Uskonnottomuuden yleistyminen Suomessa

Tämä teksti on julkaistu Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen blogissa viime huhtikuussa. Se keräsi melko hyvin huomiota sosiaalisessa mediassa. Ehkä erikoisin piirre vastaanotossa ei ollut mikään sisältöön liittyvä kommentti, vaan joidenkin ihmisten oletus, että kyseinen blogi on kirkon tutkimusta kirjoittajasta riippumatta. Itse en lähtenyt korjailemaan tätä, mutta ilokseni huomasin, että jotkut keskustelijat sen tekivät puolestani. 

* 

Mikäli suomalaista mediaa on uskominen, henkisyys on hurjassa nosteessa. Totta onkin, että siinä missä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten osuus koko väestöstä on laskenut, erilaiset henkiset toimintakokonaisuudet joogasta meditaatioon ja enkelihoidoista noituuteen ovat nykypäivän trendejä, myös joidenkin kyselyjen valossa. Uutisoinnissa on kuitenkin yksi ongelma. Se jättää taustalle määrällisesti merkittävimmän muutoksen Suomen katsomuksellisessa kentässä: uskonnottomuuden yleistymisen. 

Vahvassa merkityksessä uskonnoton ihminen ei ole uskonnollisen yhteisön jäsen, ei usko Jumalan tai vastaavien yliluonnollisten olentojen olemassaoloon, mieltää itsensä uskonnottomaksi, eikä osallistu uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Asiayhteydestä riippuen mitä tahansa yksittäistä kriteeriä voidaan pitää osittaisena uskonnottomuuden tunnuspiirteenä. 

Uskonnottomuus numeroiden ja kyselyjen valossa 

Uskontokuntiin kuulumattomia oli vuonna 2020 29,4 prosenttia suomalaisista. Näistä osa uskoo Jumalaan ja osa pitää itseään uskonnollisena. Hieman yli 30 prosenttia suomalaisista uskoo Jumalan olemassaoloon ja lisäksi 35 prosenttia jonkinlaisen hengen tai elämänvoiman olemassaoloon. 

Vähintään neljäsosa ja korkeintaan noin 45 prosenttia suomalaisista identifioi itsensä uskonnottomiksi. Uskonnollisia on 33–52 prosenttia. Hajonta selittyy kysymyksen muodolla ja tarjotuilla vastausvaihtoehdoilla. Suurin osa uskonnottomiksi identifioituvista ei osallistu säännöllisesti uskonnonharjoitukseen. Pieni osa meditoi, harjoittaa joogaa tai osoittaa kiinnostusta ns. uushenkisyyden harjoittamiseen. Enemmistö on uskonnollisesti passiivisia eikä heistä useimmilla ole uskonnollisia uskomuksia. Osa kuuluu kirkkoon. 

Uskonnottomat ovat todennäköisemmin miehiä kuin naisia, mutta nuorimmilla sukupolvilla sukupuoliero on kaventunut. Uskonnottomuus on huomattavasti yleisempää kaupungeissa kuin maaseudulla. Suomessa tulotason ja koulutuksen merkitys uskonnottomuuden ennustajana on pieni. Uskonnottomat ovat arvoiltaan liberaalimpia kuin muu väestö. Poliittisesti he sijoittavat itsensä muuta väestöä todennäköisemmin vasemmalle. 

Nuorissa on tulevaisuus 

Kaikkein merkittävin sosiodemografinen seikka koskee sukupolvieroja. Suomalaiset uskonnottomat aikuiset ovat nuorempia kuin muu väestö. 1980- ja 1990-luvulla syntyneistä peräti 73 prosenttia katsoo olevansa uskonnottomia tai ateisteja, kun vastaava prosenttiluku 1940–1960-luvuilla syntyneillä on 36. Lähes kolmasosa (28%) nuorista aikuisista vastaa, ettei usko minkäänlaisen Hengen, Jumalan tai elämänvoiman olemassaoloon. Iäkkäämmistä näin ajattelee vain 13 prosenttia. Iäkkäämmistä noin puolet pitää Jumalaa tärkeänä; nuorista 80 prosenttia katsoo, ettei Jumala ole tärkeä. Käänteisesti sukupolviero näkyy suhtautumisessa ateisteihin: iäkkäämmistä 28 prosenttia suhtautuu kielteisesti, nuorista vain 8 prosenttia. 

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, etteivät nuoret aikuiset muutu merkittävästi uskonnollisemmiksi ikääntyessään. Siksi voidaan ennustaa, että suurten ikäluokkien vetäytyessä yhteiskunnan ytimestä uskonnottomuudesta on tullut läpeensä normalisoitunut identiteetti. 

Sukupolvierojen lisäksi toinen tapa tarkastella muutosta on kahden tai useamman ajankohdan vertailu. Asetelma ei muutu: nykyiset nuoret aikuiset ovat selvästi vähemmän uskonnollisia kuin nuoret esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä. Uskonnollisten nuorten määrä on laskenut 20 prosenttiyksikköä. Kyllä tai ei -vastauksissa jumalausko puuttuu 60 prosentilla nuorista vuonna 2018 ja 20 prosentilla vuonna 1996. Jumalasta on tullut vähemmän tärkeä nykypäivän nuorille aikuisille (51% 1996; 80% 2018). 

Näiden lukujen valossa uutiset siitä, miten ”uskonnon hiipuessa uudet henkisyyden muodot valtaavat markkinoita” (HS 5.3.2018; ks. myös HS 22.10.2017), muuttuvat vähintään epätarkoiksi tai osittaisiksi kertomuksiksi katsomuksellisesta muutoksesta. Uskonnottomuus on yleistynyt ja normalisoitunut, erityisesti nuorten parissa. 

Uskonnottomuuden epäkiinnostavuus? 

Uskonnottomuuden yleistyminen ja normalisoituminen ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti uskontokritiikin, puhumattakaan uskonnonvastaisuuden yleistymistä. Uskonnottomat suhtautuvat varauksella evankelis-luterilaisen kirkon näkyvyyteen vallan ytimessä, esimerkiksi valtiopäivien avajaisten jumalanpalvelukseen, mutta laajemmin uskontoon ja uskonnollisuuteen suhtautuminen on etäistä tai välinpitämätöntä, pitkälti suvaitsevaista. Uskonto on heille ongelma, mikäli se vaikuttaa pakotetulta eikä yksilön valinnalta. Suurin osa ei koe kiinnostusta osallistua merkittävimpien uskonnottomien etujärjestöjen, kuten Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n ja Suomen Humanistiliitto ry:n toimintaan. Yhdistykset ovat jäsenmääriltään pieniä, ja ilman suuria yllätyksiä – tai esimerkiksi lainsäädäntöön liittyviä rakenteellisia muutoksia – tulevat myös pysymään sellaisina. 

En kiistä, etteikö henkisyyden nousulle olisi yksittäisissä kyselyaineistoissa heikkoa todistusaineistoa, mutta useampien kyselyjen tarkastelu ei anna systemaattista tukea ajatukselle. Suuren kuvan kannalta vielä olennaisempaa on, että mahdollinen nousu ei ole massailmiö. Seuraavan kerran kun mediassa on uutinen päätään nostavasta henkisyydestä, on hyvä kysyä, tarjoaako juttu numeraalista todistusaineistoa. Onko verrokkina kirkon jäsenkato vai uskonnottomuus? Vai pitäydytäänkö jutussa medialle tyypilliseen henkilökuvaukseen? Usein kyse on vertailusta kirkon jäsenmäärän laskuun sekä eläväisistä henkilökuvista. Tällöin määrällisesti merkittävämpi muutos uskonnottomuuden yleistymisestä jää helposti kertomatta. Ehkä se ei ole median näkökulmasta yhtä kiinnostava tarina. 

Lähteet 

European Values Study Group: European Values Study 2017: Suomen aineisto [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2020-01-02). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3213

 

International Social Survey Programme (ISSP) & Melin, Harri (Tampereen yliopisto): ISSP 2018: uskonto IV: Suomen aineisto [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-03-27). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3331 

Ketola, Kimmo 2020. Uskonnolliset identiteetit ja uskomusmaailma moninaistuvat. Hanna Salomäki, Maarit Hytönen, Kimmo Ketola, Veli-Matti Salminen, Jussi Sohlberg. Uskonto arjessa ja juhlassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019. Tampere: Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja, 67–89. 

Kirkon tutkimuskeskus: Gallup Ecclesiastica 2015 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-10-29). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3211 

Parkkinen, Tiina 2019. ”Oman tien suuntaan.” Normalisoituva uskonnottomuus ja yksilöllisyys urbaaneilla milleniaaleilla. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 

Sohlberg, Jussi 2022. Uushenkisyyteen liittyvien näkemysten kannatus 2000-luvulla kyselytutkimusten valossa. Veli-Matti Salminen & Niko Huttunen (toim.), Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus, 258–287. 

Suomen Gallup: World Values Survey 1996: Suomen aineisto [sähköinen tietoaineisto]. Versio 3.0 (2018-07-12). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD0153 

Taira, Teemu, Ketola, Kimmo & Sohlberg, Jussi (ilmestyy) Normalization of Nonreligious Identity in Finland. Journal of Contemporary Religion. 

Linkki alkuperäiseen julkaisuun.

Horoskooppi ei ole uskon asia

Palasin juuri konferenssimatkalta Soulista, Etelä-Koreasta. Siellä järjestettiin International Society for Media, Religion and Culturen kerran kahdessa vuodessa pidettävä tapahtuma.

Omassa esitelmässäni argumentoin viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemieni tapaustutkimusten pohjalta, että laajalle levinnyt käsitys valtavirtamedian uskonnonvastaisuudesta on yleinen mutta väärällä tavalla yleistävä käsitys. Sen sijaan valtavirtamedia suhtautuu varsin suopeasti maltilliseen, paikoin liberaaliin uskonnollisuuteen, erityisesti vakiintuneisiin kirkkoihin, jotka ovat usein olleet tärkeässä roolissa kansallisen identiteetin rakentamisessa. Vastaavasti ateistisiin, sekularistisiin ja uskonnonvastaisiin näkemyksiin ja organisaatioihin suhtaudutaan verrattain penseästi. Näin on siitä huolimatta, että median ammattilaiset ainakin länsimaissa ovat vähemmän uskonnollisia kuin kansa keskimäärin.

Sen sijaan että kirjoittaisin laveasti konferenssin annista, kirjoittelen tässä muista kokemuksista. Matkalla oli onneksi hieman aikaa tutustua maahan. Vierailut maailman suurimmassa helluntailaiskirkossa The Yoido Full Gospel Churchissa oli yksi matkan kohokohdista. Miellyttävää oli myös vierailla Korean vanhimmassa buddhalaisessa luostarissa, jossa söimme lounasta munkin johdolla, mietiskelimme ja kävimme läpi teeseremonian.

Koreassa tuli käytyä myös ensimmäistä kertaa baseball-ottelussa. Se oli huomattavasti hauskempaa kuin oletin. Koska tämä ei ole ruokablogi, niin jätän Korean rikkaan ruokakulttuurin vähemmälle huomiolle. Siitä saa visuaalisia maistiaisia, jos olet Facebook-kaverini.

Yksi kiinnostavimmista oivalluksista tapahtui National Folk museon edessä (miten tuo käännetään? Kansallinen kansanmuseo?). Siellä on patsaita, jotka kuvaavat korealaisia horoskooppimerkkejä. Ihmiset käyvät ottamassa kuvan omaa merkkiänsä esittävän patsaan kohdalla.

Korealainen horoskooppi määräytyy syntymävuoden mukaan. Yksittäinen merkki toistuu joka kahdestoista vuosi. Näin horoskooppimerkkiä kysymällä saadaan selville ihmisen syntymävuosi. On toki mahdollista, ettei ole varma, onko ihminen syntynyt 1974, 1986 vai 1998, mutta merkin tietäminen tarkoittaa melko suurella todennäköisyydellä toisen iän tietämistä.

Iän tietäminen on kungfutselaisesti värittyneessä Koreassa erittäin tärkeää, koska se tarjoaa informaatiota siitä, miten ihmisen tulee toimia sosiaalisessa tilanteessa. Vanhempi ihminen on hierarkiassa korkeammalla.

Näin ollen horoskooppi ei ole uskon asia. Korealaiset eivät ole irrationaalisia kysellessään toisen horoskooppia. Se ei ole edes viihdettä, kuten Suomessa usein ajatellaan. Se tarjoaa riittävän tiedon siitä, miten käyttäydytään kulttuuristen odotusten mukaisella tavalla.

Tietenkin on mahdollista pohtia, miksi korealaiset eivät kysy ikää suoraan. Tämä onkin haastava juttu. Jostain syystä vaikuttaa olevan niin, että kulttuurisia koodeja ei saa paljastaa suoraan. Kaikki tietävät ne, mutta niitä ei tuoda esiin arkisessa kanssakäymisessä.  Vähän kuin Suomessa papin ei tarvitse uskoa Jumalaan, mutta sitä ei saa toitottaa ääneen.

Jos siis jotakuta kiinnostaa tietää, minkä ikäinen olen, niin voi kysyä korealaista horoskooppiani. Se on tiikeri. Tosin sillä tiedolla ei Suomessa määritetä sosiaalisten tilanteiden kulkua. Sen sijaan Etelä-Koreassa horoskooppi ei ole uskon asia, vaan keino päästä käsiksi tietoon, jonka avulla vältetään sosiaalisten sääntöjen rikkominen.