Viime
vuoden lopulla kirjoitin lyhyen blogitekstin uskonnosta jalkapallossa. Siinä mainitsin erityisesti Newcastlen esimerkkinä
futisjoukkueesta, jonka muslimeista on uutisoitu muutaman kerran, mutta kuitenkin
harvoin. Sen jälkeen brittimedia on herännyt käsittelemään aihetta. Keskiössä
on ollut pikavippifirma Wongan sponsoridiili, jota Newcastlen pelaajista
erityisesti Papiss Cisse on vastustanut esittämällä, ettei hän halua pitää
paitaa, jossa on kyseisen yrityksen mainos, koska se on hänen uskontonsa vastaista.
Cissen
tapausta – ja ylipäätään Britanniassa futaavia muslimeita – on käsitelty
enimmäkseen tabloideissa. Niin sanottu laatumedia astui kuvaan kunnolla sunnuntaina
seitsemäs heinäkuuta, kun BBC näytti puolen tunnin ohjelman nimeltä The Muslim Premier League.
Olen
odottanut jo pitkään, milloin valioliigan muslimeista ruvetaan kirjoittamaan
enemmän. Kuten BBC:n ohjelmassa todettiin, parikymmentä vuotta sitten Englannin
pääsarjassa pelasi tiettävästi kaksi muslimia. Nyt niitä on noin 40.
Tabloidit
ovat käsitelleet aihetta esimerkkinä ongelmasta, konfliktista tai
erimielisyydestä, mutta islam ja muslimit eivät ole olleet syytettyinä. Siinä
mielessä ei voida sanoa suoraan, että media antaisi tarkoituksellisen huonon
kuvan muslimeista. Voidaan kuitenkin otaksua, että muslimeille lienee
haitallista, että heistä kirjoitetaan useimmiten ongelmien yhteydessä.
BBC:n
lähestymistapa oli toisenlainen. Televisio-ohjelmassa mainittiin hyvin
pikaisesti sponsoriasia, mutta sitä ei käsitelty kunnolla. Kyse oli enemmän ohjelmasta,
jonka tarkoituksena oli lisätä suvaitsevaisuutta ja integraatiota. Jalkapallo
tuo ihmiset yhteen ja ylittää rodulliset ja uskonnolliset erot – ainakin jos
kyse on maltillisesta, riittävästi brittiläistyneestä muslimista. Siinä
mielessä ohjelma oli paikoitellen jopa imelä.
Dokumentti
saattaa olla avartava tavalliselle futisfanille, mutta silti kasvatuksen
kohteena olevat voivat tulkita vastakarvaan toteamalla, että tämä on tilanne
valioliigassa, mutta se ei muuta mitenkään suhtautumista paikallisiin
ongelmiin. Muutama julkkismuslimi ei välttämättä muuta mitään paikallistasolla.
Vasta sitten kun naapurilähiön muslimi on kaupungin normaali asukas siinä missä
muutkin, vikoineen ja kykyineen, voidaan puhua onnistuneesta yhteiselosta
monimuotoisessa yhteiskunnassa.
On
selvää, että tällainen suvaitsevaisuus- ja integraatiokehyksessä tuotettu puolituntinen
on parempi vaihtoehto kuin toisinaan tekaistuihin todistusaineistoihin perustuvat
tabloidien hyökkäykset islaminuskoisia kohtaan.
Jos
ohjelmaa katsoo kriittisin silmin, sitä on helppo moittia lankeamisesta
tavanomaisiin uskonnollisuuden representaatioihin. Uskonto kuvataan uskomuksina,
kieltoina ja sääntöinä. Jos ohjelmaa olisi uskominen, jokainen muslimi
rukoilisi viisi kertaa päivässä, paastoaisi ramadanin aikana, antaisi almuja ja
kieltäytyisi alkoholista. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Lisäksi,
tällaisissa kuvauksissa uskonto olemuksellistetaan ja yhtenäistetään. Poissa on
käytäntöjen kirjavuus.
Kun
valioliigassa on noin 40 muslimia, he tulevat eri puolilta maapalloa. He eivät
ole yhdenmukainen joukko ihmisiä vain siksi, että he pitävät itseään
muslimeina. Miten tämän voisi ottaa huomioon ohjelmaa tehdessä on haaste, jota
BBC:n tuotos ei ota vakavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti