Luonnontieteilijä-ateistit uusina intellektuelleina

Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana on nähty uskontokriittistä ateismia koskevan julkisuuden kasvu. Kaikkein selvin osoitus tästä ilmiöstä on niin sanottu uusateismi. Nousulle on olemassa useita selittäviä tekijöitä, joista yksi ilmeisimmistä on uskonnon näkyvyyden kasvu: ateismi on täten vastareaktio kasvaneelle tietoisuudelle siitä, että uskonto ei ole kadonnut yhteiskunnallisesta elämästä.

Nyt haluan nostaa esiin yhden keskustelun, jonka tutkijat ovat lähestulkoon sivuuttaneet pohtiessaan julkkisateistien viestiä ja tehtävää. Uskontokritiikin lisäksi julkkisateismin nousussa on olennaista ymmärtää, että keskeisimmät heistä – mutta ei jokainen – tarjoavat uskontokritiikin lisäksi vastausehdotuksen keskusteluun ”kolmannesta kulttuurista”.

Termillä kolmas kulttuuri viitataan tässä yhteydessä yritykseen ratkaista niin sanotun kahden kulttuurin dilemma. Kahdella kulttuurilla tarkoitetaan perinteisten humanisti-intellektuellien tai kirjallisuusintellektuellien ja luonnontieteilijöiden välistä kuilua tai vastakkainasettelua.

Vastakkainasettelun muuttamiseen on olemassa erilaisia vaihtoehtoja, mutta merkittävimmät julkkisateistit edustavat mallia, jossa kolmas kulttuuri merkitsee luonnontiedeintellektuellin syntyä, ja sen voittoa humanisti-intellektuellista.

Perinteisesti luonnontieteilijä ei ole ollut julkinen intellektuelli, mutta tässä mallissa he puhuvat suoraan kiinnostuneelle yleisölle ilman välikäsiä. Tyyppiesimerkki on Richard Dawkins, joka popularisoi luonnontiedettä, esittää ankaraa uskontokritiikkiä ja siinä sivussa pilkkaa humanistisia tieteitä – tai erityisesti niitä versioita, joissa hänen mielikuvansa mukaan ehdotetaan kahden kulttuurin ratkaisuksi päinvastaista eli humanisti-intellektuellin voittoa luonnontieteistä.

Luonnontieteilijä-intellektuellien nousua on käsitellyt erityisesti John Brockman jo 1990-luvulla teoksessaan The Third Culture, eikä ole sattumaa, että kaksi niin sanottua uusateistia, Richard Dawkins ja Daniel Dennett, ovat esimerkkeinä uudenlaisen luonnontieteellisen intellektuellin esiinmarssista.

Suomessa selkeimmän esimerkki kannasta, jossa kolmas kulttuuri merkitsee humanisti-intellektuellin tappiota, on tarjonnut Kari Enqvist. Hän kirjoitti vuonna 1998, että kamppailu kahden kulttuurin välillä on käytännössä ohi. ”Ne, jotka sen hävisivät – traditionaaliset ’intellektuellit’ – eivät vain vielä ole tajunneet sitä.”

Enqvist on suorasukaisen tekstinsä lisäksi hyvä esimerkki siitä, että hänen toimintaansa julkisena intellektuellina yhdistyy ateistinen uskontokritiikki. Ateismin ei kuitenkaan tarvitse kytkeytyä Dawkinsin ja Enqvistin jakamaan käsitykseen kolmannen kulttuurin merkityksestä, mutta tämä on tuore ja omaperäinen artikulaatio ateismin historiassa.  

Ihan kaikki nykyateistit eivät ole samanlaisia. Edesmenneellä Christopher Hitchensillä oli monia perinteisestä intellektuellista muistuttavia toimintatapoja ja näkemyksiä, vaikka hänkin kritisoi Dawkinsin tavoin joitakin humanisti-intellektuelleja (esim. Edward Saidia). Toisaalta hänen kaveripiiriinsä kuului erityisesti sellaisia kirjailijoita, jotka ovat myös uskontokriitikoita (Martin Amis, Ian McEwan, Salman Rushdie). Tuntemattomammista ateismiryhmistä löytyy kovaakin uusateismikritiikkiä (esim. Atheism+), joka kytkeytyy ehkä lähemmäksi kriittisen teorian ja emansipatorisen tiedonintressin ateistisia kantoja. Tällaiset ateistiryhmät ovat uskontokriittisiä, mutta ne eivät ratkaise kysymystä kolmannesta kulttuurista uusateistien tavoin. Yksinkertaisesti sanottuna ne eivät alleviivaa luonnontieteilijä-intellektuellin merkitystä tai väheksy perinteisten intellektuellien näkemyksiä.

Uskonto on vain yksi (joskin näkyvin ja keskeisin) julkkisateistien ”vihollinen”. Toinen on juuri sellainen kulttuuriteoria, jota koskevissa luonnontieteilijöiden mielikuvissa kolmas kulttuuri merkitsee humanisti-intellektuellin ”voittoa” luonnontieteilijästä. Olen tarkastellut uusateismia identiteettipolitiikan näkökulmasta yhdessä artikkelissani, mutta siinä tuon vain epäsuorasti esiin tämän keskustelun ”kolmannesta kulttuurista”. Mielestäni sen ymmärtäminen kuitenkin auttaa hahmottamaan julkkisateistien sosiaalista paikantumista ja monia heidän kannanottojaan.

Kirjallisuutta:

Brockman, John (1995) The Third Culture: Beyond the Scientific Revolution. New York: Simon & Schuster.

Enqvist, Kari (1998) ”Kolmas kulttuuri vailla pääkaupunkia”, Arkhimedes 53(3), s. 10.

Niiniluoto, Ilkka (2003) Totuuden rakastaminen: Tieteenfilosofisia esseitä. Helsinki: Otava. (erit. artikkeli ”Kulttuuri: yksi, kaksi vai kolme?”)

Taira, Teemu (2012) ”New Atheism as Identity Politics” M Guest & E Arweck (eds) Religion and Knowledge: Sociological Perspectives. Farnham: Ashgate, 97–113.