tiistai 23. kesäkuuta 2009

Kesäuutinen

Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivullaan juhannuksen aikaan, että ”Ateismin suosio kasvaa Yhdysvalloissa”. Ateisteja on kuulemma 15 prosenttia väestöstä. Lähteenä on käytetty Connecticutin Trinity Collegen tutkimusta American Religious Identification Survey 2008. Siitä voi lukea enemmän seuraavasta osoitteesta: http://www.americanreligionsurvey-aris.org/

Kesän uutisköyhyydestä kertoo se, että tulokset ovat olleet tiedossa jo useita kuukausia. Toimittajan lomameiningistäkö kertoo sitten uutisen epätarkkuus? Otsikko pitää paikkansa, mutta prosentit eivät. Nimensä mukaisesti tutkimus keskittyi uskonnolliseen identifioitumiseen. Tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa noin 15 prosenttia vastaa kysyttäessä uskontoa ”ei uskontoa”. Ateisteja, niitä jotka identifioivat itsensä ateisteiksi, heistä on vain 1.6 miljoonaa, mikä tekee noin 0.7–0.8 prosenttia väestöstä, riippuen siitä, oletetaanko väkiluvuksi 207 vai 228 miljoonaa.

Jos tarkastellaan uskomuksia eikä identifioitumista, niin ateistien ja agnostikkojen yhteenlaskettu prosentuaalinen osuus on kyseisen tutkimuksen mukaan 12.

Uutisen väite, jonka mukaan ”Ateistien ja muiden ei-uskovaisten amerikkalaisten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuoden 1990 jälkeen”, puolestaan toistaa kohdallisesti sen, mitä tutkimuksessa sanotaan.

Julkinen keskustelu ateismista on usein epätarkkaa, ainakin kolmesta syystä. Ensinnäkin, vain harvoin täsmennetään, mikä on ateismin mittari: uskomukset, jäsenyys, asenteet, osallistumisaktiivisuus vai identifioituminen. Toiseksi, aina ei erotella ateisteja agnostikoista ja uskonnottomista. Tämä on tärkeää erityisesti silloin kun tarkastellaan identifioitumista. Kolmanneksi, väitteiden esittäjillä on usein omat toiveensa ateismin voimistumisesta tai heikentymisestä. Hesarin uutisessa toteutuu varmasti kaksi ensimmäistä. Kolmannesta en tiedä: voi olla, että tulkintaan vaikutti halu saa aikaan ”uutinen”, joka kertoo tarinan uskonnollisuuden merkittävästä heikentymisestä Yhdysvalloissa. Liioitteluksi meni.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Miten ironiasta tuli niin tylsää?


Provinssirokin päälavalla pauhasi lauantain viimeisenä esiintyjänä Manowar. Helsingin Sanomien arviossa yhtyettä moitittiin seksistiseksi (terveisiä Mikko!). Verkon keskustelupalstalla fanit esittivät sen olevan ironinen ja itseironinen.

Metallimusiikista käytävä keskustelu – ja jopa akateeminen tutkimus – jumiutuu usein tähän. Ironialla ja itseironialla viitataan hevikeskustelussa suunnilleen siihen, etteivät esiintyjät tai yleisö välttämättä ajattele kotioloissa siten kuin lavalla, lyriikoissa ja konsertin kuulijoina. Hevihemmot ovat usein kilttejä perheenisiä, kunnes sitten leikkivät sopivina annoksina seksistisillä tai saatanallisilla elementeillä.

Mutta jos tässä kuvattu hevimeininki on ironiaa ensinkään, muutoin kuin ”teeskentelyn” merkityksessä, miten ironiasta on tullut niin saamarin tylsää? Mitä ironista on siinä, että lavalla esitetään soturia, jota stripparit hiplaavat ja palvovat? Kuinka viihdyttävä ironian muoto on se, että hevihemmot tervehtivät nostamalla etu- ja pikkusormen ylös?

Usein ironiaan vetoamisella puolustetaan omaa soturimeininkiä syyttelijöitä kohtaan. Se toimii ikään kuin älyllistäen parjauksen kohteena olevat hevihemmot. Ironiapuhe näyttäisi olevan pikemminkin epäkorrektiuden oikeuttava retorinen väistöliike kuin varsinainen positiivinen sisältö. Siksi hevikeskustelun uudistamiseksi ehdotan uutta siirtoa: ironiakieltoa.

Ironiakielto tarkoittaisi, että esimerkiksi Manowarin meiningistä innostuvat sanoisivat suoraselkäisesti olevansa vakavamielisiä seksistejä. Yhteiskunta vain on sellainen, ettei sen toteuttaminen ole helppoa. Sen yrittäminen ei maksa vaivaa eikä siitä välttämättä seuraisi onnellisempaa elämää. Soturinakin voisi olla raskasta tarpoa, kun siihen liittyisi myös velvollisuuksia. Tärkeämpää on saada fantisoida samanmielisten kanssa rajatussa tilassa, tietäen kuitenkin, ettei fantasiasta koskaan tule arkea.

Helsingin Sanomien keikka-arvio rakentui sille idealle, että hevistä kirjoittaa pop/rock-kriitikko, joka ei ole koskaan kuunnellut yhtyettä. Minä olen kuunnellut ja olen myös nähnyt keikalla kerran aikaisemmin. Siitä mielenkiinnosta halusin kuunnella, miten ukot lurittavat muutamat pätevät rallit. Noin seitsemän kappaleen jälkeen totesin, etteivät ole soittaneet mielestäni yhtään hyvää hevirytkytystä, mutta luettelevat suomenkielisiä kirosanoja vähäpukeisen naisen tuoman lapparitölkin sisältöä rinnuksilleen kaataen. Se oli niin (itse)ironista, että kävelin pois.

Ehkä Deleuze oli oikeassa asettaessaan ironian ja huumorin vastakkain (useinhan ironiaa pidetään huumorin alalajina). Ironia on sidoksissa representaatioon, huumori tapahtumaan; ironia on isäntien omaisuutta, huumori vetoaa vähemmistöksi-tulemiseen.

*

Erikoinen piirre on myös se, miten julkisuudessa ajateltiin lauantain tyydyttävän yleisömäärän olevan yhtyeen ansiota. Näin saadaan aikaiseksi ajatus, jonka mukaan maailma on yllätyksiä täynnä: indieimagoisen provinssin pelasti katastrofilta Manowar, kun ihmiset eivät tulleet katsomaan niitä provinssimaisempia bändejä sunnuntaina (Nick Cave, Editors jne.). Ensinnäkin, provinssissa on ollut vuosikausia useita heviakteja. Toiseksi, vaikka Manowar veti fanejaan festivaaleille, niin provinssirokissa 21 kertaa olleena voi todeta, ettei lauantai-illan pääesiintyjän aikana ole lavan edessä ollut vuosikausiin niin väljää kuin nyt. Kolme riviä pisti kädet soturitervehdykseen ja loput virnuilivat. Muut vetäytyivät kaukaisimmille kalja-alueille.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Käyttökelpoinen uskonto

Uskontososiologit ja myös muut uskonnontutkijat ovat pohtineet erilaisia prosessitermejä ja sloganeja, joilla pyrkivät kuvaamaan uskonnollisuuden uusimpia trendejä. Tällaisia ovat maallistuminen, sakralisaatio, globalisaatio, diasporisuus, kansalaisuskonnollisuus, privatisaatio, deprivatisaatio, näkymätön uskonnollisuus ja niin edelleen. Onnistuneimmasta termistä käytävä keskustelu on vaikeaa, koska kaikilla on oma soveltuvuusalueensa. Tai ehkä pitäisi ajatella, että termit ovat sopivia juuri silloin kun niiden soveltuvuusalue määritellään riittävän tarkasti.

Muun muassa uskontoa vankiloissa tutkinut James Beckford on näitä termejä pohdiskellessaan todennut, että uskonnosta on tullut ”expedient”, käyttökelpoinen. Eräs englanninkielinen määritelmä termille on seuraava: suitable for achieving a particular end in a given circumstance. Uskonto on siis tarkoituksenmukainen tai käyttökelpoinen keino ja apuneuvo jonkin asian saavuttamiseksi. (Beckfordin näkemykset ovat hyvin lähellä sitä, mitä olen kutsunut notkeaksi uskonnoksi, joskin hänen mielestään notkistumisen metaforan ongelmana on se, että nesteet liikkuvat kohti maata painovoimalain mukaisesti.)

Usein uskonto on käyttökelpoinen, kun puhutaan laista. Esimerkiksi Georgiassa Yhdysvalloissa vankilassa perustettu The New Church of Song vaati, että heidän uskontoonsa kuuluu Harvey’s Bristol Cream Cherry ja pihvi joka perjantai kello viisi. Kuulostaa vitsiltä, mutta vuonna 1974 Yhdysvaltain korkein oikeus antoi ryhmälle täyden uskonnon statuksen.

Vuonna 2006 Englannissa käytiin oikeusjuttu ”Regina (Countryside Alliance and others) v Attorney General and another”, joka jatkoi ketunmetsästykseen liittyviä oikeudenkäyntejä. Vuonna 2004 kiellettiin ketunmetsästys ja sitä seurasi oikeusjuttu, jossa vaadittiin toiminnan jatkumista uskonnollisin perustein. Ketunmetsästyksen kerrottiin olevan uskonnolliseen käyttäytymiseen verrattavissa olevaa elämäntavan kannalta tärkeää toimintaa. Metsästyksen väitettiin olevan myös ihmiskunnan psyykeeseen kuuluvaa toimintaa. Oikeus päätti toisin, mutta uskonnon ”käyttökelpoistumiseen” kuuluu, etteivät pyrkimykset aina onnistu.

Uskonto ei kuitenkaan ole aina käyttökelpoinen suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Uskonnon suosituksilla, ohjeilla ja käskyillä voidaan tiivistää ryhmän rivejä, mutta myös tehdä elämästä monimutkaisempaa. Usein tällaisissa yhteyksissä päädytään jonkinlaiseen kekseliääseen kompromissiin. Esimerkiksi amishien modernisaatio- ja teknologiakriittiseen elämäntapaan kuuluvan käsityksen mukaan puhelimien yksityisomistus on kiellettyä. Sen sijaan julkisia puhelimia voi käyttää. Harmi vain, että pääosin maaseuduilla asuville amisheille julkiset puhelimet voivat olla kovin kaukana. Mutta hätä keinot keksii: amishit ovat pystyttäneet ”julkisia” puhelinkoppeja kotitalon aidan ulkopuolelle. Kaksi metriä toiseen suuntaan ja puhelin olisi ”yksityinen”, aidan väärällä puolella.

Esimerkki amisheista kohdentuu heidän omiin säädöksiinsä. Esimerkki Ranskan hautausmaista puolestaan käsittelee uskontojen ja muun yhteiskunnan suhdetta. Julkisilla alueilla ei saa lain mukaan olla uskonnollisia symboleja. Hautausmaat ovat julkisessa omistuksessa. No miten voisi laittaa ristin tai muun symbolin haudalle? Siten, että myydään pieni osa haudasta yksityiselle, vaikka hautausmaa muuten on julkisessa omistuksessa. Jos risti sattuisi kaatumaan, se koskettaisi julkista aluetta, jolloin kyse olisi lain rikkomisesta. Kekseliäs kompromissi tämäkin.

Turkissakin ollaan kekseliäitä hieman toisella tavalla. Kun kouluissa on kiellettyä pitää uskonnollisia symboleita, esimerkiksi huntua, täytyy huntu ottaa koulun portilla pois. Tai sitten ollaan nokkelia: moni nuori nainen menee kauppaan ja ostaa peruukin. Peruukki puetaan hunnun päälle, jolloin huntu ei ole näkyvissä. Peruukit ovat joskus tarkoituksellisen rumia ja epämuodikkaita. Se viestii, että käyttäjä haluaisi pukeutua näkyvään huntuun. Muodikas ja aidonnäköinen peruukki saattaisi hämätä muut luulemaan, ettei käyttäjällä olekaan huntua. (Kuvassa turkkilainen malli, jolla on huntu-peruukki -yhdistelmä)

Beckfordin ajatus käyttökelpoisuudesta tuntuu olevan kuten muutkin keskeiskäsitteet: se sopii joihinkin yhteyksiin hyvin, toisiin huonommin. Se on myös ajateltavissa yhdeksi osaksi laajempaa kamppailua maallisen ja uskonnollisen rajojen (myös julkisen ja yksityisen) määrittämisestä nykyisissä yhteiskunnissa. Se on mielestäni yksi kiinnostavimmista näkökulmista erityisesti uskontoa koskevaan keskusteluun. Silloin polttopisteessä ovat uskonnon ja maallisen käsitteet, joiden rajaamisella on käytännöllisiä seurauksia.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Suunnittelun vastaisku

Kreationismin eri versioiden ja evoluutioteorian kamppailu on vellonut erityisesti Yhdysvalloissa 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään. Eri vaiheita on yhdistänyt muun muassa huoli ”kristillisen Amerikan” tulevaisuudesta. Kamppailu on kohdentunut pääosin kouluopetukseen ja kiistat on ratkaistu oikeussaleissa.

Älykkään suunnittelun kannalta tärkein oikeudenkäynti, Kitzmiller vastaan Dover Area School District, pidettiin vuonna 2005 Doverin alueella Pennsylvaniassa, jossa kouluopetuksen haluttiin kyseenalaistavan Darwinin oppi.

Koulussa ei pyritty poistamaan evoluutioteoria opetusta. Siellä haluttiin lukea evoluution opetuksen yhteydessä noin minuutin mittainen lausuma, jossa todettiin, että evoluutioteoriassa on aukkoja ja että kyse on teoriasta eikä faktasta. Lausumassa myös mainittiin, että on olemassa vaihtoehtoinen kirja, Of Pandas and People, johon oppilaat voivat halutessaan tutustua.

Laiskoille lukijoille aiheesta on tarjolla mielenkiintoisia dokumentteja, esimerkiksi Judgement Day: Intelligent Design on Trial ja A War on Science.

Älykkään suunnittelun (oikeudenkäynnissä koululautakunnan) tappio ei silti tarkoittanut liikkeen tai aatteen katoamista. Uusia oikeudenkäyntejä ei ole ilmaantunut lähinnä siitä syystä, että Yhdysvalloissa häviäjä maksaa molempien osapuolien kulut. Doverin tapauksessa koululautakunta meni konkurssiin. Riskit ovat liian suuret. Tällä on vaikutuksensa myös strategioiden muuttumiseen. Jos älykäs suunnittelu ei ole katoamassa, mitä tapahtuu seuraavaksi?

Koulukontekstin umpikujasta on siirrytty mielikuviin ja mediavaikuttamiseen. Tämä viimeisin vaihe kiteytyy Nathan Frankowskin ohjaamassa ja Ben Steinin isännöimässä, älykkään suunnittelun kannattajien näkökulmaan sitoutuneessa dokumenttielokuvassa Expelled: No Intelligence Allowed (2008).

Lähestymistavaltaan Expelled noudattaa Michael Moore -tyylistä propagandistista dokumenttielokuvaa. Mooren tapaan Ben Stein on kuvassa, kun hän haastattelee ja haastaa evoluutioteorian kannattajia. Molemmat käyttävät samaa tekniikkaa. He kysyvät suunnilleen saman kysymyksen useaan kertaan siinä toivossa, että haastateltavalta saataisiin lypsettyä haluttu vastaus. Tämä ei yleensä näy itse elokuvassa, mutta ideologisesti väärällä puolelle olevat ovat valittaneet tästä käytännöstä.

Dokumenttielokuvan mukaan evoluutioteorian kannattajat noudattavat likaisia menettelytapoja ja muodostavat melkeinpä salaliiton toisinajattelijoita vastaan. Siinä kerrotaan tutkijoista, joiden työsuhteita ei jatkettu tai uusittu, sillä heidät yhdistettiin älykkääseen suunnitteluun. Sen mukaan suunnitteluun myönteisesti suhtautuvien tieteellinen ura vaarantuu merkittävästi riippumatta siitä, onko älykkään suunnittelun idealla mitään vaikutusta tutkijoiden työhön. Tätä ongelmaa kehystettäessä darwinistit rinnastetaan natseihin, jotka pyrkivät kitkemään Yhdysvaltojen perusarvon, vapauden. Berliinin muurin murtumisesta tulee näin vertauskuva toiveelle vapauden diskurssin voitosta.

Sanomaltaan Expelled ei kuitenkaan jää tähän. Muutamissa kohdissa palataan kahteen uskonnollisten piirien pitkäkestoiseen huoleen. Ensimmäinen näistä on huoli uskonnon heikentymisestä evoluutioteorian vaikutuksesta. Tätä todistellaan Richard Dawkinsin lausumalla siitä, miten tiede (evoluutioteoria) sai hänet epäilemään uskoa ja teki hänestä ateistin. Toinen huoli koskee moraalia: mitä tapahtuu moraalille ilman uskontoa? Tämä on ollut kreationismille ominainen kysymys, ja se toistuu usein myös niillä kristityillä, jotka pitävät uskontoa ja evoluutioteoriaa yhteen sopivina. Nämä seikat paljastavat, ettei ongelmana ole niinkään tieteen vapaus, vaan pelko ”kristillisen Amerikan” katoamisesta.

Myös dokumenttielokuvan markkinointi paljastaa, miten huoli kasvatuksesta on edelleen älykkään suunnittelun ytimessä. Kouluja kehotettiin tuomaan luokat katsomaan elokuvaa ja kouluille tarjottiin rahaa jokaisesta katsojasta. Toinen markkinointistrategia kohdentui kristillisiin ryhmiin. Niille järjestettiin kilpailu siitä, mikä organisaatio saa rekrytoitua eniten katsojia. Palkintona viidelle suurimman joukon keränneelle annettiin tuhat dollaria.

Jos koulun opetussisältöä ei voida muuttaa, täytyy muuttaa oppilaat mielikuvien ja median avulla.

Asiaan kuuluu, että verkosta löytyy myös vastineita dokumentin väittämille, esimerkiksi Flunked: No Intelligence Applied ja katso myös expelledexposed.com.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Teoriapeli, osa 2

Laitetaan perjantain kunniaksi vielä yksi visailu. Vastaukset ovat taas kommenteissa. Kuka kirjoitti…


1. Propaganda on demokratialle sitä, mitä pamppu on totalitaariselle valtiolle.

a) Noam Chomsky, b) Anthony Giddens, c) Roland Barthes


2. Aina täytyy antaa enemmän kuin itse saa. Tarjottavat kierrokset ovat aina edellisiä kalliimpia. Lapsuuteni Lorrainessa maalaisperheet, joiden täytyi elää äärimmäisen säästäväisesti, olivat silti valmiita ajamaan itsensä vararikkoon pyhimyspäivä, hää-, rippijuhla- ja hautajaisvieraidensa takia.

a) Mary Douglas, b) Marcel Mauss, c) Claude Lévi-Strauss


3. Ajattelusta ei tee toimintaa se, että siitä aiheutuu vaikutuksia tai että sitä voidaan soveltaa. Ajattelu toimii silloin kun se ajattelee.

a) Scott Lash, b) Theodor Adorno, c) Martin Heidegger


4. Those who risk their life most often think in terms of life, not death, not bitterness, and not morbid vanity. Resistance fighters are usually in love with life. No one was ever put in prison for powerlessness and pessimism – on the contrary!

a) Gilles Deleuze, b) Theodor Adorno, c) Paul de Man


5. Nähdäkseni täysin diskursiivinen kanta on reduktionismia ylöspäin siinä missä ekonomismi oli reduktionismia alaspäin. Reaktiossa karkeaa materialismia vastaan näyttää käyvän niin että metaforasta, jonka mukaan x toimii y:n tavoin, tulee yhtälö x=y.

a) Fredric Jameson, b) Walter Benjamin, c) Stuart Hall


6. ”Arkikieli” ei kuitenkaan ole viatonta ja neutraalia. Se on länsimaisen metafysiikan kieltä ja kantaa mukanaan huomattavan määrän ei ainoastaan kaikentyyppisiä, vaan nimenomaan toisiinsa kytkeytyviä oletuksia, jotka – ja tähän on kiinnitetty vain vähän huomiota – kytkeytyvät järjestelmäksi.

a) Herbert Marcuse, b) Jacques Derrida, c) Giorgio Agamben


7. Olenkin yhä taipuvaisempi tulkitsemaan alistettujen ryhmien tietoisuuden elvyttämisen sen ilmentymäksi, mitä jälkistrukturalistisessa kielenkäytössä kutsuttaisiin alistetuksi subjekti-efektiksi.

a) Raymond Williams, b) Gayatri Spivak, c) Paul Ricoeur


8. Cultural theory is at present behaving rather like a celibate middle-aged professor who has stumbled absent-mindedly upon sex and is frenetically making up for lost time.

a) bell hooks, b) Terry Eagleton, c) Teresa de Lauretis


9. I do not think that successful grieving implies that one has forgotten another person or that something else has come along to take its place, as if full substitutability were something for which we might strive. Perhaps, rather, one mourns when one accepts that by the loss one undergoes one will be changed, possibly for ever.

a) Judith Butler, b) Frantz Fanon, c) Hans-Georg Gadamer


10. Galilein mukaan luonnollinen maailma on kirjoitettu matemaattisella kielellä. Nykyään meille halutaan uskotella, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen maailma voidaan asettaa yhtäläisyysmerkkeihin.

a) Jyrki Katainen, b) Jari Sarasvuo, c) Pierre Bourdieu

perjantai 1. toukokuuta 2009

AVEK 1/2009

Uusi AVEK, siis Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen lehti, on ilmestynyt. Teemoina on uskonto, markkinat ja humala. Lehti sisältää kirjoituksia elokuvaohjaajilta, tuottajilta, kuvataiteilijoilta ja tutkijoilta.

Numero tuntuisi heijastelevan sitä yleistä trendiä, joka kertoo uskonnon olevan hieman yllättäen näkyvissä lähes kaikilla yhteiskunnan osa-aluilla – halusi sitä tai ei. Dome Karukoski aloittaa tekstinsä ”Luomiskertomus”: ”Pyydettiin kirjoittamaan essee, koska uskontoaiheisia elokuvia ei juurikaan maassamme ole tehty.” Tuo vihjaa, että tilanne tulee muuttumaan. Uskonto kiinnostaa, mutta niin kiinnostaa myös uskonnonvastaisuus.

Mukana on myös kirjoitukseni ”Markkinatalouden uskonto”. Tekstissäni yhdistän kaksi numeron teemaa, humala jäi yksityisasiaksi. Kirjoitus on hybridigenreä, sekoitus tutkimuksellista materiaalia, ajatusleikkiä ja ehkä vähän ohjelmanjulistustakin. Mainittakoon kuitenkin: otsikosta huolimatta en ajattele yksinkertaisesti, että markkinatalous on uskonto. Se käy ilmi, jos lukee tekstini.

Vanhat lehdet on saatavissa verkosta, osoitteesta http://www.kopiosto.fi/avek/. Uusi numero tulee sinne aikanaan.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Teoriapeli, osa 1

Eräänä iltana, muutamien tuoppien jälkeen rupesimme pelaamaan: yksi sanoi teoreetikon nimen, muut yrittivät arvata syntymävuoden (terveisiä Jussi ja Milla!). Tässä on toisenlainen versio. Arvaa tai tiedä, kuka kirjoitti. Tietäminen vaatii jonkinlaista perehtyneisyyttä kulttuuriteoriaan. Osa lainauksista sisältää ajattelijan olennaisen pointin tai väittämän, osa ei. Vastaukset ovat kommenttiosiossa. Rohkeat voivat kertoa tuloksensa.


1. - - sana humanismi käytännössä, siis teoissa on porvarillisen ideologian käytössä sen taistellessa erästä toista, totta ja proletariaatille elintärkeää sanaa vastaan ja siis pyrkiessä ottamaan sen hengiltä; tuo sana on luokkataistelu.

a) Antonio Gramsci, b) Louis Althusser, c) Fredric Jameson


2. ’Haluan sinut’ on rivoa. ’Miellytät minua’ on taitavampaa – se ei tee toisesta halun objektia vaan mielihyvän kieliopillisen subjektin.

a) Jean Baudrillard, b) Judith Butler, c) Jacques Lacan


3. To treat beliefs not as representations but as habits of action, and words not as representations but as tools, is to make it pointless to ask, ‘Am I discovering or inventing, making or finding?’

a) Richard Rorty, b) Gilles Deleuze, c) Stuart Hall


4. My life changed dramatically after I got my driver’s licence – very late, since I was already 35. An indirect consequence is that I become more independent, which eventually led, among other things, to a divorce.

a) Terry Eagleton, b) Félix Guattari, c) Edward Said


5. Sillä mikäli ajatukset ovat aikaan sidottuja ammuksia, ne eivät voi olla ’oikeita’ eivätkä ’vääriä’.

a) Jean-François Lyotard, b) Michel Foucault, c) Rosi Braidotti


6. Now I have no objection to incompetence but I do object when incompetence is accompanied by boredom and self-righteousness.

a) Paul Feyerabend, b) Alain Badiou, c) Gayatri Spivak


7. Fantasy concerns not so much the idea of observing Others having sex but, rather, the opposite. The most elementary structure of fantasy is that when I have sex I fantasize that somebody is observing me.

a) Guy Debord, b) Luce Irigaray, c) Slavoj Žižek


8. Jos ajattelisimme, ettemme koskaan ole olleet moderneja – ainakaan sillä tavoin kuin kritiikki asian esittää – kiduttava suhde, joka meillä on ollut muihin luonto-kulttuureihin, alkaisi myös muuttaa muotoaan.

a) Zygmunt Bauman, b) Bruno Latour, c) Donna Haraway


9. If applying psychoanalytic method can furnish a fresh argument against the truth content of religion, tant pis for religion, but defenders of religion are equally entitled to use psychoanalysis to do full justice to the affective significance of religious doctrine.

a) Sigmund Freud, b) Julia Kristeva, c) Jürgen Habermas


10. To study the nation through its narrative address does not merely draw attention to its language and rhetoric; it also attempts to alter the conceptual object itself.

a) Giorgio Agamben, b) Homi Bhabha, c) Antonio Negri