Hieman alle neljän kuukauden pituinen vierailu Edinburghiin alkoi syyskuussa. Olen käynyt kaupungissa viitisen kertaa, joten en kirjoita laajasti ensivaikutelmista, vaan yrityksistä asettua asustelemaan ja sulautua kaupungin virtaan.
Sanottakoon kuitenkin, että Edinburgh on näkemisen arvoinen paikka. Uuden ja vanhan kaupungin jakavat juna-asema ja linna, joka näkyy asuntoni ikkunasta. Uudessa kaupungissa on keskeisin ostoskatu, vanhassa puolestaan nähtävyydet (ja turisteille tarkoitetut pikkupuodit).
Majapaikkani on vanhassa kaupungissa Grassmarketin pubeja vilisevän aukion välittömässä läheisyydessä. Historiallisesti alue on keskeinen osa kaupunkia: maataloustuotteiden markkinapaikka, yöelämän yksi keskuksista ja muinainen prostituoitujen toiminta-alue. Se on myös ruumiinryöstäjien William Burken ja William Haren toiminnasta tunnettua aluetta. Ei kai ole sattumaa, että naapurustossa on myös Burke & Hare -niminen tanko- ja sylitanssia tarjoava yritys.
Alueella on myös mainioita kirjadivareita, joissa on asiallinen akateeminen tarjonta. Ensimmäiset ovat heti kadun toisella puolella, kun astun ulos porttikongista (ks. kuva), ja kulman takana olevan divariyrittäjän kanssa olen jo ystävystynyt.
Posti toi juuri ilmoituksen, että asuntoyhteisön julkisia tiloja tullaan käyttämään BBC:n uuden salapoliisisarjan Case Histories kuvauksissa parina päivänä. Tekijäporukka haluaa luoda autenttisen 1980-luvun alun näkymät.
Heti perään posti toi ilmoituksen, että asuinalue on osa maailmanperintökohdetta, ja siitä syystä roskien lajittelua ja kierrätystä halutaan parantaa.
Yleisesti voi sanoa, että hinnat ovat kohonneet kaikilla elämän osa-alueilla tai sitten Leeds, jossa asuin pariin otteeseen vuosien 2007 ja 2010 välillä, on huomattavasti edullisempi kaupunki. Indeksinä voi kuitenkin pitää ketjupubi O’neillsin perusruokia, jotka maksoivat pari vuotta sitten 3,5–4 puntaa. Nyt samasta sapuskasta on pulitettava 5,5 puntaa. Prosentuaalisesti nousu on huima. Toisaalta, kyseinen ketju ei tietääkseni operoi Edinburghissa.
Musiikillisesti Edinburgh on huomattavasti Leedsiä heikompi. Yhtyeet keikkailevat Newcastlessa ja Glasgow’ssa, mutta hyppäävät usein tämän yli. Eivät kuitenkaan kaikki: aloitin keikkarupeaman yhtyeellä The XX, joka juhlisti uutta albumiaan teatterissa. Samalla viikolla koin elävänä punk-legenda Buzzcocksin.
Musiikin ostamisen osalta ei voi valittaa, sillä minun makuuni kaupunki tarjoaa riittävästi divareita ja Foppin kaltaisia laadukkaita ketjuja.
Pubikulttuuri on hyvin eläväistä ja oluen ystävälle kaupunki tarjoaa vaihtoehtoja perinteisistä brittipubeista Brew Dog -pubiin, josta saa useita erilaisia, omintakeisia ja laadukkaita samannimisen panimon mallasjuomia. Viskien Skotlantiin en ole vielä ehtinyt tutustua perusteellisesti.
Museoissa käyminen on vielä alussa, mutta ne kyllä odottavat, että saan raivattua enemmän vapaa-aikaa kalenteriin. Skotlannin kansalliskirjaston kortin sain hankittua ja sillä pääsee käsiksi periaatteessa kaikkiin Brittein saarilla julkaistuihin kirjoihin.
Elämä yliopistolla on ollut toistaiseksi verkkaista, mutta koko laitoksen ritualisoituun avajaisluentoon osallistuin. Sen piti teologi Princetonista. Henkilökunta oli sonnustautunut kaapuihin ja viittoihin. Sen jälkeen tarjoiltiin söpösti teetä ja keksejä. Ymmärrän kyllä laitoksen pitkän perinteen teologian alalla, mutta koko tapahtuma tuntui aikahypyltä jonnekin menneeseen.
Samalla avattiin uusi opinto-ohjelma ”Uskonto ja tiede”. Juhlapuheet antoivat valitettavasti ymmärtää, että painopiste olisi kristillisen teologian ja tieteen yhteiselon kysymyksissä, mutta aika näyttää, millaiseksi se käytännössä muodostuu.
Tutkijaseminaarit ovat vasta alkamassa ja myös oma kalenterini alkaa täyttyä ”kiertueesta”. Edinburghin yliopiston lisäksi vierailen kiertävänä puhujana ainakin Stirlingin ja Lancasterin yliopistoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti