Hämeenlinnan 1500 euroa

Lokakuussa 2024 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta teki päätöksensä tapauksesta, jossa hakija oli pyytänyt lautakuntaa suosittamaan, että vastaaja maksaa 1000 euron hyvityksen häneen kohdistuneesta syrjinnästä. 

 

Syrjintätapauksen ytimessä oli seuraavat seikat: 

 

”Hakijan koulussa on keväällä 2023 järjestetty konsertti, jonka on oletettu olevan kaikille soveltuva uskontoon tai vakaumukseen katsomatta. Konsertti on kuitenkin osoittautunut tunnustukselliseksi. Koulussa on lisäksi muun muassa syksyllä 2023 järjestetty konsertti, jonka ohjelmistoon on alun perin kuulunut virsi, sekä 2024 seurakunnan kuoron esitys, jonka yhteydessä on esitelty seurakunnan kuorotoimintaa.” 

 

Lautakunnan johtopäätös oli seuraavanlainen: 

 

”Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoo, että hakijaan on vastaajan ylläpitämän oppilaitoksen menettelyn johdosta kohdistunut välitöntä syrjintää uskonnon tai vakaumuksen perusteella, ja kieltää vastaajaa uusimasta syrjintää. Lautakunta suosittaa vastaajaa maksamaan hakijalle 1 500 euron hyvityksen. Lautakunta katsoo lisäksi, että vastaajan ylläpitämä oppilaitos on laiminlyönyt velvollisuutensa edistää yhdenvertaisuutta siltä osin kuin se ei ole varmistunut yhteistyötahonsa järjestämän konsertin soveltuvuudesta kaikille sekä siltä osin kuin se ei ole tiedottanut järjestäneensä kuoron esiintymistä yhteistyössä seurakunnan kanssa ja kun tilaisuudessa on mainostettu seurakunnan toimintaa. Lautakunta velvoittaa oppilaitoksen ryhtymään toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi.” 

 

Suurin ongelma oli koulussa järjestetty (herätyskristillisenä tunnetun artistin) gospel-konsertti, jonka luonne oli hakijan ja lautakunnan tulkinnan mukaan uskonnollinen. Konserttia ei järjestetty vahingossa. Koulun rehtori oli konsultoinut toisen koulun rehtoria, joka oli ohjeistanut, ”että tilaisuus ei voi olla tunnustuksellinen, ellei sille ole vaihtoehtoista ohjelmaa”. Rehtori oli ehdottanut, että tilaisuuden näkökulmaksi otettaisiin kansainvälisyys ja että esiintyjä kertoisi esimerkiksi työstään ulkomailla, eroista ja yhtäläisyyksistä sekä esittäisi eri maiden lauluja. Näin se ei olisi ”tunnustuksellista”. Tapahtuman ydin kuitenkin käytännössä oli artistin gospel-musiikki, jossa ylistetään Jumalaa, Jeesusta ja niin edelleen. 

 

Vaihtoehtoista ohjelmaa ei järjestetty, mutta ymmärrettiin, että kyse on riskitapauksesta, joten opettajia ohjeistettiin sallimaan oppilaiden jääminen pois tapahtumasta. 

 

Lautakunta katsoi, että syrjintää on tapahtunut. Se piti 2000 euron hyvitystä oikeudenmukaisena suhteessa teon vakavuuteen. Summaa kuitenkin laskettiin, koska kohtuullistavana seikkana otettiin huomioon, että oppilaitos oli ”esittänyt pyrkineensä varmistumaan tilaisuuden soveltuvuudesta kaikille oppilaille”. 

 

Tätä seurasi mediasekoilu, jota kiihdytti merkittävästi Kirkkonummella sijaitsevan koulun rehtorin päätös perua barokkikonsertti uutisoinnin alkamisen jälkeen. Jätän sen käsittelyn tästä pois. 

 

Muutaman hiljaisemman päivän jälkeen tuli uusi uutinen: Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti olla maksamatta summaa. Perusteluna oli asian ennakkotapauksellinen luonne. Tästä käytiin äänestys ja päätös oli tiukka: 6-5. 

 

Mediajutuissa oli korostettu, miten tapaus on Suomessa ensimmäinen. En ole varma, mikä tässä on ensimmäistä – koulukontekstiko? Meillä on kuitenkin hyvin rinnasteisia aikaisempia tapauksia varhaiskasvatuksesta. Esimerkiksi vuonna 2022 Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan päiväkodin katsottiin syyllistyneen syrjintään, koska se ei tarjonnut vaihtoehtoista ohjelmaa uskonnolliseksi tulkitulle pääsiäispolulle. Korvaussumma oli tällöinkin 1500 euroa. 

 

Näissä tapauksissa on paljon tutkimuksellisesti mielenkiintoista. Itse olen käsitellyt tämäntyyppisiä tapauksia, mukaan lukien suvivirttä koskeva keskustelu, erityisesti luokittelun politiikan näkökulmasta. Olen välttänyt suoria normatiivisia kannanottoja enkä ole pöyristynyt kuin korkeintaan joidenkin tavasta pöyristyä siitä, että uskonnottomillakin voi olla oikeuksia, tässä tapauksessa vaihtoehtoiseen tilaisuuteen (ei kuitenkaan gospel-konsertin peruuttamiseen). Tapauksissa ei ole kyse siitä pölhöpopulistisesta mantrasta, että uskonnottomien ei saisi viettää joulua. Tai että uskonnottomilla ei voisi olla tuplaliksaa pyhäpäivinä. 

 

Nyt kuitenkin pöyristyin Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätöksestä haistattaa pitkät Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätökselle. 

 

Ajattelen, että näissä asioissa viranomaislinjaukset ovat melko hyviä. Ne ovat myös melko selkeitä. Ongelma on se, että tapahtumien ”uskonnollisen” ja ei-uskonnollisen ”kulttuurisen” luonteen rajalle ei ole tieteellisesti vedenpitäviä määritelmiä. Siksi koulut ja rehtorit voivat olla hiukan hukassa, mutta toisaalta erilaisten aikaisempien tapausten ja lausuntojen (esim. apulaisoikeusasiamies) perusteella on realistista odottaa rehtorien pystyvän toimimaan viranomaissuositusten mukaisesti. Asiaan perehtynyt rehtori ei kovin helposti tee vahingossa viranomaislinjauksista poikkeavaa päätöstä siitä, onko vaihtoehtoinen tapahtuma tarpeen. 

 

Uskonnottomien syyttäminen ja syyllistäminen, jota mediakeskustelussakin on paikoin esillä, on halpa temppu. Mediakeskustelussa on kyselty myös Opetushallituksen ohjeiden mahdollisesta sekavuudesta sekä Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan agendasta. Tulkintani mukaan näiden tapausten ”hankalat tyypit” ovat muualla. Tuoreimman uutisen ”hankala tyyppi” on Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta, joka ratkaisullaan murentaa Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan toimintaa.

Katsomusaine, redux

Taas keskustellaan uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetuksesta. Tällä kerralla Yle uutisoi aiheesta oman kyselynsä pohjalta (7.1.2020). Kommentoin uutista ja sitä kautta käy ilmi myös oma kantani asiaan.

Ylen oman kyselyn mukaan 70 prosenttia kannattaa yhteistä katsomusainetta. Kysymyksen muotoilussa tuli selväksi, että uusi aine korvaisi uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon, mutta samalla painotettiin, että uudessa aineessa ”tutustutaan maailman uskontoihin oppilaan omasta vakaumuksesta riippumatta”.

Tulos ei ole yllättävä. Tiedämme aikaisemmistakin kyselyistä, että kaikille yhteistä katsomusainetta kannattaa suomalaisten enemmistö. Sitä kuitenkin vastustavat keskeiset intressiryhmät, kuten uskonnolliset yhteisöt, jotka haluavat pitää kiinni ”oman uskonnon opetuksesta”, ja uskonnottomien etujärjestöt, jotka haluavat pitää kiinni elämänkatsomustiedosta. Enemmistön ääni ei kuitenkaan hallitse keskustelua, koska intressiryhmien ääni kuuluu voimakkaammin.

Tutkijat, opettajat ja virkamiehet eivät ole yksimielisiä. Ylen juttu kertoo, että uskonnonopettajista lähes puolet kannattaa kaikille yhteistä katsomusainetta. Suuri osa vastustamisesta tulee kuitenkin intressiryhmiltä.

Vastustamiselle on melko vähän asiapohjaa. Se perustuu ensisijaisesti siihen, että haetaan perusteita valmiille kannalle. Ruohonjuuritason vallankumous – koulukohtaiset kokeilut mahdollisimman pitkälle viedystä yhteisopetuksesta – on ollut pääosin toimiva ratkaisu eri opetusasteilla.

Kiinnostavaa on, miten puolueet, kristillisdemokraatit pois lukien, selvästi kannattavat yhteistä ainetta. Jopa perussuomalaisissa kannatus on 59 prosenttia ja keskustassa 66 prosenttia. Lopuilla suurempi.

Ylen esittämän kysymyksen muoto on kuitenkin ongelmallinen, koska siinä oletetaan maailman uskontoihin tutustumisen olevan yhteisen aineen ikään kuin ainoa sisältö. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla eikä ole nykyisellään. Siinä mielessä Ylen jutussa lähdetään muun muassa opetusneuvoksen suulla kumoamaan jotain sellaista, jota ei ole olemassakaan. Perverssillä tavalla keskustelusta tulee ”maailmanuskonnot vai elämänkatsomustieto”, kun pitäisi keskustella siitä, haluammeko elää nykyisessä systeemissä vai olisiko sille parempi vaihtoehto.

Vaikka nykyinen uskonnonopetus on paljon muuta kuin ”maailmanuskontojen” opetusta, katsomusaine ei voisi olla pelkkä synteesi nykyisestä uskonnonopetuksesta.

Katsomusaine ei voisi olla myöskään nykyinen elämänkatsomustieto, vaikka esimerkiksi opetusneuvos sitä Ylen jutussa pitääkin parhaana vaihtoehtona. Opetusneuvos on pitkän linjan elämänkatsomustieto-aktiivi, jonka näkemykset liittyvät yksinkertaisesti, ja mielestäni hyvin ongelmallisesti, elämänkatsomustiedon puolustamiseen. (Olen vuosia sitten käynyt hänen kanssaan sähköpostikeskustelua aiheesta, mutta jätän sen tästä pois.)

Pelkkä elämänkatsomustieto ei tarjoa riittävästi uskontotieteellistä ymmärrystä katsomuksista (on ne sitten ”uskonnollisia” tai ei), vaikka pätevillä et-opettajilla onkin muutama uskontotieteen kurssi suoritettu.

Itse ajattelen, että yhteisen aineen tulisi olla aito synteesi nykyisten vahvimmista puolista, ja siten jotain uutta. Siinä tulisi olla mukana elämänkatsomustiedon sisältöjä. Siinä tulisi käsitellä niin sanottuja vähemmistöuskontoja, mutta poistaa nykyinen outo painotus, jossa tietyt teemat ja ilmiöt käsitellään ainoastaan kyseisen vähemmistöuskonnon osalta (esimerkiksi uskonto mediassa kääntyy muissa kuin evlut-opetussuunnitelmassa paikoitellen muotoon, jossa käsitellään vaikkapa ortodokseja mediassa tai islamia mediassa, riippuen siitä, mikä vähemmistöuskonto on kyseessä, eikä uskontoa mediassa).

Opetussuunnitelman ja oppikirjojen tasolla tarkasteltuna nykyinen evlut-aine tarjoaisi ainakin lukiotasolla alustavan rungon uuteen aineeseen, sillä se sisältää nykyisellään paljon katsomusten kirjoa (myös uskonnottomuuden tarkastelua) ja teemoja, jotka kiinnittyvät opiskelijoiden elämismaailmaan (populaarikulttuuri, media jne.). Evlut-aine ei ainakaan oppikirjojen tasolla rajoitu luterilaisuuteen, vaan niissä käsitellään melko laajasti uskontoa ilmiönä, vaikka luterilainen painotus onkin näkyvissä.

Haluan kuitenkin painottaa, että se olisi vain prosessin alku, ei lopputulos. Lopputuloksessa tulisi näkyä selvästi myös uskontoon liittymättömät (tai uskontoon vain etäisesti liittyvät) identiteetin rakentumisen kannalta keskeiset pohdinnat. Se ei voisi tarkoittaa vain ”uskonnottomuuden” lisäämistä pakettiin, vaan elämäntyylien ja -tapojen kirjavuuden pohdiskelua riippumatta niiden mahdollisesta uskontostatuksesta.

Tyypillinen maltillinen kommentti yhteistä katsomusainetta vastaan koskee käytäntöä: opettajankoulutus tulisi järjestää uusiksi ja miten kävisi vanhojen opettajien? Minusta tämä on laiskaa ajattelua. Samalla logiikalla ei voi yrittää torjua ilmastonmuutosta, koska siitä ei tule heti valmista. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Tietenkin tarvittaisiin siirtymäaikaa ja alkuun käytännön tilanteiden sanelemia kompromisseja. Eivät opettajat jäisi työttömiksi, vaan he alkaisivat orientoitua uuteen nykyisen koulutuksensa pohjalta. Nykyinenkin systeemi polkaistiin pystyyn epäpätevillä vähemmistöuskontojen opettajilla. Uusia opettajia lähdettäisiin kouluttamaan uuden aineen pohjalta.

Kasvukivuilta tuskin vältyttäisiin, mutta niiden pelkääminen on heikko argumentti ongelmallisen nykysysteemin puolustamiseen.

https://yle.fi/uutiset/3-11143116

Koulujen uskonnonopetus

Yle uutisoi 3.2.2014 kyselystä, jossa tiedusteltiin mielipidettä uskonnonopetuksesta. Kyselyyn vastasi 107 kansanedustajaa.

Ensimmäinen kysymys kuului, ”Pitäisikö oman uskonnon opetus korvata kaikille pakollisella, yhteisellä, ei-katsomuksellisella uskontotiedon ja etiikan opetuksella?” 39 prosenttia vastasi kyllä ja 61 prosenttia vastasi ei.

Toinen kysymys kuului, ”Pitääkö peruskoulussa olla oman uskonnon opetusta?” 65 prosenttia vastasi kyllä ja 35 prosenttia vastasi ei.

Kolmas kysymys kuului, ”Pitäisikö uskonnon opetuksesta peruskoulussa luopua kokonaan?” 8 prosenttia vastasi kyllä ja 92 prosenttia vastasi ei.

Näitä on helpointa purkaa lopusta. Jonkinlaiselle uskonnonopetukselle on erittäin vahva kannatus (kysymys 3).

Ensimmäisen ja toisen kysymyksen pieni neljän prosentin heitto vastauksissa herättää kysymyksen, miksi jotkut ovat sitä mieltä, että oman uskonnon opetusta tarvitaan, mutta oman uskonnon opetus voidaan korvata uskontotiedon ja etiikan opetuksella. Ilmeisesti kaikki kansanedustajat eivät osaa vastata koherentisti edes näin yksinkertaiseen kysymykseen. Tai sitten taustalla on monimutkaisia ajatuksia, joita en osaa tässä arvailla.

Ylen uutisen mukaan ”Uudistuksen [eli oman uskonnon opetuksen korvaamisen kaikille yhteisellä uskontotiedolla ja etiikalla] kannalla olivat kaikki kyselyyn vastanneet vasemmistoliiton ja vihreiden kansanedustajat. Selvimmin ehdotusta vastustivat keskustan ja kristillisdemokraattien kansanedustajat.”

Tämä on yhdenmukainen sen kanssa, mitä tiedetään poliittisten puolueiden kannattajien uskonnollisuudesta ja myös arvoista. Keskimäärin Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajat ovat vähiten uskonnollisia ja Kristillisdemokraattien ja Keskustan kannattajat ovat eniten uskonnollisia. Muut ovat niiden välissä, joskin Perussuomalaiset sekoittavat pakkaa. Niissä on sekä vahvasti kirkko- ja uskontokriittisiä että vahvasti uskonnollisia. Siksi olisi ollut kiinnostavaa tietää myös persujen jakautuminen tässä kysymyksessä. Yleisesti kuitenkin arvokonservatismi ja oman uskonnon opetuksen puolustus kulkevat käsi kädessä.

Yksi asia on kuitenkin muistettava: yhteistä uskontotiedon ja etiikan opetusta vastustavat myös uskonnottomien asiaa ajavista järjestöistä esimerkiksi Humanistiliitto. Näin siksi, koska silloin heidän lempilapsellaan, elämänkatsomustiedolla, ei olisi enää itsenäistä asemaa.

Uskonnonopetuksesta on keskustelu julkisuudessa vuosikymmeniä, mutta yksi muutos on siinä, että uskonnonopetusta täytyy perustella entistä enemmän. Sen asema pitää oikeuttaa julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi 1950-luvulla näin ei ollut. Elämänkatsomustiedon luominen oppiaineeksi herätti paljon keskustelu 1980-luvulla. Tällöin haluttiin taata uskonnottomille oma viipale koulumaailmasta; tunnustuksellisen uskonnonopetuksen (ja myöhemmin oman uskonnon opetuksen) kyseenalaistavat äänet ovat olleet pääosin marginaalissa. Nyt keskiössä on itse uskonnonopetuksen asema.

En ole koskaan piilotellut omaa kantaani tässä asiassa. Olisin vastannut ”kyllä”, ”ei” ja ”ei”. Kannatan kaikille yhteistä uskonto- ja elämänkatsomustietoa – nimike, joka on mielestäni paljon parempi kuin uskontotieto ja etiikka. En ole toistaiseksi kohdannut vakuuttavaa argumenttia oman uskonnon opetuksen puolesta, jos vaihtoehtona olisi uskonto- ja elämänkatsomustieto. En myöskään ole valmis kannattamaan mallia, jossa ihmiset kulkisivat läpi koulun kuulematta mitään perusteellista uskonnosta.

Oppiaineen tulisi integroida tasapainoisesti sisältöjä, jotka koskettavat niin uskontoperinteitä kuin mitä tahansa katsomuksellisia kysymyksiä. Kysymys ei olisi siitä, että opetettaisiin kaikkien omia uskontoperinteitä ja uskonnottomuutta samassa luokkahuoneessa, vaan tieto- ja katsomusaineen risteyttävä monitieteisesti rakentuva oppiaine, jossa voitaisiin käsitellä katsomuksellisia kysymyksiä niitä koskevan tutkimuksen valossa ja luoda myös mahdollisuus erilaisten katsomusten keskusteluun ja kohtaamiseen. Tällöin oppiaineen keskeisiä taustatieteitä olisivat uskontotieteen lisäksi esimerkiksi sosiologia, kulttuurintutkimus, antropologia, filosofia, teologia, psykologia ja historia sen mukaan, miten ne kontribuoivat käsiteltäviin sisältöihin.

Ylen kyselyn tulosta voi tulkita niin, että tällä hetkellä istuvien kansanedustajien enemmistö kannattaa nykyistä mallia. En silti pidä eroa nykymallin (61%) ja kaikille yhteisen aineen (39%) välillä suurena, varsinkin kun emme tiedä, mitä vastaamatta jättäneet asiasta ajattelevat. Vähintään tarvittaisiin keskustelua, jossa voitaisiin pohtia eri vaihtoehtoja. Toistaiseksi puhetta ja kommentteja on riittänyt, mutta sellaista kunnollista keskustelua, jonka tuloksena kansanedustajatkin tietäisivät täsmällisesti vaihtoehdoista, ei ole ollut.

Tosin nykysysteemi on kallis, joten jää kolme vaihtoehtoa tehdä se edullisemmaksi, jos raha puhuu: syrjiä vähemmistöuskontoja nostamalla vaadittavaa ryhmäkokoa, rakentaa kaikille yhteinen uskonto- ja elämänkatsomustieto tai luopua kaikenlaisesta uskonnonopetuksesta. Näistä kannatan keskimmäistä.