lauantai 12. joulukuuta 2020

Tutkimuskauden satoa


Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on tapana mahdollistaa opetushenkilöstölle puolen vuoden tutkimuskausi kerran viidessä vuodessa. Itse aloitin työskentelyn kyseisessä paikassa hieman yli viisi vuotta sitten uskontotieteen yliopistonlehtorina ja nyt olen pian viettänyt ensimmäisen tutkimuskauden. Mitä siitä jää käteen? 

Koronaepidemian myllertäessä vierailut ulkomaisiin yliopistoihin ja tutkimusinstituutteihin eivät olleet mahdollisia. Vaikeaksi tuli myös ajatella matkustavansa jonnekin lämpimään paikkaan kirjoittelemaan terassilla espressokupin tai viinilasin äärellä tapaksia nauttien. Kenttätyöt ja arkistotyöt olisivat nekin olleet haasteellisia. Valitsin osittain olosuhteiden pakosta tylsän kuuloisen mutta periaatteessa houkuttelevan vaihtoehdon: kotona hengailun ja maailmasta vetäytymisen. Siinä suhteessa tutkimuskauteni ei kai poikkea monien ihmisten normaalista elämästä vuonna 2020. Jotain kuitenkin sain aikaan. Iso osa saldosta on aikaisemmin aloitettujen juttujen viimeistelyä, mutta on joukossa jotain uuttakin. 

Kesällä, tutkimuskauden alussa, viimeistelin Implicit Religion -lehteen toimittamani tuplateemanumeron Twenty Years After The Ideology of Religious Studies, josta olen kirjoittanut täällä aikaisemmin. Numero sisälsi pari tuotostani: yhdessä Suzanne Owenin kanssa kirjoitetun johdannon ja oman artikkelin, jossa pohdin uskonnon kategoriaa ja uskontotieteen identiteettiä Timothy Fitzgeraldin 20 vuotta sitten ilmestyneen teoksen kautta. 

Sitten tuli aika viimeistellä monta valmisteilla ollutta tekstiä. ”The Negotiation of Religious Authorities in European Journalism” ilmestyi lokakuussa uskonnon ja journalismin suhteita käsittelevässä teoksessa The Routledge Handbook of Religion and Journalism (Routledge, 2020). ”Internet and the Social Media Revolution” oli annettu otsikko, jonka alla pohdin netin ja somen merkitystä nykypäivän ateismin jäsentämisessä. Se ilmestyy ensi vuonna massiivisessa 60 artikkelia sisältävässä teoksessa The Cambridge History of Atheism (Cambridge University Press, 2021). Samassa teoksessa ilmestyy toinenkin artikkelini, ”Atheism in Nordic and Baltic Countries”, jonka kirjoitin yhdessä Atko Remmelin ja Anton Janssonin kanssa. 

Eikä siinä kaikki. Representing Religion in Film (Bloomsbury, 2021) ilmestyy ensi vuonna ja siihen tulee artikkelini ”Atheistic Documentaries and the Critique of Religion in Religulous”. Toivoakseni ensi vuonna ilmestyy myös toimitettu teos Fabricating Authenticity (Equinox), josta tulee löytymään autenttisuuden ajatusta uskonnon ymmärryksessä kriittisesti käsittelevä lyhyt teksti. Näiden(kin) työstäminen oli alkanut jo ennen tutkimuskautta. 

Ensimmäinen versio median ja ateismin suhteita käsittelevästä artikkelista on valmistunut tänä syksynä ja pienten täydennysten ja korjausten jälkeen se lienee lopullisessa muodossaan. Sen on tarkoitus ilmestyä teoksessa The Handbook of Religion and Communication (Blackwell). Lähes valmis on myös samansuuntainen mutta hieman toisin painottunut ensimmäinen artikkeliversio ”Secularism, Atheism and Digital Media”. Se on pyydetty aihe teokseen The Oxford Handbook of Digital Religion (Oxford University Press). Viimeistelyssä on myös uskontoa tavallisena päivänä suomalaisessa mediassa käsittelevä englanninkielinen yhteiskirjoitettu artikkeli, mutta siitä lisää joku toinen kerta. Arvioinnissa on uskonnottomuutta Suomessa käsittelevä yhteiskirjoitettu artikkeli, mutta siitäkään ei viitsi tässä vaiheessa pitää liikaa ääntä. Ja mikäli neuvottelut kustantajan kanssa menevät toivotulla tavalla, Oxfordissa koronapandemian aaton aikoihin pitämääni puheeseen perustuva artikkeli ”Religionization of Minorities and Culturalization of Christianity”, saa kustantajan. Sen on tarkoitus tulla toimitettuun teokseen, jonka työotsikkona on Seeing Through ’Religion’: A Practical Handbook of Critical Approaches

Ja sitten ajattelin, että pitäisi kirjoittaa joulukuussa tai viimeistään tammikuussa lyhyt, maailmanuskontojen käsitettä kriittisesti perkaava teksti teokseen Contested Concepts in the Study of Religion (Bloomsbury), mutta sen deadline siirtyi neljällä kuukaudella aikaan, jolloin Kanadan uskontotieteen historiaa Euroopan tilanteeseen peilaavan review-artikkelin tulisi olla valmis. Nämä eivät mene maaliin tutkimuskauden aikana. 

Yllä olevat ovat niitä yksittäisiä artikkeleita, jotka ovat paikoitellen meinanneet viedä ajan pääasialliselta projektilta. Alkuvuodesta pitäisi kuitenkin saada arvioon kirjakäsikirjoitus Taking ”Religion” Seriously: Essays on the Discursive Study of Religion, josta on aiesopimus Brillin kanssa. Sitä olen hionut tutkimuskaudella useiden viikkojen ajan. Teos perustuu reippaasti uudelleenkirjoitettuihin, aikaisemmin julkaistuihin teksteihini, mutta mukana on myös muutama täysin uusi luku. 

Kuin yllättäen löysin itseni myös toimittamasta noviiseille tarkoitettua teosta Atheism in Five Minutes (Equinox). Kirja koostuu lyhyistä asiantuntijoiden vastauksista aiheesta vähän tietävien kysymyksiin. Kesällä syntyneestä inspiraatiosta meni muutama päivä siihen, että kustannussopimus oli tehty. Tällä hetkellä kirjasta on yli puolet kasassa. Sen tekeminen on ollut pääosin hauskaa, mutta kun kirjoittajia on yli 40, vaatii homma käsittämättömän määrän sähköpostien vaihtamista. Itse kirjoitan siihen esipuheen lisäksi useamman lyhyen, noin 1000 sanan vastauksen. 

Kaiken tämän lisäksi olen yrittänyt löytää aikaa yhteen uuteen aluevaltaukseen. Kutsuttakoon sitä työnimellä ”uskontosuhteet länsimaisen populaarimusiikin historiassa”. Tässä yhdistyy uudella tavalla työ ja harrastus. Aloitin projektin täysillä vuosi sitten, kesälomalla riippumatossa lukien, ja olen jatkanut sitä silloin tällöin, kun aikaa on löytynyt. Tavoitteena on, että jonkin ajan kuluttua voisin julkaista aihetta käsittelevän johdantotasoisen suomenkielisen kirjan, mutta mitään neuvotteluja en ole kustantajien kanssa käynyt. Raakatekstiä on tällä hetkellä yli 160 sivua ja tarkoituksena olisi opettaa aiheesta kanditasolla ensi lukuvuonna, jos opetuspalettiin sellainen kurssi mahtuu, joten katsotaan vähän kerrallaan, mitä tästä tulee. Hauska ja innostava projekti tämä on joka tapauksessa ollut, ja sitä on tehty musiikki edellä. 

Kirjoitusputki on katkennut monta kertaa erinäisistä syistä. Arviointitehtäviä on tullut tehtyä muutamalle kansainväliselle kustantajalle. Niiden hauska puoli on se, että kirjapalkkioilla voi kartuttaa osaamistaan ja täydentää entuudestaan ahtaaksi käynyttä kirjahyllyä. Satunnaisia zoom-pohjaisia puhevierailuja olen tehnyt esimerkiksi Groningenin yliopiston opiskelijoiden pariin Hollantiin ja pohjoismaiseen uskonnon ja populaarikulttuurin tutkimuksen konferenssiin. Lisäksi teimme kansainvälisten kollegojen kanssa opetuskäyttöön paneelikeskustelun uskonnon ”kulttuuristumisesta”. Mediaesiintymisiä on ollut hyvin maltillisesti – radiohaastattelu, asiantuntijakommentti juttuun sekä televisiovierailu Docventuresissa. Omassa blogissani en ole häärännyt, mutta kirjoitin yhden tekstin Katsomukset-portaalin blogiin uskonnosta ja koronasta. 

Välillä on ehtinyt lukeakin uutta, mutta en niin paljon kuin olisin toivonut tutkimuskaudelta. Tai määrällisesti olen lukenut paljon, enemmän kuin vuosiin, mutta painopiste on ollut tuossa yllä mainitussa musiikkiprojektissa. Sen sijaan podcasteja olen kuunnellut enemmän kuin koskaan. Olen keskittynyt sekä musiikkiaiheisiin että uskontoon. Jälkimmäisen osalta tärkein on ollut New Books in Religion -sivusto, jossa kirjoittajat puhuvat tuotoksistaan. Laajemmasta New Books Network -sivustosta olen poiminut podcasteja myös muilta aloilta, erityisesti median, journalismin ja populaarimusiikin tutkimuksen aloilta, ja muutaman antropologiasta ja filosofiasta. Näitä on tullut kuunneltua erityisesti kävelyillä sekä kuntosalilla. Salilla olen käynyt yleisen hyvinvoinnin lisäksi kuntouttamassa loppukesästä operoitua polveani, jonka vuoksi työkykyni oli tovin rajallinen. Tässä pandemian ja tutkimuskauden yhdistelmässä kuntoutus ei kuitenkaan ole estänyt lähes täysipainoista työntekoa. 

Kuten voi huomata, blogin päivittämisen jätin lähes kokonaan tutkimuskauden ajaksi. Jää nähtäväksi, aktivoidunko sillä saralla tutkimuskauden päätyttyä. Eipä toisaalta kukaan ole kysellyt blogihiljaisuudesta.

Ei kommentteja: