Pehmeitä kumouksia

Viime viikot ovat kuluneet viimeistellessä vielä tämän kevään aikana ilmestyvää uutta kirjaani. Sen nimi on Pehmeitä kumouksia: Uskonto, media, nykyaika (Eetos 2015). Sisältö koostuu yhdeksästä aikaisemmin julkaistusta mutta tätä kokonaisuutta varten päivitetystä artikkelista ja uudesta, lähes 40-sivuisesta johdannosta. Johdannossa pyritään luomaan tarina, jossa risteävät uskontotieteen yleiset pitkäkestoiset muutokset ja omat kokemukseni 20 vuoden ajalta tieteenalan parissa.

Tiedän, että ihmiset suhtautuvat tällaisiin teoksiin ainakin kahdella eri tavalla. Yhdet pohtivat, onko mielekästä laittaa kansiin pintapuolisesti remontoituja versioita jo aikaisemmin julkaistuista, eri aikoina kirjoitetuista teksteistä. Toiset taas haluavat lukea eri paikoissa julkaistuja tekstejä yksissä kansissa. Itse kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen kastiin. Tälle on muutamia syitä.

Pidän siitä, ettei yhden tutkijan artikkeleita tarvitse etsiä useista eri paikoista, vaan ne on mahdollista saada yksien kansien välistä. Lisäksi tekstit asettuvat uuteen kontekstiin, luettavaksi toisenlaisten tekstien viereen. Myös tutkijoiden tapa kirjoittaa johdantoja tällaisiin teoksiin kontekstualisoi tekstit uudella tavalla. Lopulta näin mahdollistuu myös erilaisten kehityskaarien jäljittäminen varhaisemmista teksteistä myöhempiin.

*

Nimi Pehmeitä kumouksia on lainattu Félix Guattarilta, sillä häneltä on julkaistu teos nimeltä Soft Subversions. Englannin kielen sanan ”subversion” (lat. subvertere) lähimmät suomenkieliset vastineet ovat ”kumous” tai ”mullistus”. Sanakirjamäärittelyissä ”subversion” viittaa tyypillisesti sosiaalisen järjestyksen valtarakenteiden kumoamiseen ja erityistapauksissa jopa valtiovallan väkivaltaiseen kukistamiseen. Kriittisessä kulttuuriteoriassa termiä on käytetty viittaamaan kulttuurin muutokseen ja muuttamiseen, joka voi tapahtua esimerkiksi haastettaessa hegemonisia merkitysrakenteita.

Guattarin ilmaisussa on kuitenkin mukana määre ”pehmeä”, joka vihjaa, ettei kumouksen kohteena ole välttämättä jokin suuri kokonaisuus, kuten valtio, talous tai kansakunta, vaan kyse on yhtä lailla vähittäisestä vaikuttamisesta niihin tekijöihin, joista suuret kokonaisuudet rakentuvat. Guattari peräänkuulutti omintakeiseen tyyliinsä analyysia, joka johtaa vähitellen maailmaa muuttaviin pehmeisiin kumouksiin ja huomaamattomiin vallankumouksiin. Tosin usein tällaisen puheen ensisijaisena kohteena on akateeminen maailma ja tavat tutkia asioita. Niin myös tulevassa teoksessani.

Ajatus pehmeistä kumouksista luonnehtiikin teostani kuudella eri tavalla: (i) se kehittelee uskontotieteelle uusia tieteidenvälisiä muodostelmia hylkäämättä vanhaa; (ii) se laajentaa perinteisiä ja tyypillisiä aineistoja ja tutkimuskohteita tuomalla vaihtoehtoja osaksi nykypäivän uskontotiedettä; (iii) se hahmottelee kontekstisidonnaista teoretisointia perinteisten universaaliteorioiden rinnalle – ja joissain tapauksissa haastajaksi; (iv) se korostaa kriittisen uskontotieteen tärkeyttä ymmärtävän ja selittävän tiedonintressin täydentäjänä ja pohtii, mitä ”kriittisyys” voisi tarkoittaa ja olla käytännössä; (v) se ehdottaa, että yhteiskunnalliset muutokset ja sen myötä kiinnostus ajankohtaisiin aiheisiin muokkaavat uskontotieteen perinnettä ja kysymyksenasetteluja; (vi) se esittää, että medialla on entistä merkittävämpi rooli uskontotieteessä siten, että se ei ole pelkästään vaihtoehtoinen tutkimuksellisen erikoistumisen kohde, vaan olennainen osa minkä tahansa uskonnon toimintaympäristöä.

*

Joskus vuoden 2008 lopussa tai 2009 alussa olin Harrogatessa eräässä early career -tapahtumassa, jossa konkarit tarjosivat tukea nuoremmille tutkijoille, joilla ei ollut vakituista työtä yliopistossa. Eräs Leedsin yliopiston professori pyysi meitä kuvittelemaan, missä olemme 10 vuoden kuluttua, mitä olemme saaneet aikaan tästä päivästä vuoden 2019 alkuun. Kun tehtävää purettiin ja tuli vuoroni nostaa esiin joku asia paperistani, sanoin, että kymmenen vuoden päästä olen kirjoittanut entisten lisäksi neljä uutta kirjaa. Professori naurahti epäuskoisena, todeten, että arvio on aika optimistinen – yhteen kirjaan menee niin ja niin paljon aikaa, jos kirjoittaa aivan uudesta aiheesta ja tutustuu uusiin aineistoihin.

En jäänyt jankuttamaan aiheesta, mutta tiesin, ettei arvioni ollut täysin epärealistinen. Olin kuitenkin jo julkaissut kaksi monografiaa ja kolme toimitettua kirjaa, joten neljä uutta kirjaa kymmenessä vuodessa ei kuulostanut mahdottomalta. En edes laskenut arviooni toimitettuja teoksia.

Harrogaten tapaamisen jälkeinen kirjani ilmestyi vuonna 2013. Se oli yhteiskirjoitettu muiden Leedsissä työskennelleiden kanssa. Seuraava kirja ilmestyi 2014. Nyt on ilmestymässä kolmas ja ollaan vuodessa 2015. Minulla on vielä hyvin aikaa saada se neljäs – eli koko tuotantoni kuudes – tehtyä ennen vuotta 2019.

Kuvassa on Leedsin pohjoispuolella sijaitsevan kylpyläkaupunki Harrogaten ylpeys, Bettys Café Tea Room.