Kirjamessujen alennuspinosta tarttui mukaan vuonna 2018 kuolleen Antti Eskolan työtä ja tuotantoa käsittelevä kirja Antti Eskola – intellektuellin muotokuva (2019, toim. Pertti Alasuutari, Matti Alestalo, Harri Melin & Oili-Helena Ylijoki).
Lyhyehkö teos perustuu Tampereella järjestettyyn seminaariin. Sisältö kattaa hyvin eri osa-alueita Eskolan sosiologisesta ja sosiaalipsykologisesta työstä sekä julkisen keskustelijan roolista. Yleiskatsauksen lisäksi perehdytään esimerkiksi Eskolan kirjoittamiin menetelmäoppaisiin, sosiaalipsykologisiin linjanvetoihin, suurelle yleisölle tarkoitettuihin pamfletteihin, ”keskustelukirjoihin” ja uskontokirjoihin.
Vaikka en voi sanoa, että Eskolan työn arviointi olisi juuri nyt keskeistä omille tutkimuksilleni, tällaisia teoksia luen mielelläni. Ja lukisin muistakin vaikutusvaltaisista suomalaisista humanisteista ja yhteiskuntatieteilijöistä. Varsinkin kun kohdehenkilöllä on ollut sanottavaa tutkimusmenetelmistä ja tieteenalojen identiteeteistä.
Yksi pieni kirjan helmi on pitkä lainaus, jossa Eskola pohtii tutkimuskysymyksen asettelua ja sen motivointia lukijalle. Eskola kritisoi tutkimuksia, jotka eivät alussa problematisoi kohdettaan, mutta myös niitä, jotka referoivat pitkään, miten tärkeän teoreettisen työn Marx teki Pääomassaan. Keskeistä onkin kohteen sijoittaminen historialliseen todellisuuteen yksinkertaisten havaintojen ja arkitietämyksemme varassa, jotta huomaisimme, ettei arkitieto riitä ja että ymmärtäisimme asian olevan monimutkaisempi kuin luulimme.
Lieneekö syynä oma tutkijaprofiilini, mutta suurin kritiikkini kohdistuu uskontokirjojen käsittelyyn. Siinä kirjoitetaan enemmän Eskolan omasta uskosta kuin hänen käsityksistään uskonnosta tutkimuskohteena. Näkökulma on aivan perusteltu, koska oma uskontosuhde on kyseisten kirjojen keskiössä, mutta minun mielestäni valitettava, koska näin se, mitä Eskolalla on sanottavaa uskonnosta tutkimuskohteena, jää teoksen ulkopuolelle.
Hieman yli satasivuinen teos on kevyt, helppolukuinen ja kohdettaan myötäsukaisesti muisteleva. Kenties siksi se tarjoaakin sopivan kurkistusaukon yhteen merkittävään suomalaiseen yhteiskuntatieteilijään. Syvemmälle haluavat osaavat etsiä sitten muita teoksia.
Itselläni ei ollut mitään henkilökohtaista suhdetta Eskolaan. Hyllystä löytyy useita hänen teoksiaan (ainakin Sosiologian tutkimusmenetelmät I–II, Sosiaalipsykologia, Suomi sulo pohjola, kolme uskontokirjaa, muistelmateos Mikä henki meitä kantaa?). Olen jotain oppinutkin häneltä, mutta en koskaan tavannut häntä. Silti jaan yhden pienen muiston.
Kun nuorena tutkijana kirjoitin Sosiologia-lehteen artikkelin ”Maallistumisesta notkistumiseen” (2003), silloinen päätoimittaja Merja Kinnunen lähetti sähköpostin, jonka pääasiallisena sisältönä oli Eskolan reaktio tekstiini:
”Eskolan Antti kävi kehumassa minulle sinun artikkeliasi Sosiologia -lehdessä. Hän sanoi, että
siinä on uutta näkökulmaa ja että se oli hänestä oikein kiinnostava ja hyvä juttu. Toivoi lisää samanlaista.”
Muistan myönteisen palautteen lämmittäneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti