Tabujen arvoitus

Miksi kulttuurien tabut ovat syntyneet?

Tämä kysymys askarrutti kulttuuriantropologi Marvin Harrisia (1927 – 2001). Yhdysvaltalainen ”generalisti”, kuten hän itseään nimitti, kirjoitti muutaman suuren yleisön suosion saavuttaneen teoksen kulttuuritieteiden saavutuksista ja merkityksestä.

Uskontoantropologian oppikirjat eivät ole tarjonneet paljonkaan valaistusta Harrisin ajatteluun, joten hänen ajatteluun on tullut tutustuttua toista kautta. Ostin divarista hänen teoksen Cultural Materialism (1979) jo vuosia sitten, mutta vasta kesällä 2010 sain kipinän ostaa ja lukea teoksen Cows, Pigs, Wars and Witches (1974). Pidin teoksesta paljon ja nyt luin hyvin samankaltaisen teoksen Kulttuurien synty (alk. Cannibals and Kings, 1977).

Harrisin lähtökohtana on ajatus siitä, että ihmisten sosiaalisen elämän tai elämänmuodon perustana ovat maallisen olemassaolon käytännölliset ongelmat.

Hän kirjoittaa, että ”väestönlisäyksen paine, tuotannon tehostus ja ympäristön ehtyminen näyttäisivät selittävän perhejärjestyksen, omistussuhteiden, yhteiskuntatalouden, uskontojen, jopa ravinnon luokittelun suotaviin ja kiellettyihin ruokiin.”

Hän myös esittää, että ”uskonnot ovat yleensä muuttuneet sopeutuakseen kulujen supistamisen ja tuottojen maksimoinnin vaatimuksiin taisteltaessa elintason laskua vastaan.”

Lähtökohdastaan hän on pyrkinyt selittämään kulttuureja leimaavia tabuja, kuten miksi Intiassa ei syödä lehmiä (erityisesti hindulaisuus) ja miksi Lähi-idässä syntyi kielto syödä sianlihaa (juutalaisuus, myös islam).

Veda-kaudella intialaiset söivät lihaa. Sen jälkeen lihansyönnistä tuli Brahmaanien etuoikeus. Käsitykset lehmän pyhyydestä yleistyivät ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Harrisin mukaan näin tapahtui, koska asukastiheyden kasvu aiheutti luonnonvarojen ehtymisen. Lehmiä tarvittiin sadekasteluviljelyyn perustustuvassa maataloudessa tärkeiden härkien synnyttämiseen. Lisäksi niiden ulostetta käytettiin rakentamiseen ja lämmittämiseen (ja käytetään edelleen). Niiden syöminen olisi saattanut johtaa härkien määrän vähenemiseen ja siten maatalouden kriisiin.

Harrisin tulkinnassa lehmän pyhyys selittyy pitkän keston rationaalisuudella. Usein toistuvina kuivuuskausina sato on heikko ja silloin olisi luontevaa syödä lehmätkin, mutta se tarkoittaisi härkien määrän laskua ja siten ei olisi peltojen auraamiseen tarvittavaa kalustoa.

Sianlihan syöntikiellossa on olennaista tietää, että sika kesytettiin lihan vuoksi. Sillä ei ole ollut muuta merkittävää roolia Lähi-idässä. Sianlihan tuotanto tuli kuitenkin liian kalliiksi ja lopulta vaaraksi vallitsevalle elämäntavalle, toisin kuin monikäyttöisempien ja toisenlaista ravintoa nauttivien märehtijöiden ylläpito.

Harrisin teorian mukaan alueet, jotka sopivat sianlihan kasvattamiseen luonnonrehulla, supistuivat merkittävästi. Sioille täytyi syöttää lisärehuna viljaa, mikäli niitä mieli kasvattaa, joten niistä tuli ihmisten kilpailijoita. Uhka vältettiin kieltämällä sianlihan nauttiminen. Koska sialla ei ollut muuta tehtävää, se luokiteltiin saastaiseksi (vrt. lehmän pyhyys, joka selittyy sen tärkeillä tehtävillä).

Vastaavilla tavoilla Harris selittää monia muitakin eksoottisilta vaikuttavia käytäntöjä Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurien potlatcheista atsteekkien kannibalismiin ja Etelä-Amerikan Yanomamojen sodankäyntiin. Erilaisista tapauksista kiinnostuneet tutustukoon esimerkiksi teoksiin Kulttuurien synty ja Cows, Pigs, Wars and Witches.

Tulkintoja on tietenkin kyseenalaistettu. Antropologit, erityisesti Marshall Sahlins, kritisoivat Harrisia heti hänen julkaistessaan näitä selitysyrityksiään. En ole ehtinyt tutustumaan yksityiskohtaisesti, mikä asema Harrisin tulkinnoilla on nykypäivän antropologiassa, mutta Harrisin lukeminen on erittäin suositeltavaa, sillä se pakottaa pohtimaan suuria kysymyksiä. Lisäksi Harrisin tapa tarjota ymmärrettävä käytännön peruste aluksi eksoottisilta ja irrationaalisilta näyttäville kielloille, on koukuttava.

Oma epäilyni kohdentuu siihen, miten paljon suoraan ympäristöön ja toimeentuloon liittyvillä tekijöillä voidaan selittää. Yhteisöt kuitenkin rakentavat identiteettejä suhteessa toisiin, joten yksinkertaisesti erottautuminen muista voisi selittää joitakin käytäntöjä. Tällä tavalla voidaan lähestyä myös uskontoja. Esimerkiksi islamin viinikielto tulee ymmärrettäväksi, sillä näin tehdään ero sen merkittävään toiseen, kristinuskoon – olihan Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko veden muuttaminen viiniksi.

Lehmätapauksen yhteydessä Harris toteaakin, että lehmän pyhyys vakiintui ja vahvistui vasta muslimivalloituksen jälkeen. Tällöin on ajateltava, että vaikka tabulla olisi perusta ravinnonsaannissa, sillä tehtiin myös ero muslimeihin, joilla vastaavaa kieltoa ei ole. Sillä vahvennettiin omaa identiteettiä ulkoa tulleen uhan aikana.

Sikatapausta analysoidessaan Harris toteaa, ettei vastusta ajatusta siitä, että jotkut Kolmannen Mooseksen kirjan kiellot perustuisivat muuhun kuin ekologisiin syihin, esimerkiksi luokittelusymmetriaan. Sen jälkeen hän esittää, että

”ravintotabut ja ruokatottumukset voivat muodostua rodullisten ja kansallisten vähemmistöjen raja-aidoiksi ja joukkoidentiteetin symboleiksi riippumatta aktiivisesta ekologisesta asennoitumisesta niiden puolelle tai niitä vastaan. En kuitenkaan usko, että nämä tavat ja uskomukset eläisivät kauan, jos ne johtaisivat elinkustannusten jyrkkään nousuun.”

Bingo! Harris siis näyttää olettavan, että laajoja väestöjä koskevat pitkäkestoiset tabut syntyvät toimeentuloon ja selviytymiseen liittyvistä käytännön ongelmista, mutta ne voivat merkittävästi vahvistua kulttuuristen ja uskonnollisten erontekojen työkaluina. Vähemmistöillä tabut voivat olla selvemmin vain eronteon ja identiteetin luomisen välineitä.

Riippumatta siitä, mikä Harrisin tulkintojen selitysvoima on tänään, hänen lähestymistavassaan ja asenteessaan on jotain minua kiehtovaa, vaikka en hänen ajattelua ole suoraan hyödyntänyt tai soveltanut. Se, yhdistettynä käsityksiini erontekojen keskeisyydestä, on kuitenkin mielestäni uskottavampi kehys kuin sellainen, jossa viinikielto tai muu tabu selitetään terveydellisillä tekijöillä tai moraalin ja tieteen edistymisellä.

Hyllystä löytyy vielä Harrisin yli 500-sivuinen teos Our Kind, jota en ole lukenut. Se voisi olla sopivaa ilta- ja/tai kesälukemista.