Tieteidenvälinen
aikakauslehti Culture and Religion
julkaisi vuoden 2013 neljännessä ja viimeisessä numerossa nipun tekstejä,
joiden aiheena olivat niin sanotut ”keksityt uskonnot”. Termin lanseerannut ja
siitä ensimmäisen kirjamittaisen julkaisun kirjoittanut Carole Cusack viittaa
sillä uskontoihin, jotka ovat tarkoituksellisesti keksittyjä ja jotka myöntävät
sen avoimesti. Tyypillisiä esimerkkejä ovat esimerkiksi diskordianismi,
kopimismi, lentävän spagettihirviön kirkko ja jedismi.
Tutkijat
ovat pohtineet, onko termi alkuunkaan onnistunut ja miten sen alaan kuuluvia
ryhmiä tulisi tutkia. Itsekin osallistuin tähän keskusteluun teemanumerossa
artikkelillani The Category of ’Invented
Religion’: A New Opportunity for Studying Discourses on ’Religion’.
Erikoisnumero
sisältää toimittajien (Steve Sutcliffe & Carole Cusack) johdannon lisäksi
kaikkiaan kahdeksan artikkelia. Suurimmassa osassa hahmotellaan erilaisia
käsitteitä ja lähestymistapoja, joilla aihetta voisi tutkia. Tapaustutkimuksissa
käsitellään esimerkkejä diskordianismista ja jedismistä zarathustralaisuuteen ja ruusuristiläisyyten
asti.
Lopussa on kaksi sävyltään hieman kriittisempää artikkelia. Niistä
ensimmäisessä ehdotetaan materialistista uudelleen tulkintaa ilmiön
ymmärtämiseksi (P-F Tremlett) ja toisessa – omassa tekstissäni – diskursiivista
lähestymistapaa.
Yhdessä
teemanumero on ”must” niille, jotka ovat kiinnostuneita niin sanotuista
keksityistä uskonnoista. Tämä on ilmiselvä vahvuus. Lisäksi tekstit tuovat
aihepiirin yleisemmän uskontotieteellisen teoretisoinnin tasolle. Tämä
lämmittää erityisen paljon, koska määrällisesti melko mitättömien ilmiöiden
tutkiminen on tärkeää motivoida teoreettis-metodologisella kontribuutiolla.
Mielestäni teemanumero onnistuu varsin hyvin myös tässä jälkimmäisessä.
Omassa
tekstissäni käsittelen ensiksi Cusackin tapaa jäsentää keksittyjä uskontoja.
Jälkipuoliskolla esitän oman lähestymistapani ottamalla esimerkkitapaukseksi
brittiläisen nuoren miehen, joka sai 15 minuuttia julkisuutta kieltäytymällä
riisumasta hupparia työvoimatoimistossa vetoamalla jediuskontoonsa.
Työtön
nuorimies, Chris Jarvis, poistettiin työvoimatoimistosta, mutta hieman
myöhemmin hänelle lähetettiin kirjallinen anteeksipyyntö, jossa pahoiteltiin
asiakkaan uskonnon ja uskomusten loukkaamista. Media tarttui aiheeseen. Media
piti tapausta osittain vitsinä, ja esittikin Jarvisin pitkälti koomisessa
valossa, mutta totesi samalla, että uskonnon kategoria on hankala pala tuolloin
meneillä olleessa lakivalmistelussa.
Jarvisin
omat lausunnot sisälsivät kritiikkiä erioikeuksista, joita joillekin ryhmille
on tarjolla. Hän kysyi, miksi muut voivat pukeutua tietyllä tavalla
”uskonnollisin” perustein, mutta hän ei voi. Näin hän omalla toiminnallaan
työvoimatoimistossa ja sen jälkeisellä mediajulkisuudella sai oman asiansa
esille ja haastoi uskonnon kategorian toimimisen erioikeuksien perusteena.
Jarvisille
uskontoon vetoaminen toimi omien intressien edistäjänä. Hän sai Jerry Springer
-hetkensä julkisuudessa ja äänensä kuuluville. Jos hän ei olisi vedonnut
uskontoonsa, kuka olisi kuunnellut häntä? Eikö tämä kerro jotain siitä
painoarvosta, joka uskonnon kategorialla on tänä päivänä, ja samalla siitä,
miten hauras ja haavoittuvainen se on?
Tässä
on vielä linkki Culture and Religion
-lehteen, jossa muutama teemanumeron artikkeli on tällä hetkellä vapaasti
luettavissa.
Jos
on kiinnostusta tekstiini, sen voi ladata academia.edu –sivustoltani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti