Yliopistonlehtoreiden uramalli Helsingin yliopistossa – lähes täydellinen pannukakku?

Työnantajani Helsingin yliopisto järjesti tilaisuuden, jossa kuultiin henkilökunnan näkemyksiä lehtoreiden uramallista ja sitä koskevasta suunnitelmasta. Näyttää siltä, että uramallista on tulossa liki totaalinen pannukakku, jos nykyinen esitys menee läpi. 

Uramallin alustavassa ehdotelmassa on kolme osasta:

1) Ensimmäisessä yliopistonlehtori voitaisiin promovoida vanhemmaksi yliopistonlehtoriksi. Tällöin palkka nousisi. Siihen pääsisi noin 20 prosenttia yliopistonlehtoreista. Tämä on potentiaalinen ongelma, koska siihen tarvittavat kriteerit täyttää tuntemistani yliopistonlehtoreista suurin osa (dosenttitaso, julkaisutoiminta, opetuskokemusta ja näyttöjä opetuksen kehittämisestä, yhteiskunnallista vuorovaikutusta). Omasta mielestäni olen täyttänyt suunnittelutyöryhmän listaamat kriteerit jo ennen kuin sain nykyisen työni. Työtehtävät eivät juurikaan muuttuisi. Ainoa esillä ollut ”muutos” koski sitä, että vanhemmat yliopistonlehtorit toimisivat johtotehtävissä koulutusohjelmissa. Siis promootion etuna olisi mahdollisuus toimia tehtävissä, joita nyt hoitavat tavalliset yliopistonlehtorit. Suunnitteluryhmä hei, ette voi olla tosissanne!

2) Toisessa osassa yliopistonlehtori voitaisiin kutsumenettelyllä nimetä apulaisprofessoriksi. Kun kyse on kutsumenettelystä, josta päättäisivät tiedekunnat tarpeidensa mukaan, ei tämä liity varsinaisesti uramalliin. Se siitä.

3) Kolmannessa osassa yliopistonlehtorin asemaa parannettaisiin laadullisin keinoin. Tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että yliopistolehtoreille taattaisiin jonkinlaisia tutkimuskausia, mutta tästä ei ollut yksityiskohtia. Kiitos vaan, tämä on jo hoidossa tiedekunnassani. Toiseksi yliopistonlehtori voisi säilyttää vakityönsä, jos tulisi valituksi apulaisprofessoriksi avoimessa haussa. Tämä olisi aito parannus, joka tosin vain tekisi työlainsäädännön näkökulmasta ilmeisesti laittomasta (tai ainakin harmaalle alueelle sijoittuvasta) menettelystä lainmukaisen. Kolmanneksi, ja sokerina pohjalla, vanhemmaksi yliopistonlehtoriksi ylennyt voisi toimia väitöstilaisuuksissa kustoksena. Nyt tämä alkaa muistuttaa Kummelia. Monissa yliopistoissa kuka tahansa yliopistonlehtori voi toimia kustoksena. Tämä ei kuitenkaan ole laadullinen parannus, vaan symbolinen ele, joka käytännössä vain lisää työtehtäviä. Se, että toimii kustoksena, ei vie uraa eteenpäin eikä vaadi käytännössä kuin istumalihaksia (tiedän sen kokemuksesta, koska olen hoitanut professuuria) ja osallistumista väitöskirjan arviointiin, johon jo nykyiset yliopistonlehtorit osallistuvat vastaväittäjinä ja tiedekunnan edustajina.

Tilaisuudessa koottiin ajatuksia työryhmissä muistiin ja sen jälkeen käytiin lyhyt keskustelu. Toivottavasti sieltä ui jokin järkevä ajatus eteenpäin, mutta jos olisin suunnittelutyöryhmän jäsen, niin katsoisin peiliin, enkä kovin ylpeänä.

Suunnitelmassa on kaksi hyvää asiaa: mahdollinen palkankorotus vanhemmaksi yliopistonlehtoreiksi promovoiduille ja vakityön säilyttäminen niille, jotka omalla alallaan saisivat apulaisprofessorin (myöhemmin mahdollisesti vakinaistettavan) tehtävän. 

Ilmaan jää kuitenkin kysymys, miten vaikeaa voi olla esimerkiksi sellainen malli, jossa kuka tahansa opetus- ja tutkimushenkilökuntaan kuuluva voisi promovoitua urallaan, nykyisessä työssään, ansioiden karttuessa? Brittisysteemi on tässä sopiva malli: aloitetaan lehtoreina, vakityössä, ylennetään senioriksi, sitten readeriksi ja siitä professoriksi – kaikki samassa työssä kilpailematta yhdestäkään avoimesta työpaikasta. Nimikekeskusteluun en puutu tässä.

Tilaisuuden päätteeksi kuultiin ainoa todella olennainen kommentti. Yliopiston hallituksen jäsen, jonka nimeä en kuullut, totesi, ettei tilaisuus keskittynyt varsinaiseen ongelmaan – siihen, miten ansioitunut yliopistonlehtori voisi edetä professoriksi. Amen.

Huvittavaa on, että tämä kommentti tuli yliopiston hallituksen jäseneltä. Ei paikalla olleilta yliopistonlehtoreilta eikä suunnittelutyöryhmän esityksestä.