David Cameron ja kristinusko

Brittipolitiikan johtoajatus suhteessa uskontoon on ollut 2000-luvun alkupuolella ”We don’t do God”. Näin Tony Blairin neuvonantaja Alastair Campbell totesi vuonna 2003 haastattelijalle, kun toimittaja kysyi silloiselta pääministeriltä uskonnosta. Ajat ovat muuttuneet.

Pääministerikautensa jälkeen Blair kääntyi katolilaiseksi ja perusti Tony Blair Faith Foundationin, jonka toiminta perustuu uskontojenvälisyydelle, tarkoituksenaan edistää uskontojen yhteiseloa ja ehkäistä uskonnollisten ääri-ilmiöiden kehittymistä. Säätiö tukee taloudellisesti uskonnollisia yhteisöjä ja järjestöjä.

Blairin jälkeen pääministerinä oli työväenpuolueen Gordon Brown, joka ei jää historian kirjoihin uskontoja koskevien kannanottojensa vuoksi. Hänen seuraajansa, konservatiivien johtaja, pääministeri David Cameron on viime aikoina antanut pariin otteeseen poikkeuksellisia lausuntoja.

Jo hänen puoluetoverinsa Sayeeda Warsi totesi sekä syksyllä 2010 että vuoden 2012 alussa, että konservatiivien johtama koalitiohallitus ”does God”, mutta musliminaisena hänen kommenttinsa ovat vähemmän yllättäviä kuin Cameronin viimeisimmät puheet.

Kristillisille johtajille pidetyssä puheessa huhtikuun 2014 alussa Cameron totesi, että Jeesus keksi ”suuren yhteiskunnan” 2000 vuotta sitten. Näin luodaan tarina, jossa Jeesuksen teot ovat ikään kuin tukemassa konservatiivien ”suuren yhteiskunnan” politiikkaa, jossa valtion menoja pyritään supistamaan jakamalla työt ne halvemmalle tekeville kansalaisjärjestöille. En tiedä, mikä Jeesus tämän keksi, mutta tuskin se, jota Raamatussa kuvataan.

Lisäksi Cameron esitti, että kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä maailmassa. Aika hurja väite, vaikka moni kristitty elää vaikeassa tilanteessa juuri siksi, että on kristitty. Mutta ei Britanniassa. Cameronin lausahdus asettuu kuitenkin kansalliseen kontekstiin tavalla, joka on hyvin toinen kuin jos puhe olisi pidetty vaikkapa Pakistanissa. Britanniassa on jo muutaman vuoden ajan ollut mediajulkisuudessa vahva diskurssi, jossa kristityt kuvataan vainotuksi ryhmäksi Briteissä. Pääsiäispuheessaan Cameron jatkoi aiheesta esittämällä, että pääsiäisenä on syytä miettiä mitä (hyvää) kristinusko tuo Britannialle.

Vuonna 2009 Cameron totesi Songs of Praise -ohjelmassa, että ”uskon Jumalaan ja olen kristitty ja palvon – en niin usein kuin pitäisi – mutta käyn kirkossa.” Vuoden 2010 vaalien alla Cameron totesi hyvin varovaisesti, että uskonto on hänelle kuin maaginen radiokanava, joka suhisee taustalla – välillä hiljaa, välillä vähän äänekkäämmin.

Kommenttien vaihtelevat painotukset selittyvät luultavasti asiayhteydestä. Kristillisille piireille kohdennetuissa puheissa Cameron painottaa kristillisyyttään, kun taas toisissa yhteyksissä hän ottaa hieman etäisemmän – mutta kuitenkin myönteisen – asenteen.

Silti aikaisemmista kommenteista on jäänyt ainakin itselleni mielikuva, ettei kristinusko ole Cameronille tärkeä, ei ainakaan pääministerin roolissa ja julkisissa kannanotoissa, mutta hän suhtautuu myönteisesti siihen. Tuoreemmat kommentit ovat varsin selvästi kristillisiä ikään kuin hän olisi ostanut evankelikaalisten ja konservatiivisten kristittyjen lietsoman sanoman siitä, että kristittyjä vainotaan ja marginalisoidaan Britanniassa.

Epäselväksi jää, miksi Cameron ei puhunut kristittyjen vainoista tai marginalisoitumisesta silloin, kun keskustelu käynnistyi Briteissä juuri ennen vuoden 2010 vaaleja. Niin ikään jää epäselväksi, miksi hän juuri nyt pitää tärkeänä tuoda näkemys esiin.

Cameron on todennut aikaisemmin, että uskonnollisten johtajien tulisi nousta vastustamaan ”aggressiivista sekularisaatiota”. Tuolloin yksi näkyvimmistä ”kristinuskon marginalisoitumisesta” puhuneen (evankelikaalisen ja konservatiivisen) Lordi Careyn kanta oli kriittinen. Hänen mukaansa Cameronin hallitus itse marginalisoi kristittyjä. Outo vyyhti, etenkin kun Carey ja Cameron vuosimallia 2014 puhuvat samaa kieltä.