Olen
kirjoitellut yhtyeiden ja artistien albumeista vuoden 2012 syksystä alkaen.
Tällä hetkellä käsiteltyjä artisteja on yhteensä 25. Tässä teen pienen
katsauksen siihen, miten yhtyeet ja artistit ovat jääneet elämään osana
musiikkiharrastusta myös kuuntelun jälkeen. Otan käsittelyyn 15 ensimmäistä
artistia. Käyn myös läpi albumit, jotka olen syystä tai toisesta hankkinut
omaksi materiaalisessa muodossa kuunteluhetkien jälkeen. Viisitoista
ensimmäistä artistia olivat:
1.
Black Sabbath
2.
Sparks
3.
Killing Joke
4.
Ry Cooder
5.
Rory Gallagher
6.
13th Floor Elevators
7.
Bauhaus
8.
Talking Heads
9.
Rolling Stones
10.
The Replacements
11.
Procol Harum
12.
Orange Juice
13.
Tyrannosaurus Rex / T.Rex
14.
Buzzcocks
15.
Roxy Music
Aika
mainio lista, eikö niin?
Kuuntelurupeama
lähti liikkeelle metalliklassikosta Black
Sabbath. Tosin nykyään pidän yhtyettä entistä vähemmän metallina – vaikka
on se sitäkin – ja enemmän geneerisenä monigenreisenä musiikkina. Sabbath on
pysynyt kuuntelussa yllättävänkin vahvasti. Esimerkiksi Sabotage ja 4 ovat
pyörineet soittimessa. Lisäksi ostin yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin viidellä
eurolla Saksasta ja Master of Realityn
alle neljällä eurolla Kanadasta.
Toisena
otin kuunteluun yhtyeen nimeltä Sparks.
Pian rupeaman jälkeen kävin kuuntelemassa duona esiintynyttä aktia
Edinburghissa. Sen jälkeen olen kuunnellut Maelin veljeksiä valikoidusti, mutta
usein. En jaksa olla ihastelematta ”I bought the Mississippi river”
-kappaletta. Musavisassa tunnistin loistavan ”Let the monkey driven”
ensitahdeista. Kun musavisassa soi Indiscreetin
”Looks, looks, looks”, en jostain syystä tunnistanut sitä, mutta teos löytyi
edullisesti vinyylinä Uppsalasta. Ostin myös Big Beatin vinyylinä, lähinnä tuon ”Mississippin” vuoksi. Lisäksi
katsoin yhtyeen urasta kertovan dokumentin. Ihastelin yhä useammin kappaletta ”Suburban
homeboy”, joka jäi mieleen myös keikalta. Minusta on tullut fani.
Kolmantena
kuuntelin Killing Joken albumit.
Myöhemmin ostin ensimmäisen pitkäsoiton kolmella punnalla, toisen albumin alle
viidellä eurolla ja kuuntelin erikseen uusinta albumia MMXII entistä myönteisemmin tuntemuksin. Pari varhaista on tullut
lainattua kirjastosta kotikuunteluun. Yhtye on edelleen kiinnostava ja
tasokaskin, mutta sen arvo ei ole vieläkään noussut kattoon. Pidän yhtyeestä,
mutta jotain puuttuu, jotta siitä tulisi ”parasta ikinä”.
Neljäntenä
kuuntelin ehkä vähän liikaakin levyjä tahkonutta Ry Cooderia. Häntä on niin helppo kuunnella, että esimerkiksi
artistin tuorein Election Special on
soinut kotona paljon. Cooderia on tarjolla siellä täällä kohtuulliseen hintaan,
jos kelpaa muutkin kuin miehen parhaat levyt. Ja minulle on kelvannut:
kuuntelurupeaman jälkeen olen hankkinut kolme vinyyliä, jotka eivät kuitenkaan
ole aivan parhaita Cooderin levytyksiä, ensiksi Borderlinen ja sitten Slide Arean
ja lopuksi albumin Get Rhythm.
Kaikkia näitä on mukava pyöritellä vinyyliltä.
Viidentenä
kirjoittelin artistista nimeltä Rory
Gallagher. Ostin pian viiden studioalbumin boksin yhdeksällä eurolla ja
kuuntelin erikseen kirjastosta lainattua Tattoo-albumia.
Kiinnostukseni edesmenneeseen kitaristiin on kasvanut reilusti. YouTubesta
löytyvä live-esitys ”Shadowplaysta” kuuluu niihin New Model Armyn ”No rest”
-liven ja Ebba Grönin ”Staten och kapitaletin” kera klippeihin, joita toistan
tasaisin väliajoin.
Kuudenneksi
valikoitui The 13th Floor Elevators. Olen
käynyt läpi kaikki studiolevyt uudestaan, kotistereoissa. Lontoossa päätin ostaa
boksin, jossa on kaikki neljä albumia. Enää ei tarvitse pähkäillä, ostaisiko
vai ei. Mainio bändi, jonka kaksi ensimmäistä levyä ovat klassikoita.
Seitsemäntenä
vuorossa oli goottien kuningas Bauhaus.
Lainasin myöhemmin erikseen kirjastosta kaikki yhtyeen studioalbumit. Niistä
kuuntelin erityisesti suosikkikappaleitani. Lisäksi tuorein albumi, Go Away White, kuulosti paremmalta kuin
kirjoituksen perusteella voisi olettaa. Yhtyeen albumeita en ole ostanut ainoastaan
siksi, ettei niitä ole tullut alennusmyynneissä vastaan. Nyt on kuitenkin
ilmestymässä studioalbumien boksi kohtuulliseen hintaan. Yhtyeen kuuntelu on tosin
saattanut vaikuttaa siihen, että ostin toisen goottiklassikon Sisters of Mercyn puuttuvat
studioalbumit.
Kahdeksantena
otin käsittelyyn Talking Headsin,
jota on tullut kuunneltua myös albumisession jälkeen. Lähinnä soittimeen on
valikoitunut viimeisimpänä ostetut albumit. Jo kirjoitushetkellä olin ostanut
albumit True Stories ja Little
Creatures, mutta sen lisäksi käytin vähän kruunuja kantaakseni Uppsalasta kotiin
Fear of Musicin. Remain in Light ja Naked
puolestaan löysivät uuden kodin kolmen punnan kappalehintaan käydessäni
Manchesterissa. Fanihan minusta on kuoriutunut, joskin kaikki ostokset ovat
olleet varsin edullisia.
Yhdeksäntenä
oli varsinainen maraton, sillä Rolling
Stones on julkaissut melkoisen nipun albumeita. Koska yhtyeen laadukkain
tuotanto on normaaleissa hinnoissa, en ole ostanut yhtään albumia rupeaman
jälkeen. Edullisesti saisi niitä, joita en kovin usein jaksaisi ottaa hyllystä
pois. Toistaiseksi olen pärjännyt niillä, jotka jo löytyvät hyllystä.
Kymmenentenä
vuorossa oli The Replacements, jonka
vinyylejä ei ole tullut vastaan edulliseen hintaan eikä edes kalliilla. Tyylillisesti
bändi kuuluu genreen, jota olen kuluttanut vuosikymmeniä. Jos musiikkimaun
laajentaminen on yksi kirjoitussarjan tehtävä, ei tätä bändiä ole kiire
kuunnella, mutta toisin kävi: Aikeissani oli koko ajan hankkia pari keskeisintä
albumia ja sitten Saksasta löytyi kympillä viiden albumin paketti, jossa on
kaikkein keskeisimmät levyt. Pitihän niitä kuunnella.
Järjestysnumeron
yksitoista sai Procol Harum. Koska
ihastuin Something Magicin
samannimiseen avausraitaan, päätin ostaa gatefold-kantisen vinyylin sopuhintaan
Uppsalasta. Edelleen odotan, milloin saan hankittua albumin Exotic Birds and Fruit. Kun hinnasta
sovitaan, niin ainakin myös Shine on
Brightlyn kantaisin hyllyyni mielelläni.
Kahdestoista
setti koostui yhtyeestä nimeltä Orange
Juice. En ole vielä palannut yhtyeeseen, paitsi musavisassa, jossa ”Rip it
up” -näytteestä yhtyeen tunnisti helposti. Albumeita on turha kuvitella
löytävänsä parilla eurolla, joten sitäkään kautta ei ole avautunut uutta
perustetta kuunnella yhtyettä.
Kolmastoista
kohde oli T. Rex. Ensimmäinen
lyhyemmällä nimellä julkaistu albumi ja Electric
Warrior ovat soineet kotistereoissa. Valloittava Slider ja astetta tummempi Tanx
tuli lainattua kirjastosta uudelleen. Bändin arvo on vain noussut silmissäni,
ja ostan albumeita lisää, jos hinta on sopiva.
Neljästoista
arpa osui Buzzcocksiin.
Kirjoituksessa ihastelin kappaletta ”Sick city sometimes”, ja sitä olen
kuunnellut edelleen. Muuten yhtye on soinut vain välillisesti: Ratsian koveria
”Ihohygieniaa” on tullut diggailtua.
Viidestoista
valinta oli Roxy Music. Omistin
kaikki studioalbumit jo kuunteluvaiheessa, joten en ole tietenkään ostanut
niitä toistamiseen. Kuuntelu on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta
kronologinen albumeihin tutustuminen auttoi hahmottamaan hienon yhtyeen
kehityskaarta.
Studioalbumien
kuuntelun jälkeen olen ostanut kyseisiltä yhtyeiltä yhteensä 29 levyä, 22
cd-formaatissa ja 7 vinyylinä. Tähän ei ole laskettu niitä puuttuvia Sisters of Mercyn teoksia, jotka Bauhausin kuuntelun innoittamana ostin.
Selvää kuitenkin on, että omalla kohdallani tällainen studioalbumien kuuntelu
aktivoi kiinnostusta sijoittaa kolikoita – ja joskus seteleitäkin – kyseisten
artistien tuotoksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti