Viime lokakuussa kirjoitin ateistista uskontokritiikkiä popmusiikissa käsittelevän blogitekstin Katsomukset-sivustolle. Julkaisen sen täällä nyt, noin kuukausi sen jälkeen kun vetämäni kurssi länsimaisen populaari-musiikin uskontosuhteista on tullut päätökseen.
Kurssi ei keskittynyt ateismiin, vaan eteni genrestä toiseen, kunkin genren toistuvia ja tyypillisiä uskontosuhteita pohtien. Olen pitänyt luentoja monenlaisista uskontoon populaarikulttuuriin liittyvistä aiheista, mutta itselleni tärkeimpään eli musiikkiin en ole kajonnut. Sikäli tämä oli yllättävänkin henkilökohtainen kurssi. Palautteen perusteella kokeilu oli onnistunut. Kirjallisia tehtäviä lukiessa huomasin oppivani itsekin uutta. Ensi lukuvuonna kurssia ei ole tulossa, mutta ehkä sitä seuraavana kokeilen uudelleen.
*
ATEISTINEN USKONTOKRITIIKKI POPULAARIMUSIIKISSA
Länsimainen populaarimusiikki on ollut paikoitellen kitkaisessa suhteessa kristinuskoon ja erityisesti konservatiivisiin kristillisiin kirkkoihin. Silti eksplisiittinen ateismi on yllättävän harvinaista, jos tarkastellaan eri genreissä historiallisesti muodostuneita uskontosuhteita, kirjoittaa uskontotieteen dosentti, yliopistonlehtori Teemu Taira.
Länsimaisen populaarimusiikin genrejen suhde uskontoon on vaihteleva. Yksittäisen genren sisällä suhde uskonnollisuuteen vaihtelee sekin. Silti voidaan esittää, että esimerkiksi soul on tyypillisesti maallista gospelia, eikä uskontokriittistä soulia ole ainakaan genren ytimessä. Kantrimusiikille on ominaista kuvata syntisen ja epätäydellisen kertojan elämää, mutta kertojaminä on useimmiten kristillinen hahmo, joka puhuttelee kristillistä yleisöä.
Jazzin historiassa islam ja kiinnostus intialaisperäisiin henkisiin aatteisiin ovat selvästi esillä. 1960-luvun psykedelian vastakulttuurisessa orientaatiossa kiinnostus tajunnan laajentamiseen yhdistyi Intian uskontoperinteisiin ja niistä versoneisiin uusiin uskonnollisiin liikkeisiin. Hip hop on pullollaan värikkäitä islamin tulkintoja, kristinuskoa tunnustavia artisteja ja afrikkalaisten perinteiden valikoivaan elvyttämiseen tähtääviä kantoja. Uskontokriittinen tai ateistinen jazz, psykedelia ja hip hop eivät ole valtavirtaa. Pikemminkin genrejä luonnehtii uskontomyönteisyys.
KRISTINUSKON JA POPULAARIMUSIIKIN JÄNNITE
Yhdysvaltojen eteläosassa kehittynyttä bluesia on kutsuttu paholaisen musiikiksi. Varhaisvaiheessa se elikin hyvin jännitteisessä suhteessa mustien kristillisiin kirkkoihin. Yksittäiset tutkijat ovat väittäneet bluesin olevan leimallisesti ateistista, mutta arkista blueslyriikkaa sävyttävät epäonnen välttämistä koskevat kansanomaiset uskomukset ja omaperäiset tulkinnat hoodoosta – Yhdysvaltalaisten mustien tavasta yhdistellä afrikkalaisia ja haitilaisia uskomusperinteitä. Blues on teemoiltaan tämänpuoleisiin huoliin keskittyvää, mutta ateismia genressä ei tunnusteta eikä julisteta.
Toinen paholaisen musiikiksi nimetty musiikinlaji oli 1950-luvun rock’n’roll. Moni tunnettu artisti, erityisesti Jerry Lee Lewis ja Little Richard, on korostanut jännitettä maallisen rock’n’rollin ja kristillisen vakaumuksen välillä. Ensisinglellään ”Tutti Frutti” anaaliseksistä vihjaillut Little Richard, meikkaava musta homoseksuaali, seilasi urallaan maallisen musiikin ja kristillisestä ilosanomasta saarnaamisen välillä. Jerry Lee Lewis ei missään vaiheessa ole keskeyttänyt uraansa, mutta hänen haastattelunsa todistavat vuosikymmeniä kestäneestä jännitteestä. Kumpaakaan artistia ei voi kuitenkaan nimetä ateistisen sanoman lähettiläiksi. He halusivat olla hyviä kristittyjä, mutta myös syntinen rock’n’roll veti puoleensa.
Merkittävälle osalle länsimaista populaarimusiikkia on tavallista joko jännitteinen tai etäinen suhde kristinuskoon, mutta Christopher Partridge korostaa, että samalla musiikki on yksi kulttuurin osa-alue, jolla erilaiset vaihtoehtoiset ja esoteeriset kannat elävät ja kehittyvät. Partridgen ajatus sopii erinomaisesti joihinkin genreihin. Se muistuttaa, että edes genret, joissa suhde kristinuskoon on kielteinen tai etäinen, eivät automaattisesti ole ateistisia.
Yksi esimerkki on metallimusiikki. Vaikka teistiset uskomukset eivät ole leimallisia metallimusiikille, genren eri suuntaukset tukevat ateismia verrattain harvoin. Sen sijaan okkultistiset katsomukset, satanismi ja erilaiset (uus)pakanuuden muodot ovat tavanomaisia. Ne ovat jännitteisessä suhteessa kristinuskoon, mutta eivät yleensä eksplisiittisesti ateistisia.
PUNKIN ATEISMIMYÖNTEISYYS
Punk on toista maata. Se on selkein esimerkki tunnetusta populaarimusiikin genrestä, josta löytyy tukea ateismille. Tutkimukset osoittavat, että myös punk-yleisö on valtaosin uskonnotonta. Toki uskontomyönteistä ja uskonnollista punkkia sekä uskonnollisia punkkareita on olemassa, yhtenä esimerkkinä Cro-Magsin krishnacore, mutta ne ovat genrepoikkeamia.
Brittipunkin pioneereista Sex Pistols kertoi ensisinglellään olevansa antikristus, mutta yhtye ei ottanut uskontoa rääväsuisen kritiikkinsä ensisijaiseksi kohteeksi. Sen sijaan poikkeuksellisen rajua uskontokritiikkiä toivat tuotannossaan esiin Siouxsie and the Banshees, Crass ja Sex Pistolsin laulajan seuraava yhtye Public Image Limited. Niiden kohdalla kyse on yksittäisistä kappaleista eikä läpi tuotannon kulkevasta teemasta.
YHDYSVALTALAISESSA PUNKISSA USKONTOKRITIIKKI JA ATEISMIN PUOLTAMINEN ON OLLUT VIELÄKIN SELVEMPÄÄ
Straight Edge -pioneeri Minor Threat kertoi uskonnon olevan ”full of shit” kappaleessa ”Filler”. Kaliforniassa perustettu Dead Kennedys nousi vastustamaan uskonnollisen konservatismin ja reaganismin poliittista liittoa 1980-luvun alussa. Paras esimerkki tästä on mini-lp In God We Trust, Inc. (1981), joka kansitaiteesta lyriikoihin sisältää vahvaa yhdysvaltalaisen kristinuskon poliittisten kytkentöjen kritiikkiä (esim. ”Moral Majority”, ”Religious Vomit”).
Laajempaan suosioon 1980-luvun lopulla noussut Bad Religion on jo nimensä puolesta hyvä esimerkki uskontokriittisestä ja ateismimyönteisestä punk-yhtyeestä. Pitkän uransa ajan yhtye on kannattanut luonnontieteellistä naturalismia uskontoa vastaan sekä korostanut ateismia: Kappaleessa ”Atheist Peace” (2004) ennakoidaan, että ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla, mikäli emme päädy uskontojen aikakaudesta ateistiseen rauhantilaan. Eläinbiologiasta väitellyt laulaja Greg Graffin on julkaissut naturalismia ja ateismia puolustavan kirjan Anarkia = evoluutio. Uskonto, tiede ja Bad Religion, vaikka Graffin pitääkin ateismi-sanaa osin epäsopivana.
Suomalaisen punkin ensimmäisessä aallossa 1970-luvun lopulla uskontokritiikki oli maltillista. 1980-luvun alun hardcoressa siitä alkoi tulla tavallinen lyriikoiden teema. Usein siihen liittyi kuitenkin absurdi huumori (esim. Kansanturvamusiikkikomission ”Jeesus oli venäläinen kantoraketti”) tai groteski tyyli, jossa ylevästä tehdään alhainen (esim. Terveiden käsien ”Utopia”).
Vaikka populaarimusiikin genreissä on uskontomyönteisten suhteiden lisäksi paljon antikristillisiä ulottuvuuksia, ateismin puolesta laulaminen on ollut poikkeuksellista. Ehkä indie- ja goottimenneisyydestään laajemmin tunnetuksi noussut Nick Cave oli totuuden jäljillä yleisön odotuksista todetessaan: ”Ateismi on haitaksi lauluntekobisnekselle.”
*
Kirjoitus on julkaistu 20.10.2021 Katsomukset-sivustolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti