Marcel Maussin tunnetun teorian mukaan ei ole olemassa pyyteetöntä lahjaa. Se velvoittaa vastalahjaan. Vastalahja ei saa olla sama kuin ensiksi saatu lahja. Lisäksi lahjan ja vastalahjan välillä täytyy olla ajallinen viive.
Sain eilen lahjan. Tuore julkaisu Uskonto suomalaisten elämässä on satasivuinen, viiden artikkelin tutkimusraportti. Tänään palautan lahjan kirjoittamalla siitä jotain.
Raportti perustuu vuoden 2008 kansainvälisen kyselytutkimuksen tuloksiin. Siinä on ajanmukaista tilastotietoa suomalaisten uskonnollisuudesta kansainvälisen vertailun kautta kaiutettuna. Suosittelen tutustumista, vaikka Suomen osalta tulokset eivät tarjoa järisyttäviä yllätyksiä.
Aloin vilkuilla kaavioita Helsingin rautatieasemalla, kun viimeinen juna oli ennen lähtöä 40 minuuttia myöhässä. Siinä tilanteessa tiesin tilanteen: kiitos valtion rautatiet, tervetuloa lyhyet yöunet, tervetuloa seuraavan päivän väsymys.
Lievästi ärsyyntyneessä mielentilassa aloin etsiä tilastoista kummallisuuksia. Teen sitä kaikissa muissakin tilanteissa, mutta nyt olo oli siihen poikkeuksellisen otollinen. Kohdekin löytyi helposti: ainoana Etelä-Amerikan maana mukaan otettu Uruguay.
Yleisesti Uruguayssa pitäisi oleman katolilaisia 47 %, protestantteja 34 % ja uskonnottomia 17 % ja pari jotain muuta. Kyselytuloksia katsomalla selviää, että 47 % vastaajista mieltää itsensä uskonnottomaksi. 33 % katsoo olevansa uskonnollisia ja loput ovat jotain siltä väliltä. Alustava huomio: erittäin korkea uskonnottomuus tällä mittarilla. Päihittää uskonnottomuudessa jopa Norjan, Saksan, Ranskan ja Tanskan. Suomenkin. Mitä ihmettä?
Seuraavassa tilastossa on pommi. Korkeasta uskonnottomuudesta huolimatta peräti 71 % uskoo Jumalaan. Heistä jopa 56 % tietää, että Jumala on olemassa eikä epäile sitä yhtään. Vain 12 % sanoo, ettei usko Jumalaan ja loput ovat jotain siltä väliltä. Jopa 66 % uskoo uskonnollisiin ihmeisiin ja 55 % kuolemanjälkeiseen elämään. Euroopan maallistuneet maat eivät ole lähelläkään näitä lukemia. Jokin mättää.
Katson vielä osallistumisaktiivisuuden: 59 % käy uskonnollisissa tilaisuuksissa harvemmin kuin kerran vuodessa. Uskonnollisesti maailman passiivisin kansa! Siis tässä mukana olleista maista, joita on yhteensä 33. Uruguaylaiset ovat kollektiivisen uskonnonharjoituksen osalta passiivisempia kuin maallistuneet tsekkiläiset, jotka ovat toiseksi passiivisimpia. Oho.
Tilastojen mukaan uruguaylaiset eivät siis osallistu uskonnollisiin tapahtumiin eivätkä ole ”uskonnollisia”, mutta he ovat tämän valossa poikkeuksellisen innokkaita uskomaan yliluonnollisen olion olemassaoloon ja ihmeisiin. Mitä tästä voi päätellä, onkin pulmallinen kysymys.
Ovatko he instituutiokriittisiä ja yksilöllisesti uskovaisia? Miten he oikeastaan ymmärtävät uskonnollisuuden? Yksi tähän linjaan sopiva arvaus on, että uskonnollisuus mielletään jonkinlaiseksi instituutiosidonnaiseksi olemisen tavaksi. Mutta mistä sitä voisi tietää vastausten perusteella? Kun juopa identifioitumisen ja uskomusten välillä on poikkeuksellisen suuri, alkaa epäillä koko kysymyksen mielekkyyttä Uruguayn kontekstissa.
Uruguay on hyvä muistutus siitä, että uskontoja koskevan vertailukelpoisen tilastomateriaalin hankkimiseen sisältyy kysymyksiä, joihin tilasto ei vastaa. Uskontoa käsittelevät kysymykset ymmärretään todennäköisemmin riittävän samalla tavalla Euroopan sisällä, mutta sen ulkopuolella vertailukelpoisuus heikentyy. Toki vastaukset tarjoavat tulkinnallisista ongelmista huolimatta lisätietoa, mutta sitäkin enemmän ne tarjoavat hypoteeseja laadullisen tutkimuksen tekemiseen vaikkapa Uruguayssa.
K Ketola, K Niemelä, H Palmu & H Salomäki, Uskonto suomalaisten elämässä. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9/2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti