Tammikuun
lopussa kirjoitin kommentin Karhun kansasta, joka on hakenut uskonnollisen
yhdyskunnan asemaa. Siitä tuli niin laajalle levinnyt teksti, että pieni jälkipuinti
on paikallaan.
Teksti
levisi aluksi Facebookissa. Sitä linkitettiin myös keskustelupalstoille ja
blogeihin. Parin päivän päästä myös Twitterissä linkitettiin kirjoitusta.
Kirjoitusta kommentoitiin myös blogissa, ja se keräsi nopeasti klikkauksia
huomattavasti keskimääräistä enemmän.
Sitten
tuli hetken hiljaisuus. Sen rikkoi Kotimaa24-sivuston juttu, joka oli otsikoitu
seuraavasti: ”Tutkija kritisoi uskontoja käsittelevän lautakunnan kokoonpanoa.”
Teksti perustui suoriin lainauksiin kirjoituksestani, mutta minuun ei otettu
yhteyttä jutun tiimoilta. Juttu oli aivan asiallinen, joskin blogistani oli
valikoitu lähinnä asiantuntijalautakunnan koostumusta käsittelevät palat.
Samana
päivänä sivusto julkaisi toisen jutun otsikolla ”Ministeri Räsänen ja
virkamiehet kiistävät Teemu Tairan kritiikin”. Siinä oli haastateltu
erityisesti sisäministeri Päivi Räsästä, joka oli vastuussa
asiantuntijalautakunnan nimittämisestä, ja dosentti Raimo Savolaista, joka oli
yksi lautakunnan asiantuntija.
Räsäsen,
Savolaisen, asiantuntijalautakunnan jäsenten esittelijänä toimineen Tuula Lybeckin
ja asiantuntijalautakunnan sihteeri Joni Hiitolan kommenteissa, ei ole mitään
sellaista, mikä muuttaisi esiin nostamiani kysymyksiä ja esittämiäni näkemyksiä.
Vastaukset ovat ympäripyöreitä, sillä niissä vain kiistetään, että kuviossa
olisi jotain omituista, mutta ei varsinaisesti kerrota, miten valikointi
tapahtuu.
Juttu
itsessään sisälsi muutamia omituisia kommentteja asianosaisilta. Savolaisen
valikoituminen on edelleen täysi mysteeri. Joku vain sattumalta kysyi
kiinnostuksesta osallistua lautakuntaan, kun oli niin paljon poliittisia
kontakteja. Sellaisia ihmisiä on Suomessa muutama muukin. Lisäksi Joni Hiitolan
huomio, että ”liki 80 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon” on tosi, mutta
mitä ihmettä se tarkoittaa tämän aiheen kannalta. Sillä on yhtä vähän tekemistä
asian kanssa kuin sillä, että Helsinki on Suomen pääkaupunki. Vaikuttaa siltä,
että lausunto on jäänyt kesken, mutta en ole vakuuttunut, että sen takaa olisi
löytynyt valaiseva ajatus tai hyvä argumentti.
Kaikkein
ongelmallisin on kuitenkin Räsäsen puolustelu. Hän toteaa aivan oikein, että
uskontososiologia on Hanna Salomäen erikoisosaamisalue. En millään muotoa
kyseenalaista esimerkiksi Salomäen osaamista – tunnen hänen tieteellisiä
kirjoituksia ja suosittelen niitä muillekin.
Ongelma onkin siinä, että jostain
syystä lautakuntiin valikoituu ihmisiä, joilla on erikoisosaamisensa lisäksi
myös läheinen kontakti kirkkoon. Jos haluttaisiin puhtaasti uskonnon tai
yhteiskunnallisten asioiden asiantuntijuutta, voitaisiin todella helposti
valikoida lautakunta, jossa kaikilla ei olisi näin vahvaa kirkollista kytköstä.
Kyse ei ole siitä, ettei voitaisi valita vaikkapa kirkkoon kuuluvia uskonnon,
oikeudellisten asioiden tai yhteiskunnallisten asioiden osaajia, vaan siitä,
ettei kaikilla olisi niin selkeä ja aktiivinen rooli kirkollisissa toimissa.
Vaikka
kirkolliset kytkökset eivät millään tavalla vaikuttaisi itse käsittelyyn,
luulisi vähintään menettelytavan imagon kannalta olevan järkevää koostaa
lautakunta toisella tavalla.
Miellyttävä
puoli oli se, että kommenttiosioissa ja keskustelupalstoilla käyty keskustelu oli
asiallista. Ainakaan näkemyksiäni ei vääristelty täysin tunnistamattomaksi.
Ihmiset pääosin tukivat niitä.
Alkuperäisestä
kirjoituksestani voi saada sen käsityksen, että haluaisin nimenomaan
uskontotieteilijöitä ratkomaan kysymystä, onko jokin yhteisö uskonnollinen vai
ei. Nostin toki esiin tämän vaihtoehdon käyttämällä esimerkkinä Brittien
käytäntöä, joka on mielestäni parempi kuin Suomen. Tällöin siis yhteisöt
voisivat pyytää ulkopuolisen asiantuntijalausunnon. On kuitenkin pidettävä
mielessä kaksi asiaa, joita ei nostettu esiin blogikirjoitustani seuranneissa
jutuissa ja keskusteluissa.
Ensiksi,
korostin, että uskonto on kategoria, jonka avulla yhteiskunta organisoi
itseään. Siksi kysymys siitä, onko jokin yhteisö oikeasti uskonnollinen vai ei,
on tavallaan väärin asetettu. Kysymys on poliittinen: millaisille yhteisöille
halutaan antaa erityinen asema? Voisiko sen tehdä ilman uskonnon kategoriaa,
esimerkiksi tarkastelemalla, millaista yleishyödyllistä toimintaa yhteisöt
tekevät?
Toiseksi,
olen suhtautunut kriittisesti myös sellaisiin uskontotieteilijöihin, jotka
tavallaan käyttävät hyväksi tiedeyhteisöä ajaessaan tiettyjen ryhmien asioita.
Ensisijainen tutkijan kriittinen tehtävä ei ole uskonnollisina itseään pitävien
yhteisöjen puhetorvena toimiminen, vaan sen näyttäminen, miten yhteiskunnallinen valta operoi myös uskonnon
kategorian avulla.
Siksi toistan: esittämieni näkemysten piiloviesti ei ole
se, että ”Karhun kansa on oikeasti uskonnollinen yhteisö” tai että ”Karhun
kansalle tulisi myöntää uskonnollisen yhdyskunnan status”.
Olisi
epärealistista olettaa, että kirjoitukseni ja sitä seuranneet jutut
muuttaisivat käytäntöjä, mutta vähintään kirjoitukseni nosti joitakin kysymyksiä
esiin. Voi olla, että itseäni eniten kiinnostavat seikat ovat liian akateemisia
tai moniselitteisiä noustakseen pinnalle. Sen sijaan se vaikutelma, että
kirkkoa lähellä olevat tahot päättävät, mistä yhteisöstä voi tulla uskonnollinen
yhteisö, herättää tunteita, kiinnostusta ja keskustelua. Parempi sekin kuin
täydellinen hiljaisuus.
Pääosin
en mieti kovin syvällisesti, millainen vaikutus blogikirjoituksillani on.
Suureksi osaksi kirjoitan niitä itselleni, erityisesti musiikkiaiheissa. Joskus
kirjoitan selventääkseni ajatusta. Usein kirjoitan blogin muistiinpanojen
asemesta. Kuitenkin se, että blogi on julkinen, tekee siitä potentiaalisen
vaikuttajan, joskin useimmiten hyvin pienimuotoisen ja rajallisen.
Joskus
kirjoitukset kuitenkin syöttävät aiheita valtavirtaa lähempänä olevaan mediaan.
Sitä kautta niillä voi olla laajempaa vaikutusta. Esimerkiksi sisäministeri
Päivi Räsänen tuskin kuuluu tämän blogin vakiolukijoihin, mutta toimittajan
kyselyihin hän kuitenkin vastasi Raimo Savolaisen tavoin. Siinä mielessä
blogilla on myös joskus jokin yhteiskunnallinen tarkoitus. En tiedä, onko tämä
tapaus välttämättä toivottu esimerkki siitä, mitä yliopistojen paljon puhutulta
yhteiskunnalliselta tehtävältä toivotaan, mutta esimerkki kuitenkin.
Kuvan
karhulla ei ole tietääkseni mitään tekemistä Karhun kansan tai asiantuntijalautakunnan kanssa.
Linkit
Kotimaa24-sivuston kirjoituksiin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti