Poikkeuksellinen kirja

Yleensä tutkijat kirjoittavat artikkeleita, joiden rakenne noudattaa tarkasti akateemisen kirjoittamisen konventioita. Joskus näistä syntyy myöhemmin kirja. Kanadalaisen, Yhdysvalloissa työskentelevän uskontotieteilijän Russell T. McCutcheonin tuorein teos Entanglements: Marking Place in the Field of Religion (Equinox 2014) on toisenlainen. Sen perustana ovat hänen kommenttiartikkelinsa ja vastineensa, joita hän on julkaissut aktiivisesti koko uransa ajan.

Tässä minua kiinnostaa kirjan muoto ja jäsennys. Sisällön osalta totean kitsaasti, että McCutcheonin keskeinen ajatus on kritisoida uskonnon kategorian luonnollistamista.

Jokainen kommenttiartikkeli on saanut oman johdantonsa. Lisäksi teoksessa on erillinen johdanto, jossa pyritään perustelemaan tällaisen teoksen mielekkyys.

Kommenttiartikkeleiden luonne ja taso vaihtelee. Kun McCutcheon vastaa niille, jotka ovat teoreettisesti häntä lähellä, joudutaan olemaan tarkkoja, jotta erot piirtyvät esiin. Nämä ovat kaikkein kiinnostavimpia tekstejä.

Yhden tekstin olisin jättänyt pois, sillä siinä vain kommentoidaan mentoroitavan kirjoitusta myötäsukaisesti eikä tekstillä ole merkittävää yleistä pointtia. Jopa sitä koskeva johdanto-osio, jossa kerrotaan yhteistyöstä kreikkalaisten kanssa, on sisällöllisesti kokoelman heikoimpia.

Koska kyse on todellakin kommenteista toisten artikkeleihin, lukija joutuu tekemään töitä pysyäkseen kärryillä siitä, mistä oikein on kyse. Välillä debatoinnin nyansseja on hankala erotella, mutta paikoitellen se on todella helppoa. Usein toivoo, että keskustelun kohteena oleva teksti olisi käden ulottuvilla. Muutamien tekstien osalta tarkistinkin jonkin detaljin kommentin kohteena olevasta kirjoituksesta.

Edellä mainittua ilmeistä pulmaa pehmentävät jokaista tekstiä edeltävät johdannot. Niissä valotetaan laajasti sitä, mistä olikaan kyse ja sitä, millaiset ajatukset tai tapahtumakulut johtivat kirjoittamiseen. Nämä ovat toisinaan pidempiä kuin itse kommenttiartikkelit. Yhdessä ne eivät muodosta tutkimusta siinä mielessä kuin sanaa olemme tottuneet käyttämään. Niissä on henkilökohtaista jutustelua ja juoruiluakin, mutta kaikkiaan ne ovat erittäin informatiivisia. Ne ikään kuin katsovat kulissien taakse. Normaalisti näemme vain painetun tekstin, mutta kommenttien johdannoissa tuodaan esiin paljon sellaista hiljaista tietoa, jota akateemisen maailman noviisit oppivat vähän kerrallaan vuosien kuluessa. Tämä aspekti perustelee, miksi kirja kannattaa lukea.

Kun artikkelini diskursiivisesta uskonnontutkimuksesta ilmestyi vuoden 2012 lopulla Religion-nimisessä lehdessä (virallisesti 1/2013), McCutcheon kertoi minulle suunnittelevansa kommenttiartikkeleidensa kasaamista yksiin kansiin. Vastasin, että moni pitäisi sitä huonona ajatuksena, mutta mielelläni lukisin sellaisen teoksen, koska sitten tekstit löytyisivät yhdestä paikasta. Lisäksi ne asettuisivat ainakin kahteen uuteen kontekstiin – yhtäältä niitä lukisi toistensa kanssa peräkkäin osoituksena siirtymistä tekijän ajattelussa (eikä vain vastineina toisten teksteihin) ja toisaalta kommenttikohtaiset johdannot asettaisivat ne uuteen tulkintakehykseen.

Yksi syy tälle keskustelulle oli se, että olin yllä mainitussa artikkelissa käyttänyt Donald Wieben ja Russell T. McCutcheonin kiistakirjoituksia hyväksi omien näkemysteni esiintuonnissa. En osaa arvioida Itse, miten tärkeä tämä lopulta oli, mutta Entanglementsin johdannossa McCutcheon toteaa, että juuri tällaisten hyödyntämisten vuoksi hän halusi laittaa tekstit yksiin kansiin.

Mietin, olisinko innokas lukemaan vastaavia tekstikokoelmia muilta tutkijoilta, sellaisilta, joiden tekstejä en seuraa samalla aktiivisuudella. Vastaus on varauksellinen kyllä. Jos johdanto-osiot toisivat yhtä paljon esiin hiljaista tietoa ja auttaisivat jäsentämään tieteenalan suuria keskustelulinjoja, niin pitäisin sellaisten teosten lukemista osana oppimista ja muutenkin mielenkiintoisena.

Joka tapauksessa Entanglements on poikkeuksellinen kirja. Se on sitä hyvässä ja pahassa, mutta enemmän hyvässä.