Uskonto brittimediassa (hävytöntä mainostamista)

Euroopan uskontotieteen järjestön konferenssissa Liverpoolissa odotti yllätys. Leedsin vuosina tehdyn työn keskeisin julkaisu, Media Portrayals of Religion and the Secular Sacred (Ashgate 2013), oli tullut ulos painokoneista.

Teos on kolmen henkilön – Kim Knott, Elizabeth Poole ja minä – kirjoittama kirja, ei toimitettu teos eikä artikkelikokoelma. Se käsittelee ensisijaisesti brittimedian uskontokirjoittelua, mutta tarjoaa teoreettisesti ja menetelmällisesti ajateltavaa myös brittiyhteiskunnan ulkopuolelle. Mikä parasta, se on saatavana pehmeäkantisena inhimilliseen hintaan.

Kun saavuin Livepooliin, aloin selata konferenssikansion sisältöä. Sieltä löytyi paperi, jossa kerrottiin kustantajien kirjajulkistamistilaisuudesta. Listalle oli nostettu muutama kirja, ja mukana oli myös meidän teoksemme. Siinä vaiheessa ihmettelin, miksi minä en ole kuullut tästä tilaisuudesta mitään. Kirjan ei pitänyt olla saatavilla ennen lokakuuta.

Jo konferenssin ensimmäisenä iltana oli pieni mainospala – paneelikeskustelu, jossa Kim Knott alusti projektimme löydöksistä. Lisäksi Linda Woodhead hahmotteli, miten uskonnollisuus on muuttunut brittiläisessä yhteiskunnassa ja Guardianin Andrew Brown puhui median toimintatavoista uskontouutisoinnin yhteydessä. Paneelin aikana huomasin, että puhujien edessä olevalla pöydällä on kirjoittamamme teos. Siinä vaiheessa en ollut varma, oliko se kustantajan varhaisprintti, jollaisia joskus näkee tapahtumissa.

Seuraavana päivänä oli kustantajien tilaisuus, jossa tarjottiin viiniä ja kerrottiin lyhyesti uutuuskirjoista. Itse menin mukaan lähinnä juodakseni lasillisen, mutta jouduin pyynnöstä puhumaan myös meidän kirjasta ilman mitään ennakkovaroitusta.

Konferenssissa myös oma alustukseni käsitteli kirjaa. Olin ajatellut pitäväni pienen mainospuheen, jossa kerron tulevasta julkaisusta, mutta kun kirja oli jo saatavilla, piti lähinnä summata teoksen sisältö ja keskeiset löydökset. Tuntui jokseenkin hölmöltä puhua erikseen kirjasta, kun se oli jo ollut esillä niin monessa yhteydessä konferenssin aikana.

Kustantajan mukaan kirjan on myynyt hyvin heti alkuvaiheessa. Ainakin se avautuu useaan suuntaan, joten vaikka uskonnon mediapotretit eivät olisi ensisijainen kiinnostuksen kohde, kirjaa ravistamalla saattaa löytyä jotain relevanttia omalle tutkimukselle.

Aina kohtelias Jolyon Mitchell totesi, että hänen mielestään kirjan suurin ongelma on se, ettei se ilmestynyt hänen toimittamassaan sarjassa. Se oli kauniisti sanottu, mutta kuitenkin seuraava vaihe on kuunnella palautetta.

Uskon olevani varsin tietoinen tutkimuksen vahvuuksista ja puutteista, sekä siitä, mitä teoksessa ei ole, joten kritiikkiä on myös luvassa. Kolmen kirjoittajan yhteistyö vaatii aina kompromisseja, joskin toiminta oli erittäin sujuvaa kaikissa eri vaiheissa. Itse olisin halunnut kirjaan nykyistä enemmän teoreettista keskustelua, mutta kustantajalla oli toiveita kirjan pituudesta.

Ehkä olennaisinta ja kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin seurata tulevien vuosien aikana, mitä ihmiset saavat kirjasta omiin tutkimuksiinsa.