Näytetään tekstit, joissa on tunniste jedismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jedismi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. lokakuuta 2021

Uskontodiskurssia tutkimassa

Tänään sain viimein kirjamittaisen käsikirjoituksen lähtemään kustantajalle pienten korjausten jälkeen. Brill julkaisee teokseni Taking ”Religion” Seriously: Essays on the Discursive Study of Religion joskus ensi vuoden aikana, jos mitään yllättävää ei tapahdu. 

Teos koostuu osittain aikaisemmin julkaistuista artikkeleistani sekä täysin uudesta materiaalista. Aikaisemmin julkaistuista pari tekstiä on hienosäädetty ja pari tekstiä on kokenut enemmän kuin pienen pintaremontin. Kirjan perusideana on kertoa, millaista (yhteiskunnallisesti relevanttia) uskontotiedettä voidaan tehdä diskurssintutkimuksen näkökulmasta. 

Lähestymistapani kuitenkin poikkeaa sellaisista tutkimuksista, joissa diskurssianalyyttisia työkaluja sovelletaan ennalta määritellyn uskontoilmiön tarkasteluun. Kirjassa en nimittäin sovella mitään uskonnon määritelmää, vaan tarkastelen, miten erilaiset toimijat neuvottelevat ryhmien ja käytäntöjen mahdollisesta ”uskontoisuudesta”. 

Kirjassa diskurssintutkimusta sovelletaan erilaisiin empiirisiin tapauksiin, kuten wiccoihin, jediritareihin, druideihin, karhun kansaan ja ”maailmanuskontoihin”. Pääpaino on kuitenkin metodologisessa keskustelussa, johon kuuluu sekä näkökulman perusteiden perusteellinen esittely sekä keskustelu suhteessa erilaisiin lähestymistapoihin. Tämä painotus tulee jo sarjasta, jossa teos ilmestyy: Supplements to Method and Theory in the Study of Religion. Sarjan teoksen ovat valitettavasti sellaisissa hinnoissa, että niitä hankkivat lähinnä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kirjastot. 

Teoksen nimi on tarkoituksellisesti monimerkityksinen. Lainausmerkit sanan ”religion” ympärillä eivät kuulu puheessa eli joku voisi luulla, että teoksen sanomana on uskontoilmiön tutkimisen tärkeys. Uskonnon vakavasti ottaminen (ilman lainausmerkkejä) on ollut usein uskonnon puolustajien ja niin sanottujen antireduktionistien fraasi, jolla varoitellaan liian reduktionistisista lähestymistavoista uskontoon. Toisille sama fraasi toimii pyrkimyksenä korostaa, että uskontoilmiö on tärkeä yhteiskunnallinen voimatekijä, joka tulisi ottaa vakavasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lainausmerkeillä vaihdan fokuksen uskonnon kategoriaan ja siihen, miten uskonnoksi luokittelu tulisi ottaa vakavasti. 

Ennen oman kirjani ilmestymistä tulee tarjolle myös suomenkielistä luettavaa saman aihepiiriin tiimoilta. Titus Hjelmin toimittama Uskonto, kieli ja yhteiskunta (SKS, 2021) ilmestyy lähiaikoina. Teos kokoaa yksiin kansiin suomalaisten tutkijoiden tapoja soveltaa diskurssianalyyttisia työkaluja uskonnon ja ”uskonnon” tutkimukseen. Olen yksi teokseen kirjoittaneista.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Uskonto intressien edistäjänä

Tieteidenvälinen aikakauslehti Culture and Religion julkaisi vuoden 2013 neljännessä ja viimeisessä numerossa nipun tekstejä, joiden aiheena olivat niin sanotut ”keksityt uskonnot”. Termin lanseerannut ja siitä ensimmäisen kirjamittaisen julkaisun kirjoittanut Carole Cusack viittaa sillä uskontoihin, jotka ovat tarkoituksellisesti keksittyjä ja jotka myöntävät sen avoimesti. Tyypillisiä esimerkkejä ovat esimerkiksi diskordianismi, kopimismi, lentävän spagettihirviön kirkko ja jedismi.

Tutkijat ovat pohtineet, onko termi alkuunkaan onnistunut ja miten sen alaan kuuluvia ryhmiä tulisi tutkia. Itsekin osallistuin tähän keskusteluun teemanumerossa artikkelillani The Category of ’Invented Religion’: A New Opportunity for Studying Discourses on ’Religion’.

Erikoisnumero sisältää toimittajien (Steve Sutcliffe & Carole Cusack) johdannon lisäksi kaikkiaan kahdeksan artikkelia. Suurimmassa osassa hahmotellaan erilaisia käsitteitä ja lähestymistapoja, joilla aihetta voisi tutkia. Tapaustutkimuksissa käsitellään esimerkkejä diskordianismista ja jedismistä  zarathustralaisuuteen ja ruusuristiläisyyten asti. 

Lopussa on kaksi sävyltään hieman kriittisempää artikkelia. Niistä ensimmäisessä ehdotetaan materialistista uudelleen tulkintaa ilmiön ymmärtämiseksi (P-F Tremlett) ja toisessa – omassa tekstissäni – diskursiivista lähestymistapaa.

Yhdessä teemanumero on ”must” niille, jotka ovat kiinnostuneita niin sanotuista keksityistä uskonnoista. Tämä on ilmiselvä vahvuus. Lisäksi tekstit tuovat aihepiirin yleisemmän uskontotieteellisen teoretisoinnin tasolle. Tämä lämmittää erityisen paljon, koska määrällisesti melko mitättömien ilmiöiden tutkiminen on tärkeää motivoida teoreettis-metodologisella kontribuutiolla. Mielestäni teemanumero onnistuu varsin hyvin myös tässä jälkimmäisessä.

Omassa tekstissäni käsittelen ensiksi Cusackin tapaa jäsentää keksittyjä uskontoja. Jälkipuoliskolla esitän oman lähestymistapani ottamalla esimerkkitapaukseksi brittiläisen nuoren miehen, joka sai 15 minuuttia julkisuutta kieltäytymällä riisumasta hupparia työvoimatoimistossa vetoamalla jediuskontoonsa.  

Työtön nuorimies, Chris Jarvis, poistettiin työvoimatoimistosta, mutta hieman myöhemmin hänelle lähetettiin kirjallinen anteeksipyyntö, jossa pahoiteltiin asiakkaan uskonnon ja uskomusten loukkaamista. Media tarttui aiheeseen. Media piti tapausta osittain vitsinä, ja esittikin Jarvisin pitkälti koomisessa valossa, mutta totesi samalla, että uskonnon kategoria on hankala pala tuolloin meneillä olleessa lakivalmistelussa.

Jarvisin omat lausunnot sisälsivät kritiikkiä erioikeuksista, joita joillekin ryhmille on tarjolla. Hän kysyi, miksi muut voivat pukeutua tietyllä tavalla ”uskonnollisin” perustein, mutta hän ei voi. Näin hän omalla toiminnallaan työvoimatoimistossa ja sen jälkeisellä mediajulkisuudella sai oman asiansa esille ja haastoi uskonnon kategorian toimimisen erioikeuksien perusteena.

Jarvisille uskontoon vetoaminen toimi omien intressien edistäjänä. Hän sai Jerry Springer -hetkensä julkisuudessa ja äänensä kuuluville. Jos hän ei olisi vedonnut uskontoonsa, kuka olisi kuunnellut häntä? Eikö tämä kerro jotain siitä painoarvosta, joka uskonnon kategorialla on tänä päivänä, ja samalla siitä, miten hauras ja haavoittuvainen se on?

Tässä on vielä linkki Culture and Religion -lehteen, jossa muutama teemanumeron artikkeli on tällä hetkellä vapaasti luettavissa. 

Jos on kiinnostusta tekstiini, sen voi ladata academia.edu –sivustoltani

torstai 13. joulukuuta 2012

Brittien uskonto tilastojen valossa


Tutkijat ovat odottaneet vuoden 2011 Censuksen tuloksia vesi kielellä ja kuola valuen. Niitä on pudoteltu vähän kerrallaan, mutta nyt Englantia ja Walesia koskeva perusmateriaali on julkaistu. Uskonnon osalta tilanne näyttää seuraavalta:

Kristinusko on laskussa. Kysyttäessä uskonnollista identifikaatiota kristinusko on laskussa. Vuonna 2001 72% vastasi kristinusko, vuonna 2011 59%.

Uskonnottomuus on kasvussa. Vuonna 2001 15% vastasi ei uskontoa. Vuonna 2011 25%. Tämä oli myöskin ensimmäisenä tarjottu vaihtoehto. Kristinusko oli toisena tarjottu vaihtoehto. Vaihtoehtojen järjestyskin vaikuttaa, vaikka on erittäin vaikea sanoa, kuinka paljon.

Islam on odotettavasti noussut. Vuonna 2001 1.8%, vuonna 2011 4.8%.

Vuoden 2001 Censuksessa hieman yli 390 000 vastasi uskonnokseen jedismi. Nyt määrä on yli 176 000. Alkavatko sosiologit nyt kirjoittaa jedismin sekularisoitumisesta?

Yli 6000 vastasi uskonnokseen heavy metal.

Ennen kuin esitetään villejä tulkintoja kristityiksi identifioituvien laskusta, on hyvä muistaa, että vanhuksissa on enemmän kristittyjä kuin muissa ikäluokissa. Kristittyjen määrä vähenee ”luonnollisen poistuman” kautta.

Toiseksi, lisääntynyt maahanmuutto on vähentänyt kristittyjen prosentuaalista osuutta väestöstä ja lisännyt ei-kristillisten uskontojen kannatusta.

Ja kolmanneksi, maassa on varmasti miljoonia ihmisiä, jotka keikkuvat kristityn ja uskonnottoman välillä. He eivät ole ”uskovaisia”, mutta suhtautuvat melko myötämielisesti kristinuskoon, ja jonakin päivänä voisivat identifioida itsensä kristityksi, kun taas toisena päivänä ”ei uskontoa” tuntuu osuvammalta vaihtoehdolta.

Toivottavasti Scarborough’n ainoa rastafari ja Boltonin satanisti tulevat toimeen muihin viiteryhmiin kuuluvien kanssa. Muuten voi tulla yksinäinen olo.

Linkistä pääsee tonkimaan kyselytuloksia ihan itse:

Tulen kirjoittamaan vielä blogin tai kaksi siitä, miten media raportoi kyselyn tuloksista.