Katsomusaine, redux

Taas keskustellaan uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetuksesta. Tällä kerralla Yle uutisoi aiheesta oman kyselynsä pohjalta (7.1.2020). Kommentoin uutista ja sitä kautta käy ilmi myös oma kantani asiaan.

Ylen oman kyselyn mukaan 70 prosenttia kannattaa yhteistä katsomusainetta. Kysymyksen muotoilussa tuli selväksi, että uusi aine korvaisi uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon, mutta samalla painotettiin, että uudessa aineessa ”tutustutaan maailman uskontoihin oppilaan omasta vakaumuksesta riippumatta”.

Tulos ei ole yllättävä. Tiedämme aikaisemmistakin kyselyistä, että kaikille yhteistä katsomusainetta kannattaa suomalaisten enemmistö. Sitä kuitenkin vastustavat keskeiset intressiryhmät, kuten uskonnolliset yhteisöt, jotka haluavat pitää kiinni ”oman uskonnon opetuksesta”, ja uskonnottomien etujärjestöt, jotka haluavat pitää kiinni elämänkatsomustiedosta. Enemmistön ääni ei kuitenkaan hallitse keskustelua, koska intressiryhmien ääni kuuluu voimakkaammin.

Tutkijat, opettajat ja virkamiehet eivät ole yksimielisiä. Ylen juttu kertoo, että uskonnonopettajista lähes puolet kannattaa kaikille yhteistä katsomusainetta. Suuri osa vastustamisesta tulee kuitenkin intressiryhmiltä.

Vastustamiselle on melko vähän asiapohjaa. Se perustuu ensisijaisesti siihen, että haetaan perusteita valmiille kannalle. Ruohonjuuritason vallankumous – koulukohtaiset kokeilut mahdollisimman pitkälle viedystä yhteisopetuksesta – on ollut pääosin toimiva ratkaisu eri opetusasteilla.

Kiinnostavaa on, miten puolueet, kristillisdemokraatit pois lukien, selvästi kannattavat yhteistä ainetta. Jopa perussuomalaisissa kannatus on 59 prosenttia ja keskustassa 66 prosenttia. Lopuilla suurempi.

Ylen esittämän kysymyksen muoto on kuitenkin ongelmallinen, koska siinä oletetaan maailman uskontoihin tutustumisen olevan yhteisen aineen ikään kuin ainoa sisältö. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla eikä ole nykyisellään. Siinä mielessä Ylen jutussa lähdetään muun muassa opetusneuvoksen suulla kumoamaan jotain sellaista, jota ei ole olemassakaan. Perverssillä tavalla keskustelusta tulee ”maailmanuskonnot vai elämänkatsomustieto”, kun pitäisi keskustella siitä, haluammeko elää nykyisessä systeemissä vai olisiko sille parempi vaihtoehto.

Vaikka nykyinen uskonnonopetus on paljon muuta kuin ”maailmanuskontojen” opetusta, katsomusaine ei voisi olla pelkkä synteesi nykyisestä uskonnonopetuksesta.

Katsomusaine ei voisi olla myöskään nykyinen elämänkatsomustieto, vaikka esimerkiksi opetusneuvos sitä Ylen jutussa pitääkin parhaana vaihtoehtona. Opetusneuvos on pitkän linjan elämänkatsomustieto-aktiivi, jonka näkemykset liittyvät yksinkertaisesti, ja mielestäni hyvin ongelmallisesti, elämänkatsomustiedon puolustamiseen. (Olen vuosia sitten käynyt hänen kanssaan sähköpostikeskustelua aiheesta, mutta jätän sen tästä pois.)

Pelkkä elämänkatsomustieto ei tarjoa riittävästi uskontotieteellistä ymmärrystä katsomuksista (on ne sitten ”uskonnollisia” tai ei), vaikka pätevillä et-opettajilla onkin muutama uskontotieteen kurssi suoritettu.

Itse ajattelen, että yhteisen aineen tulisi olla aito synteesi nykyisten vahvimmista puolista, ja siten jotain uutta. Siinä tulisi olla mukana elämänkatsomustiedon sisältöjä. Siinä tulisi käsitellä niin sanottuja vähemmistöuskontoja, mutta poistaa nykyinen outo painotus, jossa tietyt teemat ja ilmiöt käsitellään ainoastaan kyseisen vähemmistöuskonnon osalta (esimerkiksi uskonto mediassa kääntyy muissa kuin evlut-opetussuunnitelmassa paikoitellen muotoon, jossa käsitellään vaikkapa ortodokseja mediassa tai islamia mediassa, riippuen siitä, mikä vähemmistöuskonto on kyseessä, eikä uskontoa mediassa).

Opetussuunnitelman ja oppikirjojen tasolla tarkasteltuna nykyinen evlut-aine tarjoaisi ainakin lukiotasolla alustavan rungon uuteen aineeseen, sillä se sisältää nykyisellään paljon katsomusten kirjoa (myös uskonnottomuuden tarkastelua) ja teemoja, jotka kiinnittyvät opiskelijoiden elämismaailmaan (populaarikulttuuri, media jne.). Evlut-aine ei ainakaan oppikirjojen tasolla rajoitu luterilaisuuteen, vaan niissä käsitellään melko laajasti uskontoa ilmiönä, vaikka luterilainen painotus onkin näkyvissä.

Haluan kuitenkin painottaa, että se olisi vain prosessin alku, ei lopputulos. Lopputuloksessa tulisi näkyä selvästi myös uskontoon liittymättömät (tai uskontoon vain etäisesti liittyvät) identiteetin rakentumisen kannalta keskeiset pohdinnat. Se ei voisi tarkoittaa vain ”uskonnottomuuden” lisäämistä pakettiin, vaan elämäntyylien ja -tapojen kirjavuuden pohdiskelua riippumatta niiden mahdollisesta uskontostatuksesta.

Tyypillinen maltillinen kommentti yhteistä katsomusainetta vastaan koskee käytäntöä: opettajankoulutus tulisi järjestää uusiksi ja miten kävisi vanhojen opettajien? Minusta tämä on laiskaa ajattelua. Samalla logiikalla ei voi yrittää torjua ilmastonmuutosta, koska siitä ei tule heti valmista. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Tietenkin tarvittaisiin siirtymäaikaa ja alkuun käytännön tilanteiden sanelemia kompromisseja. Eivät opettajat jäisi työttömiksi, vaan he alkaisivat orientoitua uuteen nykyisen koulutuksensa pohjalta. Nykyinenkin systeemi polkaistiin pystyyn epäpätevillä vähemmistöuskontojen opettajilla. Uusia opettajia lähdettäisiin kouluttamaan uuden aineen pohjalta.

Kasvukivuilta tuskin vältyttäisiin, mutta niiden pelkääminen on heikko argumentti ongelmallisen nykysysteemin puolustamiseen.

https://yle.fi/uutiset/3-11143116