perjantai 30. lokakuuta 2015

Yhdeksän vuotta ilmestymisen jälkeen

Toinen kirjani Notkea uskonto (Eetos) ilmestyi syksyllä 2006. Se on ollut loppuunmyyty jo muutaman vuoden ajan. Nyt teos löytyy ilmaiseksi seuraavan linkin takaa:


Kirjaa voidaan lukea yrityksenä miettiä, mitä implikaatioita sillä on uskonnolle ja sen tutkimukselle, mikäli sosiologi Zygmunt Baumanin näkemykset modernisaation notkistumisesta ovat edes pääosin vakavasti otettavia.

Toisaalta kirjaa voidaan lähestyä yhden tekijän artikkelikokoelmana, johon on koottu viisi aikaisemmin julkaistua joskin uudelleen kirjoitettua tekstiä uskonnosta nykykulttuurissa, maustettuna pitkällä johdannolla ja kahdella ennen julkaisemattomalla luvulla.

Ilmestyessään teoksen vastaanotto oli yllättävän myönteistä. Kirja-arvioissa ei nostettu esiin mitään massiivisia ongelmia, vaan pikemminkin kirjaa pidettiin tervetulleena avauksena.

Opiskelijoiden käsissä teos on kulunut jo usean vuoden ajan. Sitä on luettu muutamissa yliopistoissa kurssien osana ja sen ovat löytäneet myös ne, jotka eivät uskontotiedettä ole koskaan opiskelleet. Yksi ihminen kertoi, että hänen gradussaan palikat loksahtivat paikoilleen vasta, kun tutustui Notkeaan uskontoon. Sellainen palaute lämmittää mieltä.

Omiin teksteihin suhtautuu historiallisesti. Ne ovat tietyn ajan tuotteita, eikä sitä jaksa kovin usein tai syvällisesti pohtia, voiko edelleen allekirjoittaa kaiken vuosia sitten kirjoitetun (osan kyllä, mutta osaa en). Pikemminkin teosta muistelee yhtenä vaiheena omassa elämässä. Jos lukijat löytävät siitä myöhemminkin itselleen hyödyllisiä ajatuksia ja näkemyksiä, se täyttää toiveeni.

Kirjan ylivoimaisesti eniten hyödynnetty osio on ensimmäiset 114 sivua. Tämän sisältä luku ”Maallistumisesta notkistumiseen”, jonka aikaisempi versio ilmestyi jo vuonna 2003 Sosiologia-lehdessä,  on osoittautunut oman arvioni mukaan lukijoiden kannalta kiinnostavimmaksi.

Itselleni ehkä merkittävämpi on kuitenkin luku ”Uskonto luokittelevana kategoriana”, jonka pohjalta kirjoitin tekstin ”Religion as a Discursive Technique”, joka julkaistiin Journal of Contemporary Religion -lehdessä vuonna 2010. Se oli pitkään lehden viiden ladatuimman tekstin joukossa. Tällä hetkellä se on sijalla 11 (816 latausta 29.10.2015). Lehden siteeratuimpien artikkelien listalla määrällinen menestys on hieman vaisumpaa: se löytyy sijalta 18.

Myös yhdessä Pasi Väliahon kanssa toimittamani Vastarintaa nykyisyydelle: Näkökulmia Gilles Deleuzen ajatteluun (2004) on ladattavissa ilmaiseksi saman kustantajan sivuilta.



Ei kommentteja: