Ateistien herätys

Ateismin tutkijoille Richard Cimino ja Christopher Smith alkaa olla tuttu parivaljakko. He ovat julkaisseet useita kiinnostavia artikkeleita amerikkalaisesta nykypäivän ateismista. Heidän ensimmäinen yhteiskirja Atheist Awakening: Secular Activism and Community in America (2014) ilmestyi muutama kuukausi sitten.

Teoksen nimessä on viittaus Yhdysvaltojen uskonnollisiin herätyksiin (great awakenings). En ole täysin vakuuttunut siitä, että Yhdysvalloissa olisi käynnissä ateismin osalta mitään vastaavaa kuin 1700-luvulla, vaikka ateismi onkin noussut julkisen keskustelun aiheeksi kulttuurissa, jossa teismi on hallitseva normi.

Cimino ja Smith eivät väitä ateismin kasvaneen merkittävästi. He esittävät, että ”herätyksessä” on kyse ateistisesta identiteettipolitiikasta: jo valmiiksi uskonnottomat ovat innokkaampia toteuttamaan ateistista identiteettipolitiikkaa. Tässä he myös viittaavat lyhyesti tekstiini ”New Ateism as Identity Politics”, joka ilmestyi vuonna 2012. Tämä on ymmärrettävää. Jaan heidän käsityksensä ”reaktiotulkinnasta”, siis siitä, että ateistinen identiteettipolitiikka on pitkälti reaktio tilanteeseen, jossa uskonnon koetaan nostaneen päätään yhteiskunnassa.

Identiteettipoliittisen teeman lisäksi kirjassa käsitellään esimerkiksi ateistisia yhdistyksiä ja niiden toimintaa, internetin roolia ateistien herätyksessä ja lopussa myös sekulaareja rituaaleja.

Oma tulkintani poikkeaa Ciminon ja Smithin käsityksistä nyansseiltaan. He näkevät niin sanotun uusateismin vaikutuksen suurempana kuin minä. Jaan heidän käsityksensä siitä, että uusateismi on koonnut yhteen ja toimintakykyistänyt monia muuten erillään olevia ateisteja ja ateistisia ryhmittymiä. Tätä he selvittävät hienosti tutkimalla ruohonjuuritasoa, mutta heidän tulkintansa ei vakuuta minua täysin. Ensinnäkin uusateistit ovat etäännyttäneet useita ateisteja. Toiseksi minusta näyttää siltä, että uusateismi on jäämässä taakse ja kamppailussa syntyy muita linjoja, joissa toki viitataan uusateismiin mutta jotka samalla siirtyvät eteenpäin.

Itse asiassa Cimino ja Smith piirtävät kuvaa amerikkalaisesta ateismista, josta muodostan kaksi suurta jakolinjaa teoksen ja yhden arvioimani artikkelikäsikirjoituksen perusteella. 

Ensimmäinen jakolinja on ”sanakirja-ateistit” vastaan ”progressiivinen ateismi”. Edelliset ovat sitä mieltä, että ateismin tulee rajoittua vain uskontokritiikkiin (esimerkiksi Yhdysvalloissa on ateistisia yhdistyksiä, joissa talousjärjestelmän kritiikki ei ole hyväksyttävä aihe). Jälkimmäisten mukaan ateismin tulee yhdistyä yleisempään sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Sen tulee vaatia tasa-arvoa, olla feministinen, vastustaa rasismia ja niin edelleen.

Toinen jakolinja on ”provokatiiviset uskontokriitikot” vastaan ”maltilliset liittolaiset”. Edelliset perustavat toimintansa siihen, että uskontoa tulee kritisoida rajusti kaikissa muodoissaan. Jälkimmäiset ajattelevat, että maltillisten uskovaisten kanssa kannattaa muodostaa alliansseja, jotta voitaisiin yhdessä rintamassa vastustaa ongelmallisimpia uskonnollisuuden muotoja.

Tästähän saisi hienon nelikentän, jossa suurimman tilan veisivät sanakirja-provokatiivinen –yhdistelmä ja progressiivinen-maltillinen –yhdistelmä. Muut kaksi boksia olisivat vähän tyhjempiä.

Kolmanneksi jakolinjaksi voisi nostaa sen, miten ateistit suhtautuvat rituaaleihin – pitävätkö he niitä tarpeellisina vai ei.

Kirja on hyvin ja selkeästi kirjoitettu. Sen esittämät tulkinnat ovat tasapainoisia ja pääosin vakuuttavia. Se rajoittuu Yhdysvaltoihin, mutta toisaalta se onnistuu kertomaan sen nykypäivän tilanteesta paremmin kuin kenties mikään muu kirjamittainen julkaisu. Muutamissa yksityiskohdissa olen eri mieltä.

Yksi erikoinen piirre kirjassa on. Jos brittiläiset ja muut eurooppalaiset kirjoittavat uusateismista, he korostavat sen amerikkalaista luonnetta. Cimino ja Smith kirjoittavat toistuvasti – sen kummemmin perustelematta – uusateismin olevan brittiläinen tuontiartikkeli. Dawkins on britti ja Hitchens muutti Yhdysvaltoihin jo vuosia sitten. Harris ja Dennett ovat jenkkejä. Heidän sanomansa uppoaa parhaiten Yhdysvaltoihin. En kutsuisi uusateismia brittiläiseksi tuontitavaraksi.