maanantai 25. elokuuta 2014

Eetos-yhdistys 10 vuotta

Vuonna 2004 perustimme yhdistyksen, jonka nimissä olemme julkaisseet teoksia sekä järjestäneet seminaareja, taidetapahtumia ja keskusteluja. Keskiviikkona 3.9. pidetään pienimuotoiset synttärijuhlat, jonne kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Paikkana on Turun yliopiston Sirkkalan kasarmilla sijaitseva mediatutkimuksen harjoitusteatteri (Kaivokatu 12). Tapahtuma alkaa kello 16.

Tapahtumassa julkaistaan kaksi teosta. Yksi niistä on kirjani Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys, joka tuli painosta juuri ennen kesähelteitä. Toinen teos on juuri ilmestynyt Karoliina Lummaan ja Lea Rojolan toimittama Posthumanismi.

Lisäksi luvassa on kymmenvuotiaan muisteluita ja pientä purtavaa, ehkä yllätyksiäkin. Tapahtumassa on myös myynnissä Eetoksen julkaisuja alennettuun hintaan.

Kymmenessä vuodessa yhdistys on kaiken muun organisoinnin lisäksi julkaissut 15 kirjaa (kuvassa koko sarja). Se on juuri sopiva määrä yhdistykselle, jonka tehtävänä ei ole tuottaa voittoa, vaan pitää toimintaansa käynnissä. Erityisesti aikana, jolloin suurimpien tiedekustantajien on katsottava ensiksi myyntilukuja ja sen jälkeen sisältöä, pienet voivat tehdä suunnilleen mitä haluavat, koska pienet julkaisevat nimikkeitä omaan tahtiinsa, resursseihinsa sopivan määrän.

Yhdistys tarvitsee toimiakseen kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tekevät asioita sekä niitä, joille asioita tehdään. Usein ne ovat suunnilleen samoja ihmisiä, joskin eri rooleissa. Itse olen tukenut tällaista toimintaa laskemattomilla palkattomilla työtunneilla.

Toivomukseni on, että tällaista työtä tai sen hedelmiä arvostavat ihmiset tukevat sitä ostamalla yhdistyksen julkaisemia kirjoja ja liittymällä jäseneksi, varsinkin jos eivät itse halua ryhtyä toiminnan organisoijiksi.

Olen yksi perustajajäsenistä ja lisäksi nykyinen varapuheenjohtaja. En tosin ole ollut yhdistyksen hallituksessa koko kymmentä vuotta. Englannissa asuessani olin rivijäsen.

Syntymäpäiväjuhlissa aion kohottaa maljan yhdistykselle, jonka pienimuotoisesta ja sinnikkäästä toiminnasta olen ylpeä. Tässä vaiheessa voi varovasti jo toivoa, että yhdistys juhlisi vuonna 2024 20-vuotista taivaltaan. Siihen tarvitaan edelleen innokkaita tekijöitä ja syntyvästä toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä.


Ei kommentteja: