maanantai 27. huhtikuuta 2020

Studioalbumit osa 104: Raised Fist

Muutamia vuosia sitten Provinssissa soitti Luulajasta ponnistava Raised Fist. En tuntenut yhtyettä ja oletin, että akti kuuluu festivaalille tavalliseen hevikiintiöön. Ei mennyt ihan nappiin. Yhtye osoitti sen vääräksi ja voitti minut puolelleen tehokkailla biiseillään ja energisellä esiintymisellään. Kysehän on 2000-luvun hardcoresta, ei hevistä, vaikka metallinen ulottuvuus bändin äänimaailmassa onkin läsnä. Metallisuus tulee vahvojen riffien yhdistämisestä hc:n muottiin.

Myöhemmin hankin hyllyyni yhden albumin käytettynä ja totesin sen onnistuneeksi. Kun bändi julkaisi uuden levyn vuonna 2019, ostin sen. Nyt päätin kuunnella muutkin studioalbumit. Useiden biisien ep:t jätän pois.

Fuel (1998) on heti tutun kuuloista kamaa, mutta ei (vielä) loppuun asti hiottua. Keskitasoiset biisit eivät erotu toisistaan, vaikka perusote on jämäkästi osastolla in-your-face. Jälkiviisaasti ajateltuna kyse on lupaavasta alusta, mutta ei (vielä) paljon enemmästä. Kolme tähteä.

Ignoring the Guidelines (2000) on täyteläistä ja tiukasti soitettua hardcorea. Biisien kesto on keskimäärin selkeästi yli kaksi minuuttia, joten mistään Terveiden käsien klassikkojen puoliminuuttisista ei ole kyse. Eikä ole tyylillisesti muutenkaan, sillä Raised Fist jatkaa metallisemmalla linjalla. Teos sisältää myös Gorilla Biscuits-lainan (”New direction”). Hieno biisi tuo mieleen perinteisemmän hc:n, mutta täytyy sanoa, etten ole Gorilla Biscuitsiin pahemmin tutustunut. Kolme ja puoli tähteä.

Dedication (2002) on edelleen tiukasti soitettua ja asenteeltaan tinkimätöntä (metallivaikutteista) hardcorea (vai pitääkö sanoa ”metalcorea”). Jos et pidä edellisistä, et pidä tästäkään. Ja toisin päin. Mitään muuta vikaa tässä ei ole kuin lievä monotonisuus (rytmivaihtelut, tila ja ilma eivät luonnehdi tätä teosta) ja yksittäisten todella tarttuvien biisien puute. Toisin sanoen raaka-aineet on kunnossa ja suunnilleen oikeassa järjestyksessä. Viimeinen silaus kuitenkin puuttuu. Kolme ja puoli tähteä.

Sound of the Republic (2006) vahvistaa fiilistä, ettei olisi pitänyt ryhtyä tähän savottaan. Tämäkin on hyvä levy, mutta minulla ei ole siitä mitään kiinnostavaa sanottavaa. Pääasiallisesti se on samaa kuin edellisetkin. Toimisikohan tämä paremmin vinyyli-ep:nä kuin Spotifysta kuunneltuna pötkönä? Kolme ja puoli tähteä, taas.

Veil of Ignorance (2009) tuli ostettua muutamalla eurolla käytettynä cd:nä sen jälkeen kun provinssikeikkaa oli tullut muisteltua myönteisesti kyllästymiseen saakka. Se lähteekin käyntiin tehokkaasti: ”Friends and traitors” on hyvä testi, pitääkö bändistä. Jos ei toimi, ei toimi. Jos toimii, niin toimii kaikki muutkin, vaikka taso ei pidäkään läpi tuotannon. Se, miksi tämä on parempi kuin yksikään edeltävä Fistin albumi, selittyy dynamiikalla. Tässä  mennään in-your-face -asenteesta hieman hitaampaan (”Wounds”) ja takaisin menettämättä mitään rankkuudesta. Yhtye on tässä vaiheessa oppinut myös jättämään ilmaa ja tilaa joihinkin biiseihin. Tämä toteutuu osittain tempovaihteluilla, mutta vielä tärkeämpiä ovat pienet tauot (joita äärimetallibändit ovat ryöstöviljelleet vuosikausia). Neljä tähteä.

From the North (2015) on siirtymä Epitaphille eli alan piirit alkoivat olla vakuuttuneita yhtyeen tasosta. Ja näin pitikin olla onnistuneen Veil of Ignorancen jälkeen. Suuren yleisön bändiä tästä ei silti kuoriutunut, mutta ”alan piireissä” From the North arvioitiin hyvin myönteisesti (4-4.5/5, 8/10 jne.). Albumi ei tuo mitään merkittävästi uutta yhtyeen ilmaisuun. Metalliriffeillä kuorrutettu hc muodostaa edelleen pohjan, jonka päälle tiuskaistaan laineja sopivasti rapista lainatulla tyylillä. Kuulostaa muuten pahalta luonnehdinnalta, mutta tämän yhtyeen kohdalla sekoite toimii. Yksittäisistä biiseistä popahtava ”We will live forever” on suosikkini ja myös ”Ready to defy” lämmittää erityisesti quite-loud-quiet -rakenteella, iskevällä kertsillä ja rap-sävytteisillä säkeistöillä. Koko levy on tasavahvaa materiaalia. Neljä tähteä.

Anthems (2019) on yhtyeen rauhallisin levy, mutta se on omalla tavallaan myös iskevin. Sävellykset ovat korkeatasoisia ja biiseissä on riittävästi ilmaa tai tilaa. Vauhti on hidastunut, mikä saattoi tuottaa joillekin faneille pettymyksen. Minusta tämä on onnistunut teos. Eikä ihme, sillä hankin sen vinyylinä pian ilmestymisen jälkeen. Heti avausraita ”Venomous” toimii hienosti: alkuun metalliriffit, perään tiuskivan räkivää säkeistöä, sitten taukoja ja quiet-siirtosäe rap/nu metal -tyylin laululla, joka tuo mieleen Bloodhound Gangin, ja siihen perään jälkeen biisin nimeä huutava kertosäe. Juuri alle puolen tunnin kellottava levy on tunnelmaltaan yhdenmukainen, mutta se sisältää riittävästi erilaisia biisejä. Ja ilmaa. Ja taukoja. Ja dynamiikan vaihtelua. Niistä pidän. Vähintään neljä tähteä. Puolikas tulee joskus lisää päivän fiiliksen mukaan.

Rage Against the Machinen lyriikoista nimensä napannut Raised Fist on tyylillisesti hyvin samanlainen kuin Uumajasta tuleva Refused. Siinä missä Refused on palvottu yhtye, Raised Fist ei ole, ainakaan samassa mittakaavassa. Itse ajattelen, että Raised Fistillä on parhaimmilla teoksillaan huomattavasti parempia biisejä. Se on ehkä hieman takakireä ja paikoin puuduttava, mutta jos tällainen 2000-luvun hardcore/metalcore ylipäätään kiinnostaa, en keksi paljon parempia suosituksia. Tai jos sinä keksit, niin kerro.

Levykaupassa on käyty hankkimassa pari levyä. Ne riittävät toistaiseksi, mutta ne kuuluvat kotitaloudessa melko säännöllisesti. Myös From the North tosin sopisi hyllyyn. Ja soittimeenkin.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Itseopiskelua koronan aikaan

Eristäytyminen on tarkoittanut yksille kiireitä perheen parissa, toisille tylsistymistä ja kolmansille mikään ei ole merkittävästi muuttunut. Käytännössä kaikki kuitenkin joutuvat kehittämään uusia keinoja tehdä sitä mitä haluavat. Jotkut jumppaavat online-ohjeiden mukaan, kun joukkoliikunta on jäissä. Jotkut katselevat artistien nettikeikkoja, kun perinteiset esiintymiset on peruttu. Molempia olen kokeillut, mutta merkittävin ”uutuus” on ollut kirjoihin perustuvien haastattelujen kuuntelu.

New Books -sivusto kokoaa teosten kirjoittajien haastatteluja. Itseäni on ammatillisista syistä kiinnostanut eniten uskontokategoria eli New Books in Religion. Olen kuunnellut muutamia aikaisemminkin, joten kyse ei ole tuntemattomasta sivustosta, mutta nyt olen pyrkinyt jonkinlaiseen systemaattiseen otteeseen. Olen kuunnellut yhden useimpina päivinä siitä lähtien kun tähän ryhdyin. Saldoni on nyt 19:

19. 10/4 David Niose (2012) Nonbeliever Nation: The Rise of Secular Americans
18. 9/4 John K. Nelson (2014) Experimental Buddhism: Innovation and Activism in Contemporary Japan
17. 9/4 James W. Laine (2015) Meta-Religion: Religion and Power in World History (!)
16. 9/4 Tracy Fessenden (2018) Religion around Billie Holiday
15. 8/4 Zoe Knox (2018) Jehovah’s Witnesses and the Secular World: From the 1870s to the Present (!)
14. 7/4 Arie L. Molendijk (2016) Friedrich Max Müller and the Sacred Books of the East
13. 6/4 L. Benjamin Rolsky (2019) The Rise and Fall of the Religious Left: Politics, Television, and Popular Culture in the 1970s and Beyond
12. 5/4 Martin Demant Frederiksen (2017) An Anthropology of Nothing in Particular
11. 4/4 Stephen Strang (2017) God and Donald Trump
10. 3/4 Robert F. Shedinger (2009) Was Jesus a Muslim?: Questioning Categories in the Study of Religion (!)
9. 2/4 William Elison (2018) The Neighbourhood of Gods: The Sacred and the Visible at the Margins of Mumbai
8. 1/4 Hugh Urban (2016) Zorba the Buddha: Sex, Spirituality, and Capitalism in Global Osho Movement (!)
7. 31/3 Jason Bivins (2015) Spirits Rejoice! Jazz and American Religion
6. 30/3 Aaron Hughes (2012) Theorizing Islam: Disciplinary Deconstruction and Reconstruction (!)
5. 29/3 M. Gail Hamner (2011) Imagining Religion in Film: The Politics of Nostalgia
4. 29/3 Elaine Howard Ecklund, David Johnson & al. (2019) Secularity and Science: What Scientists Around the World Really Think of Religion
3. 27/3 Leigh Eric Schmidt (2016) Village Atheists:  How America's Unbelievers Made Their Way in a Godly Nation
2. 26/3 Olivier Roy (2020) Is Europe Christian?
1. 25/3 Jay Wexler (2019) Our Non-Christian Nation: How Atheists, Satanists, Pagans, and Others Are Demanding Their Rightful Place in Public Life (!)

Kävin aluksi läpi kaikki sivustolla olevat haastattelut, joita uskontokategoriassa on noin 800. Valitsin niistä kiinnostavimmat, yhteensä noin 70. Sitten ryhmittelin ne eri tekstitiedostossa teemoihin, jotta on helpompi hakea itseäni eri hetkinä eniten houkutteleva haastattelu.

Haastatteluja kuunnellessa etsin kirjan sisällysluettelon ja esikatselun netistä. Yleensä se löytyy Amazonin sivuilta tai Google Booksista. Näin voi samalla selailla teosta tai sen osia. Toisinaan voi myös hakutoiminnolla tarkistaa, onko henkilöön X viitattu tai onko aihetta Y käsitelty. Jos haastattelu on tarpeeksi kiinnostava, voi katsoa kirjan hinnan mahdollista ostamista varten. Haastattelun jälkeen laitan huutomerkin listani perään, mikäli sisältö on ollut erityisen kiinnostava.

Viime päivinä olen kuunnellut podcasteja kävelyillä. Tällaisissa tilanteissa esikatselun ja sisällysluettelon selailu jää haastatteluja edeltävään tai niiden jälkeiseen aikaan. Päämäärätön ihmisten väistely aurinkoisessa säässä on huomattavasti mielekkäämpää, kun korvissa pauhaa haastattelu.

Toistaiseksi olen painottanut kahta teemaa, sekularismia / uskonnottomuutta sekä uskontoa populaarikulttuurissa. Pyrin kuitenkin rikkomaan kaavaa jatkuvasti ottamalla tasaisesti esimerkiksi teoriaa, buddhalaisuutta, uusia uskonnollisia liikkeitä ja Yhdysvaltojen uskontotilannetta. ”Shortlistillani” on muutakin, mutta osa teemoista odottaa vielä vuoroaan. Näin peruslinja on selvä: painotus on tutkimuksellisissa kiinnostuksissani, mutta vähän väliä tutustun johonkin itselleni tutkimuksellisesti hieman vieraampaan aiheeseen. Mukana on myös muita kuin tutkijoiden kirjoittamia teoksia. Ne on listallani vähemmistössä, mutta jos aihe on kiinnostava, olen ottanut niitä mukaan.

Muutamilla kursseilla käytän jonkin verran aikaa itseopiskeluun kannustamiseen. Puhun itseopiskelun merkityksestä ja annan kurssin sisältöön sopivia esimerkkejä. Useimmiten nostan esiin myös itseäni inspiroineita sivustoja. Ehkäpä lisään New Books in Religionin tähän podcastien listaan The Religious Studies Projectin jatkoksi.



sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Uskontotieteen kirjakevät

Tämä kevät tullaan muistamaan ”koronakeväänä”, mutta maailma ei ole täysin pysähtynyt epidemian vuoksi. Esimerkiksi uusia kirjoja ilmestyy jatkuvasti. Tänä keväänä ilmestyy ja jo ilmestynyt verrattain monta uskontotieteellistä tai uskontotiedettä sivuavaa teosta. Muutamassa olen itse mukana kirjoittajana.

Aloitetaan teoksesta Jumalan paluu 2000-luvulle (SKHS), toimittanut Jaana Hallamaa ja Timo Koistinen. Siinä käsitellään otsikon mukaista ajatusta monelta eri kantilta. Artikkelit perustuvat marraskuussa 2018 pidettyyn symposiumiin. Yksittäisissä artikkeleissa teemaa varioidaan usealta eri kantilta ja monen tieteenalan lähtökohdista. Itse olen kirjoittajakunnan ainoa uskontotieteilijä tekstillä ”Ateismi ja kertomus Jumalan paluusta”, mutta nostan teoksen tässä esiin kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että teema sopii uskontotieteen alaan ja toinen on se, että, noh, mainostan omaa tekstiäni. Tekstissä on paljon samaa kuin aikaisemmissa ateismia käsittelevissä julkaisuissani, mutta uutuutena pohdin politiikan filosofian uskontomyönteisiä virtauksia Eagletonista Zizekiin, ja nimitän sitä (puolitosissani) uskonnon paluun ateistiseksi synteesiksi. En kirjoita Jumalan paluusta vaan pikemminkin sijoitan ateismin näkyvyyden osaksi intellektuaalista kertomusta Jumalan paluusta. Kirjassa lukee julkaisuvuotena 2019, mutta se ilmestyi keväällä 2020.

Vahvemmin uskontotieteellinen on Kuvittelu ja uskonto: Taustoja, tulkintaa ja sovelluksia (SKS), toimittanut Aila Viholainen, Jaana Kouri ja Tiina Mahlamäki. Siinä uskontotieteilijät ja muutamien muiden alojen edustajat ruotivat tapauksia kuvittelun käsitettä hyödyntävien teoreettisten viitekehysten avulla. Yksittäisten kirjoittajien tapa jäsentää kuvittelua vaihtelee hieman, joten teos tarjoaa myös kattauksen erilaisiin teoreettisiin kantoihin. Oma tekstini ”Uskontotiede uskonnon kuvittelijana” on sijoitettu epilogiksi, kenties siksi, että siinä käsitellään metatasolla sitä, miten uskontotieteilijät ovat kuvitelleet uskonnon. Oma tekstini ei varsinaisesti kiinnity kuvittelun roolin keskeisyyteen uskonnoissa (vaikka se käsittääkseni on kirjan punainen lanka), vaan ankkuroituu tieteenalan itsereflektiota koskevaan keskusteluun. Kirjaa saa tällä hetkellä alennuksella suoraan kustantajalta koodilla KUVITTELU.

Tiina Mahlamäen ja Nina Kokkisena toimittama Moderni esoteria ja okkultismi Suomessa (Vastapaino) on käsikirja otsikkonsa aihepiiriin. En ole ehtinyt tutustua teokseen enkä nyt löydä sisällysluetteloa kustantajan sivuilta, joten jääköön tämä maininnan tasolle. Jossain olen sisällysluettelon nähnyt ja sen perusteella teos ainakin esittelee monen niin sanotun esoteerisen liikkeen toimintaa Suomessa.

Karkeasti ottaen samaan ”vaihtoehtoisen henkisyyden” alaan voi laittaa myös toisen uutuuskirjan aiheen. Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin (Gaudeamus) on yleisesitys ufouskomuksista, -kokemuksista ja -representaatioista. Tätäkään en ole vielä nähnyt, mutta teos taitaa olla matkalla postissa.

Kevään aikana ilmestyy vielä Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia (Gaudeamus), toimittajina Heikki Pesonen ja Tuula Sakaranaho. Teos on käsikirjamainen oppikirja, joka koostuu useista lyhyistä uskontotieteen eri ilmiöitä ja näkökulmiakin käsittelevistä artikkeleista. Oma kontribuutioni käsittelee mediaa.

Uskontotieteen kannalta relevanttia suomenkielistä kirjallisuutta ilmestyy vähän väliä, mutta tällaisia suurelle yleisölle suunnattuja perusteoksia ei yleensä valmistu ryppäinä. Mikäli koronakevät on aiheuttanut aukkoja kalenteriin, niitä voi paikata uutuusteoksilla.

Sanottakoon nyt vielä, että tarkoitukseni ei ole ollut jättää mitään teosta pois tästä tekstistä. Mainitut vain tulivat mieleeni.