Tällä vuosituhannella nähtiin indievetoisen popin valtavirtaistuminen ja sen uusi marginalisoituminen. Viileimmät festarit olivat hetken täynnä pinnalle nousseita indieakteja, kunnes ne vaihtuivat listapoppiin. Vai pitäisikö sanoa, että hipsterikansan maku muuttui indiepopista listapopiksi, Beach Housesta Siaan?
Itse taisin elää osan tuosta 2000-luvun kultakaudesta Leedsissä. Tuona aikana (2007–2010) tutustuin lukuisiin indiebändeihin – livenä, suoratoistopalvelujen kautta ja fyysisiltä äänitteiltä. Suuri osa itseäni miellyttäneistä yhtyeistä jäi historian hämärään, eikä ainakaan toistaiseksi niitä ole ”löydetty” uudelleen. Ehkä osa yhtyeistä saakin jäädä unholaan, mutta muutamien soisi saavan vielä uusia kuulijoita. Tässä niistä viisi, joiden arvelen olevan monille indieaktiiveillekin tuntemattomia.
Arrah & the Ferns. Folkia ja twee-poppia yhdistelevän, Arrah Fisherin johtaman Philadelphiasta ponnistavan bändin ensilevy Evan Is a Vegan (2006) löytyi muistaakseni Last.FM-sivuston kautta. Verkosta sen sai fyysisenä esineenä edullisesti, joten pian se soi kotistereoissa toistuvasti. Bändi teki albumin myös 2010 ja cd-r:n 2013. Niitä en ole kuullut. Allmusicin kuvaus: ”songs feature a unique combination of Wurlitzer organ, "banjolin" (half violin, half mandolin), and tender vocals.” Hienoa nössöindietä, mutta tästä listasta itselleni vähiten merkittävä. Biisisuositus: “Skylark” ja “Apple for Evan”
Bodies of Water. Los Angelesista kotoisin oleva yhtye oli aktiivinen levyttäjä 2007–2011 ja sitten tuli tauko, uusia bändivirityksiä (lähinnä indie-Abbaa muistuttava Music Go Music), kunnes bändi taas aktivoitui, ja levytti 2017 ja 2021. Kolme ensimmäistä albumia ovat kaikki hienoja, paluulevyt hieman erilaisia ja keskitasoa. Livenä näin bändin asuessani Leedsissä. Keikalla oli korkeintaan 40 henkilöä, mutta kokemus oli upea. Jätän tähän täkyksi lainauksen Pitchforkin arviosta bändin debyyttiä koskien: ”And after you accept the wall of vocals into your heart, you've still got to deal with arrangements equal parts Ennio Morricone, Godspell, classic punk, and Ben-Hur soundtrack.” Biisisuositus: ”Under the Pines” (tai melkein mikä tahansa albumilta A Certain Feeling [2008]).
Ganglians. Pastoraalista indie-psykedeliaa Sacramentosta. “Valiant Brave” oli yhdellä’ Uncut-lehden kokoelmalla. Sen perusteella ostin muutamalla eurolla koko levyn Monster Head Room (2007). Still Living ilmestyi 2011. Biisisuositus: ”Valiant Brave”
Secret Cities. Pohjois-Dakotan Willistonista tulevan Marie Parkerin liidaama yhtye teki kolme albumia 2010–2014. Niistä kaksi ensimmäistä on itselleni tärkeitä. Kuulin bändiä Jumbo-levykaupassa Leedsissä, ja pian oli tutustuttava lisää. Pink Graffitista (2010) tuli hetkeksi arjen soundtrack. Herkkää ja haurasta. Biisisuositus: ”Boyfriends”
Waters. Loistavan Port O’Brienin keulahahmon, Kalifornian suunnalta tulevan Van Pierszalowskin (myös Van William) seuraava projekti oli WATERS, joka teki kolme albumia. Niistä ensimmäinen, Out in the Light (2011) on erityisen hieno teos. Vähän rokimpaa, jos Port oli folkimpaa. Lainaus yhdestä arviosta: “The frontman's voice is largely clear and earnest with grit where necessary and a dash of Neil Young's nasal falsetto, the kind of delivery just begging for a listener's impassioned sing-along.” Biisisuositus: “Take Me Out to the Coast” ja “Mickey Mantle”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti