torstai 14. helmikuuta 2019

Uskonnollinen – onnellinen?

Tammikuun lopussa 2019 yhdysvaltalainen Pew Research Center julkaisi useita maita kattavan raporttinsa, jonka mukaan uskonnolliset ihmiset kertovat olevansa onnellisempia kuin uskonnottomat. Uskonnollisilla viitattiin niihin, jotka osallistuvat aktiivisesti.

Raporttia ja sen uutisointia voidaan kuitenkin kritisoida. Ensinnäkin raportin tai selvityksen viesti muuttui mediassa nopeasti muotoon ”Uskonnolliset ovat onnellisempia kuin uskonnottomat”. Tiedeviestinnästä vähänkään välittävät tietävät, että näin media toimii. Hyvässä tiedeviestinnässä tämä osattaisiin ennakoida.

Toiseksi kysely ei tarkastellut ihmisten onnellisuutta vaan itse koettua onnellisuutta, mutta niiden suhteen pohdinta jää puolitiehen. Jokainen (itseään kunnioittava) tutkija pitää erottelua merkittävänä, ja raportissa ei puhuta onnellisuudesta sinänsä. Hyvä tutkimus kuitenkin problematisoisi koetun onnellisuuden informaatioarvoa, teoretisoisi sen, pohtisi, millä perustein jossain kielipelissä on tapana korostaa onnellisuutta.

Kolmanneksi raporttia voidaan kritisoida siitä, ettei siinä tarkastella Pohjoismaita. Miksi pitäisi? Koska Pohjoismaat ovat aikaisempien tutkimusten perusteella tyyppiesimerkkejä maista, joissa hyvinvointi ja onnellisuus ovat maailman kärkiluokkaa ja niissä on enemmän uskonnottomia kuin useimmissa maissa. Hyvä tutkimus ottaisi Pohjoismaat mukaan tai vähintään pohtisi perusteellisesti, mitä vaikutuksia niiden poisjättämisellä on tulosten uskottavuuteen.

Neljänneksi hyvä tutkimus kysyisi itseltään, mitä tiedämme kun tiedämme ihmisten sanovan sitä tai tätä onnellisuudestaan. Raportin (piilo)viesti monille lukijoille on, että jos haluat olla onnellinen, ole uskonnollinen. Ja enemmän: raportti olettaa (epäsuorasti), että koettu onnellisuus on tavoiteltavaa. Lehmä voi kokea olevansa ihmistä onnellisempi, mutta se ei tarkoita, että ihmiset haluaisivat olla lehmiä. Tai kuten Slavoj Zizek on kysynyt, ”miksi pyrkiä olemaan onnellinen, kun voi olla kiinnostava?”

Pew Research Center tekee pääosin hyvää työtä ja itse viittaan usein (myönteisessä mielessä) heidän selvityksiinsä. Tämä raportti ja sitä koskeva uutisointi herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin se antaa vastauksia. Maakohtaiset löydökset koetusta onnellisuudesta antavat pohdinnan aihetta, mutta se vaatii pohjaksi ymmärryksen siitä, mitä tiedämme, kun tiedämme miten ihmiset puhuvat koetusta onnellisuudestaan. Ja sen jälkeen voitaisiin pohtia, onko uskonnollinen aktiivisuus tässä jotenkin merkittävä vai osallistuminen mihin tahansa sosiaaliseen toimintaan.


Ryan Cragunin kriittisiä kommentteja sisältävä juttu:

Russell T. McCutcheonin kommentti raporttiin:

Slavoj Zizek onnellisuudesta: https://www.youtube.com/watch?v=U88jj6PSD7w

1 kommentti:

Teemu Taira kirjoitti...

Tässä oikeat linkit:

Pew Research Center: http://www.pewresearch.org/fact-tank/2019/01/31/are-religious-people-happier-healthier-our-new-global-study-explores-this-question/

Russell T. McCutcheonin kommentti: https://religion.ua.edu/blog/2019/02/08/i-hope-youre-happy/