Olen viime aikoina työstänyt tutkimusaihetta, jossa kartoitetaan, miten ateismia käsitellään uutismedioissa ja populaarikulttuurissa. Laajaan aihepiiriin kuuluvat perinteiset joukkoviestimet (sanomalehdet, televisio, miksei radiokin), internet ja sosiaalinen media, elokuvat (fiktiiviset ja dokumenttielokuvat), televisiosarjat ja populaarimusiikki.
Yksi merkittävä huomio on tullut tehtyä: aikaisempaa tutkimusta on surkean vähän. Siitäkin osa on minun kirjoittamaa (osa vasta ilmestymässä). Siksi oli iloista huomata, että Hannah K. Scheidtin Practicing Atheism: Culture, Ritual, and the Media in the Contemporary Atheist Network (Oxford UP, 2021) on ilmestynyt. Se on mukava lisä ohueen pinoon.
Teoksessa käsitellään ateistisen verkoston kulttuuria Yhdysvaltojen kontekstissa, erityisesti erilaisten nettiaineistojen kautta. Yksittäiset luvut analysoivat verkossa julkaistuja ateistisia kääntymyskertomuksia, ateististen hahmojen representointia televisiosarjoissa, ateistista nettiviihdettä (meemejä, fanitaidetta, sarjakuvia – tekijän sanoin visuaalista kulttuuria), striimattuja ja tallennettuja debatteja sekä ateistisia vanhemmuusblogeja.
Suurin anti on rikas ja yksityiskohtainen kuvaus, ei niinkään yksittäinen teoreettinen väittämä. Näistä osasista ei muodostu kovin yhtenäistä kokonaisuutta, siis sellaista, joka voitaisiin koota yhden suuren ja riittävän kiinnostavan väittämän alle, mutta yksittäisissä luvuissa on tärkeitä huomioita. Joissain luvuissa haluaisin haastaa tekijän valitseman viitekehyksen (esim. onko rituaaliviitekehys todella paras ateismidebattien tarkastelussa vai olisiko se ikään kuin täydentävä näkökulma?). Ja paikoin tekijän tapa haastaa aikaisempaa tutkimusta on lievästi väkinäistä.
Mutta yhtä kaikki, teos on tarpeellinen lisä kasvavaan mutta toistaiseksi vielä niin ohueen tutkimuskenttään. Nostan esiin kaksi asiaa, jotka erityisesti ilahduttivat:
1. Kirjoitin muutama vuosi sitten tekstin, jossa selvitin, mikä rooli medialla voisi olla ateistiksi tulemisessa (tai uskonnon hylkäämisessä). Ehdotin, että medialla on kätilön rooli (en käyttänyt tuollaista ilmaisua): tavallisesti media ei yksin riitä, vaan pitää olla offline-kohtaamisia, mutta media tukee prosessia. Ihmiset löytävät informaatiota ja emotionaalista tukea erityisesti internetistä ja somesta, jos sitä ei ole omassa asuinympäristössä. Scheidtin analyysi tarjoaa tähän hienoja esimerkkejä Yhdysvalloista, ja määrällisesti yli kolmasosassa ateistiksi tulemisen kuvauksista mainittiin jokin media (kirjat, podcastit, tube, tv-ohjelma, striimatut debatit). Hän myös korostaa, ettei ajatus ateismista ole aina ensisijainen, jolle sitten haettaisiin tukea, vaan ateistiset näkemykset kiertävät verkossa tehden ateismista varteenotettavan vaihtoehdon.
2. Scheidtin analysoimat televisiosarjat, erityisesti House M. D. ja Bones, toistavat joiltain osin stereotypiaa ateistista tunteettomana tai sosiaalisesti rajoittuneena tieteilijä-misantrooppina, mutta toisaalta ihmiset pystyvät samaistumaan niihin tai ainakin pitämään hahmoista. Scheidt nostaa hyvin esiin myös sen, miten näin rakennetaan käsitystä ateismista: ateismi assosioituu sankaritieteilijään, jolle tiede tarjoaa elämää kannattelevan merkitysrakenteen, erotukseksi uskonnosta, joka mielletään tieteen ja ateismin vastakohdaksi. Tässä on paljon samaa kuin omissa analyyseissani ateistisista elokuvista ja dokumenttielokuvista, tarjoten näin vertailumateriaalia ja esimerkkejä sarjoista, joita en itse ole seurannut.
Tutkimukset, jotka keskittyvät nettikeskusteluihin ja nettimeemeihin, perustellaan usein osallistavan kulttuurin tarkastelun tärkeydellä: media ei ole enää yksisuuntaista keskuksesta vastaanottajille suuntautuvaa viestintää, vaan monikeskeistä, jossa käyttäjistä tulee kommentoijia ja sisällöntuottajia joskus jopa niin, että perinteinen media juoksee nettiaktivistien perässä etsimässä juttuaiheita. Silti minua ihmetyttää, miten niin moni tutkija ei integroi valtavirtamediaa ja yhteiskuntaa mukaan nettiin keskittyviin tutkimuksiinsa. Niitä lisää, niin ainakin minä olisin tyytyväisempi. Silti kokonaisuutena Scheidtin teos on tärkeä, ja ainakin omissa aihepiiriä käsittelevissä teksteissäni tulen viittaamaan hänen huomioihinsa siitä, miten ateismia harjoitetaan verkottuneesti ja miten ateismia kuvataan eri medioissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti