Perjantaina julkaistiin uusi Approaching Religion. Sen teemana on ateismin uusi näkyvyys Euroopassa. Tekstit ovat kaikkien luettavissa lehden sivulla.
Julkaisu sisältää kymmenen artikkelia ja pari kirja-arviota. Siitä löytyy informaatiota ja analyyseja koskien muutamia maita, esimerkiksi Suomea, Saksaa, Venäjää, Ruotsia ja Englantia. Lisäksi yksi artikkeli kontrastoi Yhdysvallat ja Skandinavian ehdottaen, että uskonnottomuus on erilaista maailman eri kolkissa.
Paketin ulkopuolelle jää toki iso osa itäistä ja eteläistä Eurooppaa, mutta kokonaisuuden onkin tarkoitus toimia avauksena, jota muut voivat tahoillaan täydentää.
Artikkelit eivät kuitenkaan rajaudu yksin valtioiden mukaan, vaan niissä käsitellään ateismia ja uskonnottomuutta erilaisin tavoin. Lähestymistavat vaihtelevat uskontotieteestä politiikantutkimukseen, sosiologiasta teologiaan ja filosofiaan.
Kirjoittajia on muutamista maista: Suomesta, Ruotsista, Isosta-Britanniasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kokonaisuudessa painottuu muita enemmän Iso-Britannia, mutta toisaalta sitä voidaan pitää jonkinlaisena ”uusateismin” keskuksena Euroopassa. Kaikki artikkelit eivät kuitenkaan rajoitu tai keskity ”uusateismiin”.
Oma tekstini keskittyy Suomeen. Käsittelen ateismia ja ateisteja erilaisten aineistojen avulla. Käyn läpi tilastoja, kirjoja, sanomalehtikeskustelua ja jonkin verran myös televisio- ja radio-ohjelmia, jotta voisin hahmottaa suomalaisen ateismin luonnetta ja myös ajallista muutosta.
Olen melko tyytyväinen kokonaisuuteen, jota olen ollut toimittamassa, vaikka täydellisyyteen ei päästäkään. Vaikka ateismista puhutaan nykyään paljon, julkinen keskustelu kiinnittyy usein väittelyyn eri kantojen totuusarvosta sekä hyödyllisyydestä / haitallisuudesta. Vaikka tässäkin sivutaan näitä kysymyksiä, painopiste on ilmiön – ateismin näkyvyyden ja luonteen – analyysissa ja yrityksessä paikantaa sitä osaksi yhteiskunnallisia muutoksia erilaisissa alueellisissa konteksteissa.
Oman mielipiteen voi muodostaa seuraamalla linkkiä itse julkaisuun:
8 kommenttia:
Olin hieman yllättynyt positioistasi. Esimerkiksi siitä, miten käsittelet aiheesta Suomessa käytyä keskustelua. Yksi osa tätä on se, mitä kirjoja nostat esiin. Valintasi varmaan seuraavat paljolti siitä, mitä medioita seuraat ja mitä et, mutta jotkut valinnat ovat silti yllättävän oloisia.
Nostat esiin Eskolan ja Ojalan kirjat, mainiten ne pienen kustantamon kirjoiksi, ja näiden siksi jääneen vähälle huomiolle. Tämä on varmasti totta. Mutta samaan aikaan nostat esiin kuvan kera jonkun Heinimäen ja Niemelän kirjan, joka ei ole saanut käytännössä lainkaan positiivista mediahuomiota, ja jonka myyntimäärät lienevät olleet edellä mainittujakin kirjojakin pienemmät. Kyseinen kirjahan yritti toistaa Pihkalan ja Valtaojan poikkeuksellisen suuren suosion saaneen ja lisäpainoksia pokkariversionakin poikineen ensimmäisen kirjan menestysformaattia (joka puolestaan oli kopio ulkomailta), mutta ei mitä ilmeisimmin siinä onnistunut.
Hesarin kirja-arvioitsija tuomitsi Heinimäen ja Niemelän kirjan mm. sanoin "piinallisen typerä keskustelu" ja "kamala kirja". Niin tylyä kirja-arviota en muista Hesarissa aikoihin nähneeni. En ole tuosta kirjasta nähnyt YHTÄÄN positiivista kirja-arviota, enkä ole nähnyt sitä kirjakauppojen hyllyilläkään. On ehkä vääryyttä Pihkalan ja Valtaojan hienoja keskustelukirjoja kohtaan rinnastaa tuo uudempi muiden tekemä opus niihin.
Ylipäätään en ole yhtään vakuuttunut lausunnostasi:
"Exchair Jussi K. Niemelä,
has promoted New Atheism more than anyone else in Finland"
Mihin tuo arvio perustuu?
Hitchensin kirjan julkaisi tosiaan Otava, mutta sen myyntimäärät ovat jääneet Suomessa kuitenkin kai aika pieniksi. Esimerkiksi Enqvist myy aivan toisenlaisia määriä kirjojaan. Uusateismin kriitikoista yksi myydyimpiä ja myös medioissa keskustelluimpia lienee ollut puolestaan Puolimatka, jonka aihepiiriä käsittelevistä kirjoista on jouduttu ottamaan monia painoksia niiden suuren myynnin takia (vaikka ensi painoskin taitaa olla ollut 3000 kpl). Puolimatkan nimeä ei artikkelissasi kuitenkaan mainita.
Huovinen oli mediapiispa, joka sai sanomisilleen säännöllisesti medianäkyvyyttä: hänellähän nähdään ylipäätään olleen virkakautenaan arkkipiispaakin merkittävämpi rooli kirkon puheenvuorojen käyttäjänä. Luullakseni tuossakaan tapauksessa mediahuomio ei seurannut julkaisualustasta (suurin osa Huovisen tekstin lukeneista luki oletettavasti kirjoituksen itse asiassa kai netistä, jossa Huovinen sen myös julkaisi kotisivullaan), vaan siitä, että kannanottaja oli nimenomaan Huovinen. Kirjoitat näin:
"...but their accounts have not received as extensive and positive coverage in the media as the ones by the theological elite. For example, when Bishop
Huovinen published his defence of Christianity against New Atheism in a respected semiacademic journal, it was considered as news in many daily newspapers, but Eskola’s and Ojanen’s publisher is a minor one,"
Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan, missä kaikissa valtakunnallisissa pääuutislehdissä Huovisen kirjoitus Kanava-lehdessä mielestäsi sai laajan (extensive) JA erityisen positiivisen vastaanoton?
Minulla ei ole nyt aikaa vastata yksityiskohtaisesti kaikkiin kohtiin, mutta muutama seikka:
-Heinimäki & Niemelä sentään arvioitiin näyttävästi Helsingin Sanomissa, Ojasta tai ei Eskolaa ei ollenkaan. Ja kyllä sitä kirjakaupoissa on ollut esillä. Ei se ole yllättävää, että katolisuudesta innostunut Nylen ei kirjasta pitänyt (en pitänyt minäkään), mutta näkyvyyttä sillä on ollut valtavirtamediassa enemmän kuin Eskolan tai Ojasen kirjoilla.
-Huovisen tekstistä tehtiin STT:n uutinen.
-Niemelä organisoi bussikampanjan ja ”pornolehtikampanjan”, on ollut mukana radio-ohjelmissa, keskustelutapahtumissa ja antanut monia lehtihaastatteluita isoihin ja pieniin lehtiin. Näissä hän on puhunut myönteisesti ns. ”uusateisteista”, kun taas muut ovat olleet varauksellisempia. Joten kerrohan nyt, kuka sinun mielestäsi on promotoinut enemmän ”uusateismia” Suomessa.
En oikein seuraa ajatuksenjuoksuasi siinä, mikä mielestäsi tekstissäni on yllättävää. Mikä oikein on argumenttisi ja tulkintasi, ja missä mielessä ne poikkeavat siitä, mitä itse esitin?
Mihin perustat arviosi myyntiluvuista? Jos sinulla on tarkempia lähteitä, vaikka sitten Puolimatkan myyntiluvuista, niin kuulisin mielelläni.
Hei!
En ehdi vastata nyt kuin viimeiseen kysymykseesi. Palaan muuhun vastaukseesi myöhemmin tällä viikolla. Puolimatkan kirjojen korkeat myyntiluvut ovat ihan julkista tietoa. Kustantaja on julkisesti ilmoittanut ensipainosmääriksi hänen kohdallaan 3000 kappaletta, mikä on tietokirjaluonteiseksi kirjaksi aika korkea millä tahansa kustantamolla, saati kohtalaisen pienellä.
Googlella löysin tämän uutisen vuodelta 2009, jossa mainittiin hänen siihen mennessä julkaisemia kirjojaan myydyn vuoteen 2009 mennessä yli 10 000.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2009/2009-10-15/teemat/Tiede-usko-ja-Puolimatka
Puolimatkan kirjat näkyvät edelleen olevan kristillisten nettikirjakauppojen kärkimyyntituotteita (esim. http://www.nettikirjakauppa.com/fin/etusivu/?id=24 sivustolla 2 hänen kirjaansa on yhä 10 kyseisen kristillisiä kirjoja myyvän nettikirjakaupan myydyimmän tuotteen listalla) mikä viittaa siihen, että hänen kirjojensa myynti jatkuu edelleen aika suotuisasti.
Kysyt, mikä oli mielestäni yllättävää. Itseni yllätti siis se, mitä asioita nostit esiin – ja mitä asioita et nostanut. Ja totesin sitten, että se, miten itse asiat näet seuraa siitä, mitä itse seuraat.
Esimerkiksi otin ”vastakirjat”, joista olit listannut McGrathin Dawkinsharhan, sekä Hartin ja Robinsonin teokset, sekä suomalaisista teoksista Ojasen ja Eskolan kirjat. Oma tuntumani on se, että näiden kirjojen myyntimäärät ja mediahuomio ovat olleet erittäin selvästi Puolimatkan kirjoja alemmat. Mutta käsittääkseni myös esimerkiksi McGrathin kirja ”Dawkinsin jumala” sai osakseen mainitsemiasi kirjoja enemmän sekä myyntiä että enemmän huomiota myös valtavirtamediassa (mm. positiivisen arvion Hesarissa), ja tuolla kirjalla myös oli selvästi osansa suomalaisessa aiheesta käydyssä keskustelussa (sekä kirjoissa että esim. viittaamissasi piispa Heikan lehtikirjoituksissa). Muun muassa kirjavalintojasi pidin siis yllättävinä.
Mietin myös sitä, että jätitkö tietoisesti Suomen Raamattuopiston roolin asian tiimoilla mainitsematta. Bussikampanjalle vastareaktionahan järjestettiin ”Jumala ON” –nimetyt kesäpäivät, jotka keräsivät 7000 henkeä paikan päälle. Kyse taisi olla ensimmäisestä kerrasta, kun Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa niin näkyvällä tavalla vastareagoitiin johonkin ateistiliikkeen tekemisiin.”Jumala ON” –kampanjaa (johon liittyi monenlaista näkyvyyskampanjaa, jossain määrin myös valtavirtamedianäkyvyyttä, T-paitoja katukuvassa yms.) voitaneen itse asiassa ehkä pitää jopa näkyvämpänä reaktiona uusateismien tekemisiin kuin mitä näkyvyyttä monella kirjalla on saavutettu. Itse asiassa saman nimisen tapahtuman pääpuhujana taisi olla juurikin Eero Huovinen… STT:n lehtijuttua Huovisesta en ole vielä löytänyt. Jos tietäisin sen tarkan ajankohdan, se voisi helpottaa etsintää.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63530-uskovien-vastaisku-ateistien-bussikampanjalle
http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=892:jumala-on-haastaa-ateistien-kampanjan&catid=51:uutiset
Kysyit myös, kuka on mielestäni promotoinut ”uusateismia” Suomessa enemmän kuin Niemelä. Voi olla, että hän on promotoinut paljonkin uusateismia Suomessa. Luullakseni Niemelä on silti suurelle yleisölle tuntematon suuruus. Olettaakseni hän on aika lailla tuntematon suuruus myös luonnontieteiden parissa, vaikka artikkelistasi saattaa kuvatekstistä saada kuvan, että hän edustaisi luonnontieteitä. Nettikeskustelupalstoilla hänet näytään tuntevan ex-monenlaisena, jolla olisi taipumusta ensin liittyä yhteisöihin ja sitten jättää niitä ovet paukkuen, ja sen jälkeen muita yhteisön jäseniä julkisesti haukkuen. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa. En ole kuitenkaan määrällisesti enkä toiminnan sisällön osalta vakuuttunut siitä, että Niemelä olisi ollut merkittävin uusateismin edistäjä Suomessa.
Kallistuisin itse sille kannalle, että moni muu artikkelissasi jo mainittu henkilö voisi sopia paremmin kuvaukseen ”edistänyt ateismia enemmän kuin kukaan muu Suomessa”. Aika kattavastihan artikkelissasi näitä nimiä on mainittukin, jotka julkisuudessa ovat asian tiimoilta olleet esillä. Niistä julkisesti esillä olleista uusateismia edistävään pyrkineistä suomalaisista, joiden nimiä artikkelissasi ei ole mainittu, merkittäviä asian tiimoilta voisivat olla olleet ehkä myös poliitikko Erkki Tuomioja, mutta etenkin K. Pietiläinen, joka on sekä suomentanut ja kustantanut paljon uusateistien materiaalia (kirjailijaniminä ainakin Dawkins, Dennett ja Sam Harris) että myös koittanut aktiivisesti kaupitella tätä kirjallisuutta mm. yliopistojen käytävillä vuosien ajan. Taisipa Vapaa-ajattelijoiden liitto vuonna 2007 palkitakin Pietiläisen uusateistisen kirjallisuuden levittämisestä.
***
Ps. Yksi itseäni mietityttänyt asia on se, miksi lähes kaikki merkittävät uusateismin edustajat maailmalla ovat jostain syystä miehiä. Suomessa on sama tilanne. Eivätkä vain uusateismin edustajat, vaan myös ”vastakirjojen” kirjoittajat ovat olleet lähinnä miehiä. Minua olisi kiinnostanut artikkelissasi mm. se, mikä oli Hesariin lähetettyjen käsittelemiesi kirjeiden lähettäjien sukupuolijakauma, ja että onko jakauma muuttunut jotenkin ajan kuluessa. En huomannut asiasta mitään mainintaa. Osaisitko kertoa siitä näin artikkelin ulkopuolelta?
Niin, en tiedä vieläkään, miten tulkintasi poikkeaa omastani, jos poikkeaa, paitsi ehkä muutamissa yksityiskohdissa.
Kommenttisi Niemelästä ei anna aihetta muuttaa näkemystäni. Tuomioja on poliitikkona toki puhunut ateismista ja ollut uskontokriittinen, mutta Niemelän nimeän nimenomaan ”uusateismin” puolestapuhujaksi. Pietikäinen on tärkeä hahmo taustalla, kääntäjänä ja kustantajana, mutta todella kaukana Niemelän kokonaisvaikutuksesta tämän asian yhteydessä (Niemelä on myös kääntänyt Ateismi-kirjan ja toimittanut teoksen ”Mitä on uusateismi?”). Niemelä ei ole luonnontieteilijä, mutta hän puhuu sen puolesta. Hän perustaa ateisminsa luonnontieteeseen, ei esim. Marxin, Nietzschen tai Freudin näkemyksiin.
Käännetyt ”vastakirjat” mainitsen siksi, että niiden olemassaolo kiinnostaa ulkomaista lukijaa. En väitä missään, että ne olisivat saaneet paljon julkisuutta tai olisivat muuten vaikutusvaltaisia. ”Dawkinsin Jumala” ilmestyi ennen keskustelua uusateismista, joten se ei ole niin relevantti tässä yhteydessä. Puolimatka on jokseenkin näkyvä myös valtamediassa, mutta erittäin kiistanalaisena hahmona. Hän ei kuitenkaan ole kirjoittanut suoria vastineita ”uusateistien” teoksiin, vaikka onkin puolustanut kristinuskoa ja kritisoinut evoluutioteoriaa.
Artikkelini kannalta ei ole myöskään olennaista kertoa yksityiskohtaisesti kaikista vastakampanjoista. Käsittelen siinä yhteydessä ”uusateismin” implementointia Suomeen ja vastakampanjat ovat olennaisia ainoastaan siinä, kun pyrin esittämään, että tällainen keskustelu ja kampanjointi polarisoi eli kirjoille tulee vastakirjoja, kampanjoille vastakampanjoita. Tämä on olennaista tekstilleni, ei se, onko kaikki suomalaiset ateismia kritisoivat äänet mainittu.
STT:n pieni juttu Huovisesta ilmestyi 2008 lopulla. Ehkä tekstissä ei ole ihan kohdallaan tuo sana ”many”, koska en ole tehnyt yksityiskohtaista kartoitusta. Lisäksi en tiedä, painettiinko sitä paperiversioihin vai jäikö se vain nettiversioihin (olin itse tuolloin Englannissa, jossa uutisen huomasin).
Ateismidiskurssi on hyvin maskuliinista. Hesarin lukijakirjeissä on aivan muutama naisen kirjoittama ateismia puoltava teksti. Ihan tarkkaa lukua minulla ei ole, mutta niitä on luullakseni alle kymmenen. En tekisi tällä määrällä mitään johtopäätöksiä ajallisesta jakaumasta. Diskurssin maskuliinisuutta käsittelee mm. Tina Beattie kirjassaan The New Atheists. Naisista Kathleen Jones on kirjoittanut Dawkins-kritiikin. Katso myös Mahlamäen ja McAnullan tekstit teemanumerosta.
Pietiläinen, tietenkin.
En usko, että tulkintani kovin paljoaa eroavat omistasi suurten linjojen osalta. Jotain detaljeja saatan nähdä vähän toisin tai olennaisempina tai vähemmän olennaisempina. Syynä varmaan mm. se, että seuraan (ja olen seuraamatta) eri asioita ja eri medioita kuin sinä. Esim. näen tuon kirjan Dawkinsin jumala osana "uusateismista" käytyä keskustelua - vaikka termi uusateismi alkoi levitä vasta englanninkielisessä maailmassa Wiredissä vuoden 2006 marraskuussa julkaistun kirjoituksen jälkeen, jossa tätä nimitystä oli käytetty, ja Suomessa kirjoituksesi mukaan lehdistössä vuonna 2008. Mutta se on tulkinta-asia. En väitä, että oma tulkintani olisi absoluuttinen totuus, vaan muodostin oman mielipiteeni, kuten blogauksesi lopussa lukijaa kehotit tekemään. Olisi ehkä ollut syytä minun korostaa, että tarkoitukseni ei ollut tyrmätä artikkeliasi kokonaan, vaan vain antaa mielipiteen joistain artikkelin detaljivalinnoista.
Mainitsemasi tieto naisten vähäisestä osuudesta aihepiiriä koskevien kirjeiden lähettäjinä on ihan kiinnostava. Miesten lähettämien kirjeiden osuus on huomattavasti korkeampi, kuin olisin odottanut. Jos ja kun varmaan aihepiiristä vielä artikkeleita kirjoitat, niin tuo sukupuolijakaumatieto voisi olla ihan kiinnostava asia jossain tämän blogin ulkopuolellakin mainittavaksi.
***
Ps. Niemelä ei ole kääntänyt Ateismi-kirjaa, vaan hän käänsi sen vain loppuun. Käännöshän oli perinteisen ateismin osalta aktiivisen T. Hietaniemen projekti, jonka elämä sittemmin päättyi ennenaikaisesti - minkä jälkeen Niemelä ja Raevaara tekivät kesken jääneen käännöksen valmiiksi. Hietaniemen nimi jätettiin kirjassa (jota en ole itse lukenut, enkä edes nähnyt) ainakin kustantajan kotisivun mukaan pääkääntäjän paikalle. Kirjan sisältö näyttää sisällysluettelon perusteelal olevan pääasiassa ns. perinteisen ateismin edustajien kirjoituksia (vaikka seassa onkin myös Dennett), joihin kai myös Martin itse lukeutuu. Vanhaa ateismia taisi edustaa myös E. Hartikaisen ynnä muiden kääntämä, vuonna 2005 julkaistu samanniminen kirja (jonka otsikko erosi jäljemmästä kirjasta alaotsikon osalta, joka oli vuonna 2005 julkaistussa kirjassa "Lyhyt johdanto"). Pidän lähtökohtaisesti molempia näistä kirjoista "perinteisen" ateismin opuksina. Olen kahlannut näistä kirjoista vain Hartikaisen toimittaman kirjan läpi, joten voin olla väärässäkin.
"Uusi ateismi" nimitys taisi tosin aikoinaan levitä ennemminkin aktiivisesti muita käännyttämään pyrkivien, hyökkäävien toimintatapojen ja mediahakuisuuden ja ajattelun, jossa uskonnot ylipäätään nähdään "pahan lähteenä", kuin varsinaisten "uuden ateismin" sisällöllisten asioiden uutuuden perusteella. "Uuden ateismin" termin rinnalla on koko ajan tainnut liikkua myös muita termejä, kuten "militant atheism", jota etenkin liikkeen kriitikot ovat käyttäneet tietynlaista hyökkäävää lähestymistapaa kuvaamaan. Sellainen toimintatapa kyllä on kuulunut myös vanhaan ateismiin (ei tarvitse lukea kuin vanhoja VA-liiton lehtiä tämän havaitakseen). Mahdollisesti uuden ateismin uutuus oli siinä, että se toi uskontoja kohtaan hyökkäävän lähestymistavan osaksi yleisempää julkista keskustelua. Vanhan ja uuden ateismin raja on kuitenkin tosiaan erittäin häilyvä.
Lähetä kommentti