Vuosi alkoi lyhyellä vierailulla Tukholmaan. Kiertelyyn kuului perinteisten levykauppojen, kasvisravintoloiden ja raa’an kalan lisäksi yksi museo. Historiallinen museo koostuu useista osista, joihin kuuluu esimerkiksi monta huonetta keskiaikaista kirkkotaidetta. Itseäni kiinnostavia olivat lähinnä Ruotsin historiaa käsittelevä osio ja viikingit.
Vaikka yritän ymmärtää kokonaisuuksia, tavallisesti museoista jää mieleen jokin kuriositeetti, yksityiskohta, jonka voi kertoa niille, jotka haluavat kuulla jotain museosta. Tällä kerralla ei syntynyt kiivasta kamppailua mieleenjäävimmästä.
Historiallisen museon viikinkiosastolla on riimukiviä ja yhdessä niistä sekoittuu kiinnostavalla tavalla kristillinen ja Skandinaavinen esikristillinen perinne. Kiveen on kirjoitettu kristillinen teksti, mutta kuvat puolestaan kertovat Odinista ja muusta Skandinaavisesta mytologiasta.
Museon opasteksti mainitsee, että nykypäivän näkökulmasta tällainen sekoittuminen näyttää hyvin erikoiselta. Tavallaan näin on. Samalla kuitenkin voidaan sanoa, että tällaista sekoittumista on tapahtunut kaikkialla, missä perinteet ovat kohdanneet. Perinteet, uskonnot ja katsomukset eivät elä erillisinä, irrallisina ja toisiinsa sekoittumattomina kokonaisuuksina.
Eri aikoina on kuitenkin eroja siinä, miten perinteiden rajoja ja sekoittumattomuutta yritetään vaalia ja suojella. Kristinusko on monissa maissa pyrkinyt kontrolloimaan sitä, mikä käy oikeasta opista ja käytännöstä. Toisaalta esimerkiksi Afrikassa on tietoisesti pyritty sovittamaan kristillisiä ajatuksia ja toimia paikallisiin olosuhteisiin. Suhtautuminen ei siis ole samanlaista edes yksittäisen uskontoperinteen sisällä.
Nykypäivänä kohtaamme yhä enemmän esimerkkejä, joissa tavalliset ihmiset eivät pidä uskontojen ja perinteiden rajojen koskemattomuutta ehdottoman tärkeänä. Sen sijaan moni valitsee itselleen sopivia näkemyksiä ja toimintamuotoja hyväksymättä kaikkia oppeja. Valitut toiminnat voivat olla opillisesti ristiriitaisia, mutta se on yleensä opillista puhtautta vaalivien ja vartioivien päänvaiva. Rajojen höllentyminen ja sekoittuminen on ajallemme ominainen ilmiö. Viikinkimuseon kuriositeetti kuitenkin muistuttaa, ettei ole olemassa puhtaiden ja sekoittumattomien perinteiden kulta-aikaa. Silti on aikoja, jolloin rajojen pitävyys on hyve ja yhteisöjä, joissa rajojen sekoittamisella on seuraamuksia paheksunnasta ja nuhtelusta ulossulkemiseen ja hengenvaaraan asti.
Kuvassa ei ole mainitsemani kuriositeetti.
Tuosta vähän maistiaisia museosta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti