Mitä uskonnollisille instituutioille tai uskonnolle ylipäätään tapahtuu median aikakaudella?
Näin kai voisi esittää keskeisen kysymyksen, jota pieni joukko tutkijoita kokoontui pohtimaan Osloon. Olen jostakin syystä onnistunut välttämään kaupungissa vierailun, joten halusin myös saada hieman maistiaisia tunnelmasta. Nopeasti myös muistin, miksi en ole ollut siellä aikaisemmin.
Kaupungin hintataso on tolkuton. Ehkä tarpeeksi pihi turisti löytäisi edullista perusruokaa, jos käyttäisi tuntitolkulla aikaa etsimiseen. Ensimmäisen illan mitätön panini ja pieni karkkipussi maksoivat yhteensä yli kymmenen euroa. Tervetuloa Osloon.
Oluttuoppi oli vain yhdeksän euroa, joten ostin toisenkin. Pitakebab maksoi saman verran, mutta laatu oli norjalaista oluttakin heikompi, ja se sisälsi kolme ruokalusikallista pakastemaissia. Tapahtuman järjestäjät tarjosivat onneksi pari kolmen ruokalajin illallista viineineen, joten pääsin kokemaan ruokatarjonnan ääripäät.
Kaupungissa sinänsä on paljon näyttäviä rakennuksia aivan ydinkeskustassa katedraaleista linnaan. Tiukan aikataulun vuoksi en ehtinyt muslimikortteliin. Väliin jäi myös paikallisten latte-hipsterien hoodit. Majapaikan läheisyydessä kun oli lähinnä varakkaiden shoppailupaikkoja. No oli siellä kulttuurikeskus Litteraturhuset ja viihtyisä kahvila. Sen sijaan katastrofiturismia yritin aamukävelyn verran, kun etsin Breivikin pommituskohteen. Kohde tosin muistutti rakennustyömaata, joka oli kääritty pakettiin. Ei mitään nähtävää.
Ylevin näky oli Holmenkollen. Pimeällä hyppytorni loisti horisontissa ja päiväaikaan seminaarihuoneestamme oli suora näkymä mäkihypyn Mekkaan. Kun on pienenä seurannut lajia innokkaasti muiden suomalaisten mukana ennen kiinnostuksen täydellistä lopahtamista, koki olevansa jonkin samanaikaisesti merkittävän ja täysin yhdentekevän äärellä.
Seminaarissa oli useita mielenkiintoisia alustuksia. Kuulimme esimerkiksi Ruotsin bloggaavista muslimitytöistä, Ghanan elokuvatuotannon yliluonnollisista teemoista ja kirjoituksen merkityksestä kristinuskon varhaisten versioiden keskinäisessä valtataistelussa.
Omalta kannaltani kaikkein keskeisin – jos ei lasketa omaan työhöni suoraan liittyviä kommentteja ja keskusteluja – oli viimeisen aamun paneelikeskustelu uskonnon mediaatiosta ja mediatisaatiosta sekä käsitteiden suhteista. Tanskalaisen mediatutkimuksen professorin Stig Hjarvardin teoretisointia jälkimmäisestä eli mediatisaatiosta ruoti paneelissa Mia Lövheim, Peter Horsfield ja Birgit Meyer. Myös yleisö osallistui kommentointiin innokkaasti.
En yritä tässä esitellä ajatusta uskonnon mediatisaatiosta perinpohjaisesti, mutta mahdollisimman yksinkertaistetusti ilmaistuna se tarkoittaa median vaikutusvallan merkittävää kasvua uskonnollisten instituutioiden ja niiden vaikutuskyvyn muokkaamisessa. Ajatuksen ytimeen ja liepeisiin liittyvä keskustelu on tärkeää ja kiinnostavaa, mutta sitä on vaikea sovittaa testattavaksi teoriaksi, varsinkin jos aineistona on uskontoon liittyviä mediakeskusteluja.
Hjarvardin teoretisoinnin vastaanotto on ollut varauksellista. Kukaan ei kiistä sen kiinnostavuutta, mutta useimmat näkevät siinä ongelmia. Itse en väitä olevani keskustelun erityisasiantuntija, mutta yritän paikantaa pari ongelmaa.
Ajatus mediatisaatiosta muistuttaa systeemiteoreettista ja funktionalistista lähestymistapaa, vaikka Hjarvard tämän osittain kiistääkin. Sen mukaan modernisaatiossa yhteiskunta eriytyy erilaisiin institutionaalisiin sfääreihin, ja vähitellen media autonomisena instituutiona alkaa hallita ja kontrolloida uskonnollisia instituutioita. Median logiikan otteessa uskonto voi Hjarvardin mukaan vain maallistua (tai ainakin maallistuminen on mediatisaation seuraus erittäin suurella todennäköisyydellä) ja banalisoitua. Tällöin näkökulma painottuu ehkä liiaksi yhdensuuntaiseen liikkeeseen: se ei anna paljoakaan tilaa uskonnollisten instituutioiden neuvottelulle ja itselleen suotuisalle mediakäytölle.
Suurempi teoreettinen ongelma on kuitenkin se, että Hjarvard esittää mediatisaation olevan rinnasteinen globalisaatiolle, individualisaatiolle ja urbanisaatiolle. Minusta tämä ei näytä täysin yhteensopivalta autonomisen mediainstituution valtaa koskevan lähestymistavan kanssa. Nimittäin globalisaatiolla, individualisaatiolla ja urbanisaatiolla ei ole yhtä hallitsevaa lokusta tai instituutiota. Ne muodostuvat erilaisten ”sfäärien” koosteista, ja ne pitävät sisällään useita erilaisia toimijoita. Kukaan tutkija ei myöskään väitä, ettei edellä mainitut ”saatiot” pitäisi sisällään uskonnollisten ryhmien ja instituutioiden aktiivista neuvottelua, osallisuutta ja innovointia: niillä ei välttämättä ole vain yhtä, maallistavaa vaikutusta.
Teoreettisesti mediatisaatio on selväpiirteisempi ja tyylikkäämpi, jos sitä ei yritetä rinnastaa edellä mainittuihin ”saatioihin”, vaan pitäydytään mallissa, joka muistuttaa systeemiteoreettista kehitelmää. Sellaisena se on kuitenkin melko jäykkä verrattuna monimuotoisiin ja tapauksen mukaan sovitettavissa oleviin ”saatioihin”. Tällöin taas ongelmana on, että on vaikea välttyä ajattelemasta, että kuvio on hivenen monimutkaisempi. Oikeastaan aika paljon monimutkaisempi.
Keskustelu kuitenkin jatkuu ja saa uusia muotoja. Kenties joudun myöhemmin muokkaamaan käsityksiäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti