sunnuntai 28. helmikuuta 2010

10 syytä arvostaa Velvet Undergroundia

Peter Hoganin (2007) kirja Velvet Undergroundista kirvoitti kuuntelemaan yhtyeen tuotannon jälleen kerran ja samassa osan jäsenten soolotuotannosta. Seuraavassa muutama syy, jonka vuoksi VU oli merkittävä ja mainio yhtye. Nämä kaikki ovat lisukkeita musiikille, joka taitaa sittenkin olla se merkittävin tekijä.


1. Idea – musiikki transgressiivisena taiteena. Kun yhtye teki ensimmäisiä klassikkosävellyksiä, Dylan oli protestilaulaja, popmusiikki viihdettä ja Yhdysvaltojen autotallirock nuorison bailumusaa. VU teki populaarimusiikista jotakin muuta kuin mitä sen oli oletettu olevan.


2. Bändin nimi. Komea nimi napattiin Michael Leighin samannimisestä romaanista (1963). Kirja ei käsitellyt sadomasokismia, kuten luultiin, vaan vaimojen vaihtoa esikaupungissa. Nimen viite aikansa ”seksuaaliseen korruptoituneisuuteen” loi yhtyeelle kapinallisuuden ja vaarallisuuden sädekehän, jota nykyään ei ole populaarimusiikissa helppo tavoittaa.


3. Lyriikat. Vaikka en ole koskaan ollut suuri huumelyriikoiden ystävä, se tapa, jolla VU käsitteli aihetta, kuten myös seksuaalisuutta, on esimerkki yhtyeen poikkeuksellisuudesta omana aikanaan. Muutoin lyriikat ovat onnistuneita aina rakkauslauluista katurealismin toteavaan tyyliin.


4. Pukeutuminen. Tänään värinä on musta ja lisukkeena aurinkolasit. Eikä unohdeta poolopaitaa. Ei länsirannikon hippien väriskaalaa. Tai oikeasti monissa kuvissa jäsenillä on värikkäitä vaatteita, mutta promootiota varten otetuissa tyyli on kohdallaan. Mielessäni on se kuva L.A:sta vuodelta 1966 (yllä).


5. Kansitaide. Andy Warholin suunnittelema banaanialbumi on kansitaiteen klassikko.


6. Klassisen musiikin säveltäjä Walesista. John Cale suunnitteli vakavasti klassisen säveltäjän uraa eikä hänellä ollut taustaa rock-musiikissa. Hänen panoksensa oli siinä, että Reedin sävellyksistä tuli keskitasoisten biisien sijaan populaarimusiikin suunnannäyttäjiä.


7. Naisrumpali. VU:ssa oli moni asia toisin kuin 1960-luvun orkestereissa keskimäärin. Nainen rumpalina oli yksi näistä pienistä hienoista poikkeamista.


8. Soolourat. VU:sta Morrison ei tehnyt sooloalbumeja eikä Moe Tuckerin tuotantoa ole nostettu jalustalle, joskin hänen kotikutoista garagea voi suositella lämpimästi. Nico teki muutaman hienon levyn. Hän oli jo levyttänyt pari kiinnostavaa singleä ennen kuin Andy teki hänestä tähden osana VU:a, mutta samanlaista soolouraa tuskin olisi tullut ilman osallistumista legendaariseen banaanilevyyn. John Cale on levyttänyt tolkuttoman määrän musiikkia. Niiden joukossa on monta muistamisen arvoista tekelettä, joita ei ilman VU:n kokemusta olisi syntynyt. Lou Reed on välillä ollut hukassa ja vailla itsekritiikkiä, mutta soolouralta löytyy enemmän kuin 5 klassikkoa.


9. Vaikutus. Kuluneen sanonnan mukaan moni ei ostanut VU:n levyjä, mutta lähes jokainen heistä perusti bändin. Ja loppu on, toisen kuluneen sanonnan mukaan, historiaa.


10. Diskopallo. Esi-VU:n eli Exploding Plastic Inevitablen konserteissa valoilla oli suuri merkitys. Kerran siellä killui myös diskopallo, jonka joku oli Andy Warholin Factorysta tuonut mukanaan. Legendan mukaan kuukauden kuluttua jokaisessa New Yorkin diskon katossa kimalteli diskopallo.


Tjaa, oliko tuo diskopallo sittenkään tarpeen?

Ei kommentteja: