Viihdyttävä valioliiga

Kauden 2011 – 2012 valioliiga huipentui jännitysnäytelmään. Jos loppu olisi fiktiota, yleisö pitäisi sitä epäuskottavana.

Kaksi maalia lisäajalla teki Manchester Citystä mestarin ensimmäisen kerran sitten vuoden 1968. Tästä ei tarvitse kirjoittaa, sillä valioliigasta yhtään kiinnostunut tietänee, mitä tapahtui.

Se, että seuraamani joukkue voitti, on toki iloinen asia, mutta kaikkiaan loppuhuipennus oli vain kuorrutus varsin viihdyttävälle valioliigalle. Toisille mestaruus on totisempi paikka. Viereisessä pöydässä ottelua seurannut Cityn kannattaja nousi jo avausmaalin jälkeen jakkaraltaan seisten huutamaan. Hän pyörtyi välittömästi. Onneksi hän tokeni alle kymmenessä sekunnissa. Jos olisin tiennyt, mitä loppupeli tuo tullessaan, olisin huolestunut tästä fanista.

Uskomattoman loppuhuipennuksen lisäksi ottelu sisälsi myös pienempiä draaman kaaria. Avausmaalin laukaissut Pablo Zabaleta teki ensimmäisen maalinsa valioliigassa oikeaan saumaan. Alisuorittamisesta parjattu ja viime aikoina vähälle peliajalle jäänyt Edin Dzeko teki vaihdosta tullessaan tasoitusmaalin lisäajalla. Vaihtopenkiltä haettiin pitkän pelikiellon jälkeen myös Mario Balotelli. Hän siirsi pallon Sergio Agüerolle, joka iski voittomaalin ja mestaruuden Citylle lisäajan neljännellä minuutilla.

Vaikka City on noussut liigaa seuraavien inhokkilistalla uskomattoman nopeasti ja vaikka ihmiset narisevat siitä, miten kyse on ostojoukkueesta, ManU taitaa olla silti edelleen vihatumpi joukkue. Ainakin ihmiset halusivat vaihtelua valioliigaan. Kun tieto Cityn voittomaalista kiiri Sunderlandin stadionille, fanit hurrasivat innokkaasti. Sama oli kuulemma tapahtunut Liverpoolin kannattajien keskuudessa.

Oma tapauksensa pelissä oli Joey Bartonin punainen kortti. Tuomio oli kenties oikein ja ainakin perusteltavissa, mutta jälkipeli oli törkeää. Puinti jatkui vielä Twitterissä, jossa Barton piti tuomiota vääränä ja selitti jälkipeliä sillä, että yritti viedä yhden Cityn pelaajan mukanaan. Sitten hän haukkui häntä arvostelleet kommentaattorit Alan Shearerista Gary Linekeriin erittäin epäasiallisin sanankääntein. Parissa tunnissa Bartonin seuraajien määrä Twitterissä kasvoi hieman alle puolestatoista miljoonasta yli maagisen rajan. Tuo on Bartonin maailma. Se on epämiellyttävä, joskin hän on aika viihdyttävä roolissaan väärinymmärrettynä nilkkinä.

Mestaruustaiston lisäksi viimeiselle kierrokselle jäi paljon merkityksellisiä otteluita: QPR ja Bolton pelasivat tahoillaan sarjapaikan säilymisestä, Tottenham ja Arsenal ratkoivat omissa otteluissaan varman mestareiden liigan paikan ja valioliigan pronssin, Everton ja Liverpool kamppailivat omissa otteluissaan kotikaupungin paremmuudesta.

QPR säilytti paikkansa tappiosta huolimatta. Arsenal varmisti kolmannen sijan voitollaan. Everton päätyi toista kertaa valioliigassa kotikaupungin toisen joukkueen yläpuolelle.

Eniten harmittaa Boltonin putoaminen ja se, millä tavalla se tapahtui. Boltonin olisi pitänyt voittaa ottelu Stokea vastaan, mutta se päättyi tasatulokseen 2-2. Stoken ensimmäinen maali olisi pitänyt hylätä. Toinen syntyi rangaistuspotkusta, jota ei olisi koskaan pitänyt antaa. Toisaalta Boltonin maalit olivat ottelussa erittäin epätavallisia kummajaisia. Ja lisäksi, joukkue voi syyttää itseään huonosta kaudesta: sarjapaikka olisi pitänyt varmistaa aikaisemmin.

Itse asiassa viimeinen pelipäivä vain huipensi erittäin viihdyttävän ja tapahtumarikkaan kauden.

Poikkeuksellisen suurimaaliset pelit hämmensivät heti alkukaudesta. Kysehän ei ollut Daavidien ja Goljattien kamppailuista, vaan neljästä parhaasta. Manu voitti Arsenalin 8-2 ja City vieraissa ensiksi Tottenhamin 1-5 ja myöhemmin Manun lukemin 1-6.

Neljän suuren (”The Big Four”) hegemonia heilui jo viime kaudella, mutta nyt se mureni kunnolla. City mestarina, Newcastle upeasti viidentenä ja Tottenham neljäntenä. Tottenhamilla oli mahdollisuus korkeammalle, mutta viimeisten kuukausien tulokset pudottivat joukkueen neljänneksi. Neljästä suuresta Manun hopea ja Arsenalin pronssi kertovat jatkuvuudesta, mutta mahtiseura Chelsean kuudes sija on pettymys ja Liverpoolin kahdeksas tila lähenee katastrofia. Cityn kapteeni twiittasi Newcastle -pelin jälkeen, että puheet neljästä suuresta voidaan lopettaa: myös Newcastle kuuluu sinne Vincent Kompanyn saamien mustelmien perusteella.

Yksi kenties huolestuttava piirre, jonka neljän suuren hegemonian murtuminen kätkee alleen, on huonojen ja hyvien entistä suurempi ero. Menestyvät seurat saivat enemmän pisteitä kuin normaalisti ja sarjassa säilyi normaalia pienemmällä pistemäärällä. Esimerkiksi kahden putoamisviivan yläpuolelle päätyneiden joukkueiden pistemäärillä olisi viime kaudella pudonnut alemmalle sarjatasolle. Kolmen parhaan joukkueen yhteispistemäärä oli 25 pistettä suurempi kuin edellisellä kaudella; kolmen huonoimman yhteispistemäärä oli 19 pistettä vähemmän kuin viime kaudella. Tilastollinen vierasvoittojen kasvukin selittyy sillä, että suurseurat voittivat normaalia useammin vierasottelunsa.

Itseäni harmittaa hiukan myös muutos liigajoukkueiden maantieteellisessä balanssissa. Etelä voitti pohjoisen. Nousijajoukkueet Reading ja Southampton ovat etelästä. Todennäköinen kolmas nousija on Lontoon West Ham, ellei luoteisrannikon Blackpool yllätä. Sarjasta putosivat Wolverhampton (midlands, Birminghamin kupeessa), Bolton (Manchesterin vieressä) ja Blackburn (hieman Boltonista pohjoiseen). Painopiste heilahti etelään kunnolla. Ammattilaiset voivat pohtia, millaisia vaikutuksia tällä oikeasti on, mutta itselleni kyse on lähinnä siitä, että olen viettänyt paljon enemmän aikaa pohjoisessa.

Merkittävää liigassa oli myös se, että kaikki nousijajoukkueet säilyttivät paikkansa. Edellä mainitun QPR:n lisäksi sarjassa säilyivät todelliset valopilkut, Swansea ja Norwich. Norwichin alemmalta tasolta opittu peribrittiläinen tyyli tehosi riittävän usein paikan säilyttämiseen. Walesin Barcelona, Swansea, puolestaan ilahdutti pyrkimyksellä pelata kaikkia vastaan omaa lyhytsyötöille ja pallonhallinnalle perustuvaa futista. Se tuotti tulosta riittävän usein.

Mielenkiintoista oli myös Aston Villan romahdus. Joukkue oli aikaisemmin tasoltaan vain hitusen perässä neljää suurseuraa, mutta muutama hinta-suoritus -suhteeltaan epäonnistunut pelaajahankinta tarkoitti sitä, että joukkue varmisti sarjapaikkansa vasta toiseksi viimeisessä pelissä. Vaikka Sunderlandin viimeiset pelit eivät menneet erikoisen hyvin, joukkueen nousu valmentajan vaihdon jälkeen oli upeata seurattavaa. Piskuisella Wiganilla oli uskomaton loppukausi, jonka aikana haettiin tarvittavat pisteet huippuseuroilta sarjapaikan varmistamiseksi ennen viimeisiä pelejä.

Yksittäisiä pelaajia en lähde analysoimaan, mutta jos mietitään Scholesin paluuta, Newcastlen hyökkääjiä ja maalivahtia, Cityn parhaita, Arsenalin maalitykkiä ja alisuorittajia kuten Carroll ja Torres, huomataan, että kauteen sisältyi muutamien epäonnistumisten lisäksi paljon draamaa ja ennen kaikkea urheilullisia huippuhetkiä.

Varsin viihdyttävä vuosi brittifutiksen korkeimmalla tasolla. Ennen syksyä ja uuden kauden alkua lajin ystävät voivat kuluttaa kesänsä EM-kisojen ja olympialaisten parissa.