Pienkustannus on punkkia

Aivan vähän aikaa sitten ilmestyi ensimmäinen julkaisu osuuskunta Sivuosalta. Ihmisten maa – esseitä sekularisaatiosta sisältää kuusi artikkelia, joissa pohditaan sekularisaation eri puolia.

Monitieteisessä teoksessa käsitellään esimerkiksi ateismia, ateistista henkisyyttä, sekularismia Lähi-idässä, sekularisaation implikaatioita teologisiin pohdintoihin ja modernia valtioteoriaa maallistumisen ja pyhittämisen viitekehyksessä. Kirjoittajien skaala ulottuu junioreista professoreihin, teologiasta uskontotieteen kautta politiikan ja Lähi-idän yhteiskuntien tutkimukseen.

Osallistuin hankkeeseen tekstillä, joka käsittelee maallistumisparadigmaa uskontososiologiassa. Siinä ei käsitellä keskustelun kaikkia nyansseja tai teoreetikoita yksityiskohtaisesti. Pikemminkin kirjoitus on yritykseni ajatella yleisemmin, mistä maallistumista koskevissa uskontososiologisissa keskusteluissa on kyse ja millaiseksi maallistumisparadigmaan suhtautuminen on muuttunut. Vaikka maallistumisparadigmassa on osia, joita voi testata empiirisillä aineistoilla, en usko, että paradigman kohtalo kokonaisuutena on yksistään kiinni todistusaineistosta. Siinä suhteessa tekstissäni on lievä tiedonsosiologinen painotus.

Nykyisen yliopistomaailman rahanjaon kannalta julkaisufoorumin listan ulkopuolisten kustantajien teoksiin kirjoittaminen ei ole taktisesti aina järkevää. Lisäksi voidaan olettaa, ettei teos tule keinumaan myyntilistojen kärjessä. Miksi sitten tällaisiin kannattaa kirjoittaa?

Jos minulla on aikaa ja ideoita, osallistun mielelläni akateemisessa slangissa ”nuorten” tutkijoiden hankkeisiin. Arvostan ihmisten innostuneisuutta tehdä itse jotain sellaista, josta he ovat kiinnostuneita, riippumatta siitä, onko se esimerkiksi taloudellisesti järkevää. Tämä ei tarkoita, että minua pitäisi pyytää kaikkiin mahdollisiin projekteihin, sillä resurssini ovat rajalliset eikä osallisuuteni paranna kaikkia hankkeita, mutta uuden ja luovan keskeinen momentti on tekijöissä syntyvä tunne siitä, että tämä on tehtävä. Sellaista tukee mielellään, jos on jotain sopivia keinoja.

Suhtaudun pienkustantamiseen muutenkin sympaattisesti. Omistan melko ison pinon suomalaisia oma- ja pienkustanneäänitteitä, erityisesti vinyylisinglejä. Ostelin niitä jo teininä suoraan bändeiltä keikoilla tai suoraan pienkustantajilta postitse. Se oli aina jotenkin henkilökohtaisempi kokemus kuin suuren levy-yhtiön julkaiseman teoksen ostaminen levykaupasta.

Vaikka sisältö lopulta säätelee suurinta osaa ostopäätöksistäni, nostan peukkuni aina niille, jotka tekevät asiat itse siksi, ettei tarvitse tehdä, kuten toiset haluavat. Tällä DIY-periaatteella syntyy väistämättä laadullisesti vaihtelevia tuotoksia, mutta se pitää alan kuin alan toimintaa virkeänä ruohonjuuritasolla.

Ihmisten maa sopii niille, jotka ovat kiinnostuneita maallistumista koskevan keskustelun eri puolista. Se ei typisty yhteen tieteenalaan tai keskusteluun, vaan venyy moneen suuntaan eri painotuksin. Voidaan kysyä, mikä lopulta yhdistää näitä keskusteluja. Ehkä se, että moninaisten kysymysten ja teemojen käsittely kehystetään jonkinlaiseksi uskonnon ja maallisen välisen dynamiikan tarkasteluksi.