Tässä taas lyhyitä muistiinpanoja ja huomioita (alku)kevään lukemistoista. Mukana hyppysellinen filosofista politiikan analyysia ja kulttuurikritiikkiä, hitunen uskontotiedettä, palanen ateismintutkimusta, reilusti populaarimusiikkia ja loraus yliopistopolitiikkaa.
R. Laurence Moore & Isaac Kramnick (2019) Godless Citizens in a Godly Republic
Populaariformaattiin tehty kirja, jossa on hyvä asiasisältö. Se käsittelee uskonnottomuutta ja ateismia Yhdysvalloissa pitkällä aikavälillä, erityisesti siitä näkökulmasta, miten ateistit voivat tai eivät kykene osallistumaan aktiivisesti julkis-poliittiseen toimintaan. Yleisesti tekijät korostavat, että maan historiassa on useitakin ei-uskonnollisia (lue: ei-kristittyjä) arvostettuja julkisen sfäärin toimijoita, useimmiten jumalattomuus on ollut este tai hidaste toiminnalle. Kunhan ei odota, että teos käsittelisi kaikkia teemojansa perusteellisesti, niin siitä saa paljon irti yleiskatsauksena. Suosittelen.
Daniel White Hodge (2017) Hip Hop’s Hostile Gospel
Olen pyrkinyt pysymään kärryillä uskontoa ja hip hopia käsittelevästä tutkimuksesta, joka varsinkin Yhdysvalloissa on vilkasta. Suuri osa siitä on myötämielisen hehkuttavaa, teologisesti orientoitunutta tarkastelua, jonka uskontotieteellinen ja kulttuuritieteellinen sisältö on verrattain ohutta. Niin tässäkin tapauksessa. Hyvänä puolena on yksityiskohtaisia ja perehtyneitä luentoja yksittäisistä artisteista, mukaan lukien genren suurimpia tähtiä. Tässä tavallaan eksoottisempaa on tutkimuskirjallisuusgenre kuin itse kohde, vaikka luin tämän ensisijaisesti kiinnostuksesta kohteeseen.
Wolfgang Seidel (2025) Krautrock Eruption
Teos tarkastelee niin sanottua krautrockia ilmiönä, vaikka ei edes hyväksy ilmiön olemassaoloa. Tämän avulla ei saa selvyyttä siihen, miten keskeisten artistien urat etenivät, mutta jonkin verran on yritystä laajempaa analyysiin. Pidin paikoin huomioista, mutta toisaalta olisin halunnut lukea enemmän yhtyeiden ja artistien urasta, teoksista ja niiden aikalaisvastaanotosta, koska olen jo lukenut kulttuurianalyysia itse aiheesta. Joka tapauksessa Seidel korostaa, että kyse oli reaktiosta natsisukupolveen ja sen perhekeskeisyyteen: krautrockiin kuului kommuuniasuminen ja ilmiö edusti yleistä kuuskasi-vastakulttuuria. Knoppitietoa: kukaan aikalaisista ei kutsunut bändejä ja niiden esittämää musiikkia krautrockiksi. Siitä puhuttiin progena tai (minusta erittäin osuvasti) nimellä ”free beat”. Loppuun koottu lista keskeisistä genren teoksista on sikäli hyvä, että tuli tehtyä soittolista. Muutamia teoksia on sen perusteella hankittu vinyylihyllyynkin, josta genren tunnetuimmat klassikot jo löytyvät. Ambivalentti fiilis, mutta silti: Suosittelen.
Thomas Wilhelmsson (2021) Yliopistouudistus
Hitusen liian omahyväinen yliopistouudistuksen puolustus, jossa liikutaan jatkuvasti yliopistomaailman ylätasolla. Tekijä ei millään merkittävällä tavalla käsittele yliopiston tärkeintä työtä eli opetusta ja tutkimusta sekä niiden yhteyttä. Sen sijaan mainelistoista ja ”huippuudesta” kirjoitetaan ikään kuin se olisi yliopiston kannalta ja uudistuksen arvioinnin osalta tärkeintä tai riittävää. Osa puolustuksesta käsittelee asioita, joiden oikeasta laidasta en pysty sanomaan mitään kovin perusteellista arvioita. Joten puolustus voi olla perusteltuakin monissa kohdin, mutta jonkinlainen epäily lukijalle jää.
Slavoj Zizek (2025) Zero Point
Tässä ei ole syvää lacanilaista teoretisointia. Tässä on 120 sivua erittäin terävää poliittista analyysia maailman menosta. Noin 60-sivuinen alkupuoli käsittelee erilaisia aiheita, jälkipuolisko keskittyy yksinomaan vastaamaan kritiikkiin, jonka Zizekin puhe Frankfurtin kirjamessuilla liittyen Israelin ja Palestiinan keissiin sai aikaan. Lopussa on vielä se kirjamessupuhe, joka on yksinkertaisesti briljantti, eikä suinkaan provokatiivinen tai kontroversiaalinen, paitsi omaan takamukseensa kadonneille saksalaisille. Vaikka iso osa teoksesta perustuu tekijänsä Substack-postauksiin, en keksi paljon parempaa luettavaa, jos haluaa hahmottaa maailman tilannetta. Nautin tästä paljon ja vaikka yleensäkin nautin Zizekin poliittisesta kommentoinnista, tässä hän on erityisen vahva. Suosittelen.
Slavoj Zizek (2025) Against Progress
Tämä on samaa sarjaa, mutta sisältää huomattavasti enemmän lacanilaista lätinää. Asiallista ja enimmäkseen nautinnollista luettavaa, mutta Zero Pointia heikompi paketti, kun arvioin puhtaasti omien intressieni pohjalta. Pitkä essee auktoriteetista ei maistunut yhtä paljon kuin lyhyemmät tekstit, joissa on hyviä huomioita demokratiasta ja nykypolitiikasta sekä myös esimerkiksi akselerationismista. Sinänsä Zizek on oivaltava myös ”ideologisten” odotushorisonttien (edistys, maailmanloppu jne.) tematisoimisessa, siinä, millaisiin poliittisiin asentoihin eri horisontit meitä tänä päivänä motivoivat.
Tomoko Masuzawa (2005) The Invention of World Religions
Tämä on uskontotieteen moderni klassikko, joka tarkastelee miten 1800-luvulla uskontodiskurssi, erityisesti maailmanuskontodiskurssi muuttui kapeasta ja rajoitetusta kategoriasta laajaksi ja pluralistiseksi – ja silti onnistui säilyttämään ainakin jollain tavalla kristinuskon ja Euroopan erityisaseman, jos ei eksplisiittisenä ideologiana niin ainakin sekä implisiittisenä että yleiseen uskonnon käsitteeseen puettuna. Luin teoksen ilmestymisen jälkeen, mutta nyt luin vielä tarkemmin opetuksia varten sekä tutkimusjuttuihin, joista ehkä joskus lisää. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti