Posti toi uunituoreen Ad Lucem -lehden. Ruotsinkielisen lehden uusimman numeron teemana on ateismi ja uskonnollinen muutos. Se sisältää kirjoitukseni ateismin uudesta näkyvyydestä yhteiskunnallisessa keskustelussa, otsikolla ”Ateismens ökade synlighet i samhällsdebatten”.
Tekstin tarkoituksena on analysoida lyhyesti ja ytimekkäästi, miksi ja miten ateismi on noussut julkiseksi keskustelunaiheeksi. Esitän, että ateismi nousee pitkälti reaktiona käsitykseen uskonnon kasvaneesta näkyvyydestä. 2000-luvun ateismijulkisuuden kasvua edeltävät suuret mediatapahtumat WTC-iskuista Lontoon pommi-iskuun, mutta myös hitaat prosessit kasvavasta muuttoliikkeestä muuttuneeseen mediasfääriin ovat edesauttaneet kehitystä.
Lisäksi koulutetun eliitin narratiivi jatkuvasta ja lähestulkoon väistämättömästä maallistumisesta alkoi murentua ennen ateismin nousua, mikä antaa ymmärtää nykyisen ateismin osaltaan olevan vastareaktio maallistumisnarratiivin heikentymiselle.
Korostan myös, ettei luonnontieteeseen nojautuvan ateismin nousu selity yksinomaan reaktiona uskontoon, vaan sen viholliskuvaa määrittää vahvasti myös ”postmodernismi”, ”sosiaalinen konstruktionismi” ja ”relativismi”.
Lisäksi esitän yleistyksen: tilanteissa, joissa uskontoa tai ateismia ei vaienneta kontrolli- tai sensuurimekanismein, niillä on tapana tukea toistensa näkyvyyttä.
Ad Lucemin alaotsikkona on Tidskrift för livsåskådning och kultur, mutta kyseessä on kristillisen opiskelijayhdistyksen lehti. Jotkut tutkijat eivät mielellään julkaise omia tekstejään missään avoimen aatteellisissa, uskonnollisissa tai ideologisissa lehdissä, mutta itse en ole toistaiseksi katsonut tarpeelliseksi sulkea mitään foorumeja pois, mikäli voin kirjoittaa tekstin, jonka sisällön allekirjoitan. Vastaavasti voisin kuvitella kirjoittavani myös uskonnonvastaisiin julkaisuihin – jos ei muuten, niin tasapainon vuoksi.
Usein ratkaisu onkin käytännöllinen. Tällä kerralla minulta pyydettiin kirjoitusta. Koska olin juuri käsitellyt aihetta akateemisessa seminaarissa, pidin luontevana kirjoittaa sen pohjalta lyhyen ja yleistajuisen tekstin.
Ateisminumeron sisällysluettelo löytyy lehden verkkosivuilta:
2 kommenttia:
"Lisäksi esitän yleistyksen: tilanteissa, joissa uskontoa tai ateismia ei vaienneta kontrolli- tai sensuurimekanismein, niillä on tapana tukea toistensa näkyvyyttä."
Miksi ajattelet olevan noin? Jos tarkastellaan asiaa vaikkapa viimeisen 5000 vuoden ajalta, niin onko tosiaan ollut niin, että ateismi / ei-ateismi ovat jatkuvasti tukeneet toistensa näkyvyyttä?
On aika ilmeistä, että kaikki vastaliikkeet tukevat vastapuolen näkyvyyttä. Ateismi on vastaliike teismille. Mutta vaikkapa kristinusko ei ole välttämättä vastaliike ateismille, vaan ateismia luontaisempi vastustettava kohde voi löytyä vaikkapa taikauskosta ja muista uskonnoista.
Yleistys on tässä hieman hatarasti ilmaistu, mutta tarkoitus oli esittää, että toisen näkyvyyden kasvaminen ruokkii toisten aktivoitumista.
Historiassa on vain vähän esimerkkejä yhteiskunnista, joissa on olemassa uskontodiskurssi ja ateismidiskurssi. Vielä vähemmän on esimerkkejä tilanteista, joissa ateismin voi ilmaista julkisesti joutumatta vaikeuksiin. Koko kysymys on 5000 vuoden perspektiivistä on tästä näkökulmasta epämielekäs.En siis tarkoita yleistyksessä uskontoa ja ateismia analyyttisina käsitteinä, vaan diskursseina, joiden kautta rakentuu identiteettipositioita.
Ateismi ei ole yksinkertaisesti vastaliike teismille (eikä edes "liike"). Käytännössä ateistisen identiteetin rakentaminen ja sen julkinen ilmaus on usein kohdentunut kristinuskoa eikä ainoastaan teismiä vastaan, vaikka onkin olemassa myös "kristillistä ateismia".
Lähetä kommentti