan


Listalla jos olisin kuullut:


Bill Callahan: Sometimes I Wish We Were an Eagle

Tinariwen: Imidivan

AC Newman: Get Guilty

The Thermals: Now We Can See


Paras kotimainen:


The Rollstons: Gauguin’s Trunk (ainoa vuonna 2009 ostamani suomalainen – oliko muita hyviä? Asa. Plain Ride)


Pahimmat pettymykset eli albumit, joiden olisin odottanut päätyvän ensimmäiseen kategoriaan:


Hidden Cameras: Origin Orphan (omistan aikaisemmat ja bändipaidan, mutta ei aukea täysillä ainakaan tänä vuonna.)

Flaming Lips: Embryonic (kosmiset melodiat voittavat uusimman psych rock -kokeilut)

Jarvis Cocker: Further… (edellinen mainio, tämä tylsähköä rokkia)

Jay Reatard: Watch Me Fall (vuoden 2008 singlekokoelma oli huippu, tämä ei)

Port O’Brien: Threadbare (hyvä mutta pettymys edellisen jälkeen)

Raveonettes: In and Out… (hyvä sinänsä, kahteen edelliseen verrattuna rimanalitus)

The Decemberists: Hazards… (yhtyeen uusi linja ei auennut toivotulla tavalla, vaikka esiintyminen Jools Hollandissa oli upea)


perjantai 13. marraskuuta 2009

Suomen televisio ja kylmä sota

Rakkautta ja anarkiaa festivaaleillakin esitetty virolainen dramatisoitu dokumentti ”Disco and Atomic War” oli ohjelmassani valikoidessani kiinnostavinta tarjontaa Leedsin elokuvafestivaaleilta.

Dramatisoitu dokumentti on enemmän kuvaus yhden sukupolven muistoista kuin historiallinen rekonstruktio. Juuri sellaisena se on onnistunut. Virolaiset katselivat kylmän sodan hengessä tarjottua läntistä propagandaa Suomen televisiosta, vaikka neuvostovalta pyrki häiritsemään signaalia. Nokkelat ihmiset kuitenkin ylläpitivät salaista verkostoa, joka tarjosi tarvittavia välineitä television katseluun sekä kopiot Suomen television ohjelmatarjonnasta. Jos viranomaiset kävivät katkomassa perinteisen antennin, täytyi kehittää uusi lämpömittarista.

1980-luvulla eestiläisten sankareiksi nousi esimerkiksi Ritari Ässä puhuvan ihmeautonsa kanssa. Pian nuoret alkoivat puhua kelloilleen ulkomaisten autojen edessä. Samoin K-kaupan Väiski (Väinö Purje) mainosti sisäfilettä ja karitsanpotkaa, joista virolaiset saattoivat vain unelmoida jonottaessaan jauhorinkeleitä. Oli hyviä syitä epäillä Väiskin olevan CIA:n agentti. Tätä kuulemma kysyttiin Suomessa, kun Väiski oli katsomassa dokumenttia. Ei omien sanojensa mukaan ollut. (Mutta ei Väiski ollut myöskään E-Kaupan leivissä.)

Systeemi oli murtumassa. Juri Andropov pyrki palauttamaan kurin ja järjestyksen, jota Virossa toteutti Viron kommunistisen puolueen sihteeri Karl Vaino. Neuvostoliittoa uhkaava konkurssi, johon vaikutti merkittävästi kiihtyvä asevarustelu, mainitaan ohimennen.

Viron perspektiivistä varsinainen järistys oli kuitenkin pehmopornoelokuva Emmanuellen ensiesitys Suomen televisiossa. Dokumentti kuvaa (ilmeisesti faktoja paisutellen mutta kokemuksellisesta ulottuvuutta havainnollistaen), miten sukulaiset ja tuttavat maaseudulta – jossa Suomen televisio ei näkynyt – matkasivat Tallinnaan kylään katsomaan elokuvaa. Tästä päästään parin mitättömän mutkan kautta tilanteeseen, jossa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen uudistusmielinen pääsihteeri Gorbatsov arvostelee julkisesti Vainoa, joka oli neuvostomielinen siinäkin vaiheessa kun keskusjohto tiesi tarinan olevan loppumassa.

Esityksen jälkeen oli keskustelutilaisuus ohjaajan ja tuottajan kanssa. Kommentoin lyhyesti omaa kokemustani kasvamisestani aidan toisella puolella. Oikeastaan dokumentti on hyvä sukupolvikuvaus kasarikakaroiden kasvuympäristöstä: Dallas, Ritari Ässä, Väiski ja Emmanuelle olivat isoja juttuja myös suomalaisille, joskaan ne eivät merkinneet toivoa vapaudesta.
Kommentoin myös dokumentin lyhyttä ekplisiittistä viittausta ja jatkuvia vihjauksia punkin merkitykseen. Teoksessa soi J.M.K.E ja lopussa on kohtaus, jossa punkkarit ja muut laulavat yhdessä J.M.K.E:n Valkoisen perhosen kesää lauluvihkoset kädessä – mutta tapahtumaa ei juurikaan selitetä. Ohjaaja totesi, että dokumentin nimi voisi olla yhtä hyvin punk ja atomisota, vaikka Åke Blomqvistin esittelemällä diskotanssilla olikin merkitystä lännen ja idän välisessä kamppailussa. Joistakin punk-kappaleista tuli Viron vapautumisen teemalauluja ja ohjaaja painotti, että heille punk tarkoitti aina vapautta.

Yleisö kysyi myös dokumentin narratiivista, jossa siirrytään totalitaristisesta vankilasta onnelaan, ja muistutti kapitalismin ongelmista. Tekijät vastasivat, että halusivat alleviivata vapauden ajatusta ja etteivät halunneet ulottaa aikaperspektiiviä nykyaikaan (mikä on teoksen toimivuuden kannalta hyvä ratkaisu), mutta ihmettelin tuottajan vakuuttelua siitä, että Virossa on nyt kaikki hyvin. Dokumentissa tuodaan esiin ajatus Virosta Neuvostovallan ihmislaboratoriona, jossa tarkkaillaan, miten läntinen hapatus vaikuttaa ihmisten mieliin. Laboratoriometafora ei ole kuitenkaan vieras nykyajalle. Neuvostoliiton jälkeisestä Virosta on puhuttu uusliberalismin laboratoriona, jossa pienellä kansalla testataan, miten paljon valtion asemaa ja sosiaaliturvaa voidaan minimoida.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Terveisiä mielenosoituksesta

Viime viikonloppuna saattoi tavanomaisen shoppailun vaihtoehtona seurata mielenosoituksia ja suurehkoa poliisioperaatiota. Kuten aikaisemmin Birminghamissa ja Manchesterissa, myös Leedsissä järjestettiin kahden vastakkaisen leirin mielenosoitukset samana päivänä. Yhtäällä mieltään osoitti EDL, English Defence League ja toisaalla UAF, United Against Fascism. Läntisen Yorkshiren poliiseilta paloivat lomat.

EDL vastustaa Englannin islamisoitumista ja kaipaa valkoista monokulttuurisuutta; UAF vastustaa fasismia, rasismia ja äärioikeistolaisuutta sekä juhlii monikulttuurisuutta.

EDL:n mielenilmaukseen osallistui noin 900 ihmistä. Kylteissä luki mm. ”Ban the Koran” ja ”No more mosques”. Monilla oli Englannin lippu (ei suinkaan Iso-Britannian Union Jack). Jollain oli Israelin lippu eli hyvää mainosta sinnekin suuntaan.

UAF:n kokoontumisessa oli arviolta 1500 ihmistä. Siellä oli oikeistolaisen BNP:n (British National Party) kieltämistä toivovia kylttejä, palestiinalippuja sekä vallankumouslippuja. Kuvassa oleva kaveri kertoi, että islam on rauhan uskonto ja että ”islam tarkoittaa rauhaa” (ei vaan ”alistumista”) ja että hän on syntynyt tässä maassa ja haluaa elää täällä.

Lopulta koko tapahtuma oli kurin ja järjestyksen voitto: ilmeisesti vain 9 pidätettiin pienistä asioista eivätkä osapuolet päässeet kohtaamaan – toisin kuin Manchesterissa. Tapahtumia seuranneena arvioin, ettei kovin moni edes halunnut osapuolten kohtaamista. EDL ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan; UAF:n kannattajista muutama sata pyrki kohti EDL:n mielenosoituspaikkaa.

Yhdessä kohdassa oli vaara: UAF:n kannattajat pyrkivät pienen poliisimuurin läpi ja kuvaajat alkoivat juosta. Itse otin pari juoksuaskelta lähinnä siksi, etten halunnut jäädä mielenosoittajien ja poliisimuurin taakse muodostuvan ratsupoliisimuurin väliin. Viime hetkellä ehdin pois loukusta, kun juoksin tien sulkevan hevosen turvan alta. Pian tilanne rauhoittui eivätkä mielenosoittajat tulleet ensimmäisen poliisimuurin läpi. He olisivat päässeet, mikäli olisivat todella halunneet. Ehkä tärkeintä oli uhota poliisille.