perjantai 13. joulukuuta 2013

Miten minusta tuli uskontotieteen tohtori?

SUS eli Suomen Uskontotieteellinen Seura ja Turun yliopiston uskontotieteen oppiaine täyttivät joulukuussa 2013 50 vuotta. Sen kunniaksi Jaana Kouri toimitti seuran tehtävänantona verkkoon antologian, jossa uskontotieteilijät kertovat, miten heistä tuli tohtoreita.

Yhteensä 31 tohtoria suostui tai ehti kirjoittamaan kokemuksistaan. Osa kieltäytyi syystä tai toisesta. Kirjoitukset ovat erilaisia siinä, miten paljon ne keskittyvät itse väitösprojektiin ja -tilaisuuteen. Osa kirjoittajista pitäytyy siinä tiukasti, kun taas toiset kertovat enemmän kaikesta sitä ennen tai sen jälkeen tapahtuneesta. Tästä huolimatta teksteissä on paljon samankaltaisuutta.

Halutessaan tekstejä voi analysoida ja vertailla erilaisten muuttujien mukaan. Kuinka moni kirjoittaa rahoituksesta, läheisistä, ohjauksesta tai tukijoista? Kuinka moni teksti on curriculum vitaen kerronnallistettu versio ja kuinka moni kertoo kokemuksistaan? Kuinka moni vähättelee saavutuksiaan ja kuinka moni vaikenee kaikista vastoinkäymisistä?

Antologia sisältää muutamia paljastuksia. Voisin kuitenkin kuvitella, että antologialla on tirkistelyn tyydytystä merkittävämpi rooli jatko-opintoja suunnittelevien työkaluna. Tekstejä lukemalla voi varmasti paremmin pohtia, haluaako lähteä tekemään väitöskirjaa – ja millä ehdoilla.

Toki kaiken muun lisäksi antologia tarjoaa yhdenlaisen katsauksen uskontotieteen suomalaiseen oppihistoriaan. Tekstit on organisoitu väittelyajankohdan mukaan vanhimmasta tuoreimpaan. Antologiaan kirjoittaneiden vanhin väitös on vuodelta 1968 (J Pentikäinen) ja tuorein vuodelta 2012 (T Himanen).

Antologia on vapaasti luettavissa Suomen Uskontotieteellisen Seuran verkkosivulta:


Ei kommentteja: