Koulujen uskonnonopetus

Yle uutisoi 3.2.2014 kyselystä, jossa tiedusteltiin mielipidettä uskonnonopetuksesta. Kyselyyn vastasi 107 kansanedustajaa.

Ensimmäinen kysymys kuului, ”Pitäisikö oman uskonnon opetus korvata kaikille pakollisella, yhteisellä, ei-katsomuksellisella uskontotiedon ja etiikan opetuksella?” 39 prosenttia vastasi kyllä ja 61 prosenttia vastasi ei.

Toinen kysymys kuului, ”Pitääkö peruskoulussa olla oman uskonnon opetusta?” 65 prosenttia vastasi kyllä ja 35 prosenttia vastasi ei.

Kolmas kysymys kuului, ”Pitäisikö uskonnon opetuksesta peruskoulussa luopua kokonaan?” 8 prosenttia vastasi kyllä ja 92 prosenttia vastasi ei.

Näitä on helpointa purkaa lopusta. Jonkinlaiselle uskonnonopetukselle on erittäin vahva kannatus (kysymys 3).

Ensimmäisen ja toisen kysymyksen pieni neljän prosentin heitto vastauksissa herättää kysymyksen, miksi jotkut ovat sitä mieltä, että oman uskonnon opetusta tarvitaan, mutta oman uskonnon opetus voidaan korvata uskontotiedon ja etiikan opetuksella. Ilmeisesti kaikki kansanedustajat eivät osaa vastata koherentisti edes näin yksinkertaiseen kysymykseen. Tai sitten taustalla on monimutkaisia ajatuksia, joita en osaa tässä arvailla.

Ylen uutisen mukaan ”Uudistuksen [eli oman uskonnon opetuksen korvaamisen kaikille yhteisellä uskontotiedolla ja etiikalla] kannalla olivat kaikki kyselyyn vastanneet vasemmistoliiton ja vihreiden kansanedustajat. Selvimmin ehdotusta vastustivat keskustan ja kristillisdemokraattien kansanedustajat.”

Tämä on yhdenmukainen sen kanssa, mitä tiedetään poliittisten puolueiden kannattajien uskonnollisuudesta ja myös arvoista. Keskimäärin Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajat ovat vähiten uskonnollisia ja Kristillisdemokraattien ja Keskustan kannattajat ovat eniten uskonnollisia. Muut ovat niiden välissä, joskin Perussuomalaiset sekoittavat pakkaa. Niissä on sekä vahvasti kirkko- ja uskontokriittisiä että vahvasti uskonnollisia. Siksi olisi ollut kiinnostavaa tietää myös persujen jakautuminen tässä kysymyksessä. Yleisesti kuitenkin arvokonservatismi ja oman uskonnon opetuksen puolustus kulkevat käsi kädessä.

Yksi asia on kuitenkin muistettava: yhteistä uskontotiedon ja etiikan opetusta vastustavat myös uskonnottomien asiaa ajavista järjestöistä esimerkiksi Humanistiliitto. Näin siksi, koska silloin heidän lempilapsellaan, elämänkatsomustiedolla, ei olisi enää itsenäistä asemaa.

Uskonnonopetuksesta on keskustelu julkisuudessa vuosikymmeniä, mutta yksi muutos on siinä, että uskonnonopetusta täytyy perustella entistä enemmän. Sen asema pitää oikeuttaa julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi 1950-luvulla näin ei ollut. Elämänkatsomustiedon luominen oppiaineeksi herätti paljon keskustelu 1980-luvulla. Tällöin haluttiin taata uskonnottomille oma viipale koulumaailmasta; tunnustuksellisen uskonnonopetuksen (ja myöhemmin oman uskonnon opetuksen) kyseenalaistavat äänet ovat olleet pääosin marginaalissa. Nyt keskiössä on itse uskonnonopetuksen asema.

En ole koskaan piilotellut omaa kantaani tässä asiassa. Olisin vastannut ”kyllä”, ”ei” ja ”ei”. Kannatan kaikille yhteistä uskonto- ja elämänkatsomustietoa – nimike, joka on mielestäni paljon parempi kuin uskontotieto ja etiikka. En ole toistaiseksi kohdannut vakuuttavaa argumenttia oman uskonnon opetuksen puolesta, jos vaihtoehtona olisi uskonto- ja elämänkatsomustieto. En myöskään ole valmis kannattamaan mallia, jossa ihmiset kulkisivat läpi koulun kuulematta mitään perusteellista uskonnosta.

Oppiaineen tulisi integroida tasapainoisesti sisältöjä, jotka koskettavat niin uskontoperinteitä kuin mitä tahansa katsomuksellisia kysymyksiä. Kysymys ei olisi siitä, että opetettaisiin kaikkien omia uskontoperinteitä ja uskonnottomuutta samassa luokkahuoneessa, vaan tieto- ja katsomusaineen risteyttävä monitieteisesti rakentuva oppiaine, jossa voitaisiin käsitellä katsomuksellisia kysymyksiä niitä koskevan tutkimuksen valossa ja luoda myös mahdollisuus erilaisten katsomusten keskusteluun ja kohtaamiseen. Tällöin oppiaineen keskeisiä taustatieteitä olisivat uskontotieteen lisäksi esimerkiksi sosiologia, kulttuurintutkimus, antropologia, filosofia, teologia, psykologia ja historia sen mukaan, miten ne kontribuoivat käsiteltäviin sisältöihin.

Ylen kyselyn tulosta voi tulkita niin, että tällä hetkellä istuvien kansanedustajien enemmistö kannattaa nykyistä mallia. En silti pidä eroa nykymallin (61%) ja kaikille yhteisen aineen (39%) välillä suurena, varsinkin kun emme tiedä, mitä vastaamatta jättäneet asiasta ajattelevat. Vähintään tarvittaisiin keskustelua, jossa voitaisiin pohtia eri vaihtoehtoja. Toistaiseksi puhetta ja kommentteja on riittänyt, mutta sellaista kunnollista keskustelua, jonka tuloksena kansanedustajatkin tietäisivät täsmällisesti vaihtoehdoista, ei ole ollut.

Tosin nykysysteemi on kallis, joten jää kolme vaihtoehtoa tehdä se edullisemmaksi, jos raha puhuu: syrjiä vähemmistöuskontoja nostamalla vaadittavaa ryhmäkokoa, rakentaa kaikille yhteinen uskonto- ja elämänkatsomustieto tai luopua kaikenlaisesta uskonnonopetuksesta. Näistä kannatan keskimmäistä.