Mitä iloa Twitteristä? Uusi yritys

Kesällä 2009 pohdiskelin blogissa, mihin Twitteriä tarvitaan ja mihin sitä itse voisin käyttää. Tuolloin seurasin sivuston avulla lähinnä muutamia ateismiaiheisia uutisia. Pitkään en käyttänyt sitä laisinkaan, mutta sitten aktivoiduin uudelleen vuoden 2012 huhtikuussa. Nyt – yli vuoden myöhemmin – käytän Twitteriä lähes päivittäin, pääosin kasvattaakseni käsitystä ajankohtaisista uskontokeskusteluista.

Kun välillä suomalaisessa mediassa tulee vastaan tekstejä, joissa on pohdittu, mitä Twitterillä tekee, yhdistettynä siihen tosiasiaan, ettei se ole lyönyt itseään läpi Suomessa, selvitän nyt, miksi ja miten itse käytän sivustoa.

Kaikkein olennaisinta itselleni on uskontoaiheisten uutissivustojen, instituutioiden ja uskonnosta kirjoittavien toimittajien seuraaminen. Myös jotkut agendasivustot, jotka pyrkivät edesauttamaan vaikkapa ateistien asemaa Yhdysvalloissa tai muslimien asemaa Briteissä, ovat paikoitellen kiinnostavia, mikäli haluaa pysyä kärryillä siitä, miten uskonto on osa yhteiskunnallista keskustelua ja kansalaisjärjestöjen toimia.

Esimerkkejä edellä mainituista voi katsoa Twitter-tililtäni.

Tutkijat, filosofit, ajatushautomot ja kirjakustantajat muodostavat yhden ammatillisen kehittämisen kannalta merkittävän ryhmän. Tutkijat jakavat tietoa tekemisistään ja kommentoivat kohtaamiaan kiinnostavia aiheita. Kirjakustantajat promotoivat teoksiaan, mutta samalla auttavat muita pysymään kärryillä julkaistavasta kirjallisuudesta ja niihin liittyvistä tapahtumista. Joskus myös yksittäisistä tapahtumista lähetetyt twiitit tarjoavat katsauksen konferenssissa esitettyihin aiheisiin.

Yksi Twitterin salaisuuksista on, että tunnetut huippututkijat eivät ole aktiivisimpia käyttäjiä. Usein vaikkapa tuore tohtoriopiskelija, joka seurailee kapeaa aihepiiriä, voi olla huomattavasti hedelmällisempi seurattava.

Toki käyttäjissä on myös kavereita, joita tulee seurattua. Siihen tarkoitukseen Facebook on kuitenkin parempi, koska siellä keskustelu on helpompaa – olettaen, että keskusteleminen on todennäköisempää ja luontevampaa kavereiden kuin tuntemattomien kanssa.

Jonkin verran seurailen tilejä, jotka tavalla tai toisella voivat kontribuoida siihen, että tiedän, ”missä mennään”. Näitä ovat esimerkiksi mediakritiittiset sivustot ja valikoidut suomalaiset mediatoimijat. Poliitikkoja en ole toistaiseksi katsonut tarpeelliseksi seurata.

Olen ollut varsin laiska seuraamaan musiikkiaiheisia tilejä: suomalaisista Rumba ja Nuorgam, ulkomaisista Pitchfork ja Uncut. Lisäksi muutamat muusikot ovat listallani. Luke Haines, Mark E. Smith ja Black Francis ovat riittäneet hyvin pitkälle. Tätä puolta voisi laajentaa tulevaisuudessa.

Pidemmät vierailut Suomen ulkopuolella on saaneet aikaan sen, että olen seurannut joitain Leedsin ja Edinburghin paikallisista tapahtumista kertovia tilejä.

Urheilukiinnostukseni on valikoivaa, mutta Twitteristä on iloa, jos on esimerkiksi suosikkijoukkue. Itse olen saanut jotain irti Manchester Cityn Twitter-tilistä. Sitä kautta kuulen uutisista, ja pelitilanteissa siellä on liveseurantaa. Yksittäisistä pelaajista seuraan muutamia: joskus on kiva lukea heidän kommentteja peleistä tai urheilun ulkopuolisesta elämästä.

Muiden käyttäjien kommenttien lukeminen ja linkkien aukominen on itselleni keskeisintä, mutta eihän Twitterissä mitään tapahdu, jos kaikki vain seurailevat. Pitää olla myös twiittaajia. Omat twiittini ovat lähes sataprosenttisesti englanniksi ja työasioihin läheisesti tai hyvin läheisesti liittyviä.

Vältän muista aiheista twiittailua erityisesti siksi, että twiittaajat, jotka kertovat kaikesta koko ajan, ovat mielestäni epäkiinnostavia. Pidän enemmän ajatuksesta, että tililtä X tuleva viesti olisi aina potentiaalisesti kiinnostava. Samasta syystä twiittailuni profiloituu ammatillisesti. Lisäksi avoin tili, jota kuka tahansa voi seurata, rajoittaa aiheita ja sisältöä. Muista asioista voin kertoa aivan riittävästi muualla. Tapaan myös ajatella, että löydän jonkin linkin helpommin, jos en täytä omaa sivustoani liian monilla twiiteillä.

Omat twiittini ovat toisinaan puhdasta mainostamista, jos esimerkiksi olen julkaissut artikkelin. Valtaosa on kuitenkin itseäni ammatillisessa mielessä kiinnostavien uutisten levittämistä.

Keskimäärin olen twiitannut hieman yli kerran päivää kohti. En siis ole hyperaktiivinen, mutta on tuo selvästi enemmän kuin pelkkää uutisvirran seurailua. Sen sijaan keskusteluihin ryhdyn hyvin harvoin. Jos joku kommentoi, niin pyrin vastaamaan, mutta en yleensä aloita keskusteluja – siihen mikroblogin merkkimäärä on kovin rajallinen, ja se tekee väärinkäsityksistä tarpeettoman todennäköisiä.

Toisin kuin kesällä 2009, suosittelen räätälöimään itselle sopivan tavan käyttää Twitteriä. Ammatillisessa mielessä sen tarjoamat ilot ovat sitä luokkaa, että välillä jopa ihmetyttää, miksi kaikki kollegat eivät käytä sivustoa. Ainakin itse koen, että olen huomattavasti paremmin perillä monista uskontoaiheisista (ja ateismiin liittyvistä) keskustelunaiheista.