Mediatutkimusta kilokaupalla osa 6: Journalistin etiikka

Viime vuoden marraskuussa ostin nipun mediaa käsitteleviä alennuskirjoja. Niiden joukossa oli Jorma Mäntylän Journalistin etiikka (2008). Se kuului joulun alla kasaamaani lukupinoon, mutta lukeminen myöhästyi muutamalla kuukaudella. Nyt luin sen nopeasti ja nautin kovasti.

Teoksen alussa pohditaan, miksi ylipäätään journalismiin tarvitaan eettisiä ohjeita. Yksi merkittävä syy on se, että itsesääntelyllä pyritään välttämään kalliit ja raskaat oikeusjutut.

Toisessa ja kolmannessa luvussa käydään läpi journalistietiikan historiaa ja filosofiaa. Samalla vertaillaan Suomen tilannetta muihin maihin. Näissä ison roolin saa brittifilosofi, liberaalin lehdistöteorian kehittelijä John Stuart Mill (1807–1873), josta Mäntylä teki väitöskirjan vuonna 2007.

Neljäs luku, ”Journalistin ohjeet”, on teoksen pisin. Siinä käydään läpi suuri määrä esimerkkejä julkisen sanan neuvoston, eli journalismin keskeisimmän itsesääntelyelimen toiminnasta. Tämä on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Siinä myös pohditaan, miten JSN:n päätösten perustana olevan journalistin ohjeiden muuttuminen on vaikuttanut siihen, mitä pidetään ”hyvänä lehtimiestapana”, kuten ennen oli tapana sanoa. Pohdinta jatkuu luvussa viisi, johon teos päättyy. Viides luku, ”Muuttuvat ohjeet ja etiikka”, ei kanna pitkän ja onnistuneen edeltävän luvun jälkeen. Tuntuu, että ohjeista oppi riittävästi tapausesimerkkien kautta.

Tapausesimerkkejä runsaasti esittelevä luku neljä on erittäin suositeltavaa yleissivistävää luettavaa. Vaikka julkisen sanan neuvoston päätöksiä voi kuka tahansa lukea verkosta, tässä tarjotaan tulkintavälineitä päätösten ymmärtämiseen. Samalla huomataan, että osa päätöksistä ei välttämättä vastaa omaa ymmärrystä siitä, mikä on hyvää journalismia. En ryhdy tässä referoimaan kirjan sivuilla esiteltyjä esimerkkejä – kiinnostuneet löytävät teoksen käsiinsä helposti.

Lukuprosessin aikana kävin läpi julkisen sanan neuvostoon päätyneitä uskontoaiheisia tapauksia. Niitä ei ole monta eikä niiden päätökset poikkeava merkittävästi langettavien ja vapauttavien päätösten kokonaisprosenteista. Kiinnostavaa on, ettei tapauksissa yleensä ole kyse valtakirkosta, vaan islamista ja kristillisistä vähemmistöistä.

Samalla tutustuin Mainonnan eettisen neuvoston (MEN) uskontoaiheisiin käsittelyihin. Löysin vain vapauttavia päätöksiä, oli kyse sitten luterilaisesta kirkosta, vapaa-ajattelijoista, muslimeista tai helluntailaisista. Yksittäiset uskonnot voidaan esittää mainonnassa kielteisessä valossa, kunhan a) ei anneta ymmärtää, että kaikki ryhmän jäsenet ovat vain ja ainoastaan tällaisia tai b) ei nimetä ketään tiettyä ryhmän edustajaa.