Vaalit tulevat: missä menee uskonnon ja politiikan suhde?

Turussa järjestettiin pienimuotoinen seminaari uskonnon ja puoluepolitiikan suhteista. Neljä puheenvuoroa käsitteli aihetta Suomen kontekstissa. Mitään täysin yllättävää tilaisuudessa ei kuultu, mutta saatiin kuitenkin mainio yleiskatsaus tilanteeseen.

Otan tässä esiin päivän puheenvuoroista neljä nostoa, jotka sattuvat kiinnostamaan minua kaikkein eniten.

1. Uskonnosta puhutaan eduskunnassa pääosin myönteisesti. Tällöin uskonnolla viitataan lähinnä kotoiseen luterilaisuuteen ja kristinuskoon. Tätä puolta painotti Tuomas Äystö, joka perusteli näkemyksensä eduskuntapuheiden määrällisellä sisällönanalyysilla.

2. Poliitikolle ei ole eduksi puhua ateismin ja uskonnottomuuden puolesta tai ottaa niiden etuja ajavien asioita uraansa edistäväksi täkyksi. Ateismista ylipäätään ei puhuta eduskunnassa. Tämän huomion Samuli Suonpää nosti esiin omassa puheenvuorossaan, ja se toi hyvän täydennyksen esitykselle, jonka alkupuoli keskittyi eduskunnan ainoaan jumalan soturiin, perussuomalaisten Mika Niikkoon.

3. Historiallisesti tarkasteltuna hyvin oikeistokonservatiivinen kirkon johto on nykyään huomattavasti arvoliberaalimpaa ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoja korostavampaa kuin vaikkapa 1920–1940-luvuilla. Markku Jokisipilä toi esiin myös tätä historiallista perspektiiviä. Toki on hyvä muistaa, että pappien kohdalla keskusta on suosituin puolue. Itse en puhuisi kirkon johdon vasemmistolaisuudesta (eikä Jokisipiläkään näin sanonut), mutta jotain historiallista siirtymää on tapahtunut.

4. Kirkko on politiikan taustavaikuttaja, mutta mediaa kiinnostaa kiinnostavuus. Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto esitti puheenvuorossaan, että kirkko on päätöksenteon taustavaikuttaja pikemminkin kuin näkyvä toimija. Puhuessaan mediasta hän toisti monta kertaa sanan kiinnostava viitaten siihen, että mediaa kiinnostaa kiinnostavuus (vaikka hän ei suoraan näin sanonutkaan). Mediaa ei välttämättä kiinnosta kirkon taustavaikuttaminen, koska oletus lukijoiden kiinnostuksesta kohdentuu ensisijaisesti persooniin ja jotenkin uudenlaiseen tai poikkeavaan näkyvään rooliin, jonka kirkko tai seurakunnat ottavat.

Loppukeskustelussa en päässyt kysymään ajanpuutteen vuoksi, joten esitän kysymykseni tässä. Seuraavat vaalit kiinnostavat kaikkia, mutta mitä jos katsottaisiin vähän pidemmälle tulevaisuuteen. Nuorten aikuisten parissa vihreät on selvästi suosituin puolue. Vihreät tiedetään linjaltaan liberaalimmaksi ja vähemmän kristilliseksi kuin arvokonservatiiviset puolueet (keskusta, perussuomalaiset, siniset ja kristilliset), joiden puolueohjelmasta löytyy lausuma puolueen kristillisistä aatteista ja arvoista. Lisäksi nuorten aikuisten sukupolvi on vähemmän uskonnollista kuin yksikään iäkkäämpi sukupolvi. Mikäli nuoret aikuiset äänestävät tulevaisuudessa, mitä tämä tulee tarkoittamaan uskonnon ja politiikan suhteelle?