Kriittisen teorian kartoitus

Kapeassa merkityksessä kriittisellä teorialla viitataan 1930-luvulla alkunsa saaneeseen Frankfurtin koulukuntaan, jonka ajatuksena oli kritisoida ja muuttaa yhteiskuntaa kokonaisuutena. Laveammassa merkityksessä termi kattaa kulttuuri-, yhteiskunta- ja talousteoriat, joiden lähtökohtana on pohtia ja avata toisenlaisen todellisuuden mahdollisuuksia analysoimalla nykyisiä valtasuhteita. Ranskalainen Razmig Keucheyan tarjoaa yhdenlaisen kartan kriittisen teorian nykytilaan teoksessaan The Left Hemisphere: Mapping Critical Theory Today (Verso 2014).

Ostin kirjan sisällysluettelon perusteella. Päätökseen vaikutti myös hinta, sillä Verso myi kirjojaan puoleen hintaan viime vuoden lopussa. Teos on lukemisen arvoinen.

Kriittisiä lähestymistapoja esittelevät teokset ovat ennestään tuttuja. Niitä on kirjoitettu paljon ja usein kirjoittajina ovat olleet brittiläiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat. Se, että tässä kirjoittajana on ranskalainen, on etu. Teos ei rajoitu perinteisten kriittisten koulukuntien ja ismien esittelyyn angloamerikkalaisten linssien läpi. Siinä on huomattavasti globaalimpi ote. Eikä se rajoitu lyhyisiin esittelyihin; se rakentaa sosiaalista ja historiallista kontekstia vasemmistolaisen teorian ympärille.

Teoksen lähtökohta on suunnilleen se, että kriittinen teoria laveastikin ymmärrettynä tarkoittaa marxilaisuutta ja kapitalismikriittisyyttä. Nykyinen kriittinen teoria on sosialismin ja marxilaisuuden tappion jälkeistä teoretisointia. Vaikka teoksessa sivutaan kysymyksiä moninaisista alistusmuodoista, joista vain osassa talous on keskiössä, tekijän kiinnostus on kapitalismissa ja taloudessa.

Käsiteltävien teoreetikkojen juuret ovat 1960- ja 1970-lukujen poliittisissa koordinaateissa – työväenliikkeen kriisissä ja kulttuurisessa murroksessa. Suurimmalla osalla on varhaiseen marxilaisuuteen ja sosialismiin verrattuna vain vähän kytköksiä konkreettisiin poliittisiin prosesseihin. Lisäksi tekijä ehdottaa, että kriittisen teorian maantieteellinen painopiste on siirtynyt osin pois Euroopasta ja myös Yhdysvalloista, korostaen näin ”kolmannen maailman” merkitystä nykyisen kriittisen teorian tuottajana.

Keucheyan käsittelee ilmeisiä valintoja, kuten Zizek, Badiou, Ranciere, Agamben, Negri, Laclau, Jameson, Butler, Spivak ja Haraway. Hänellä on myös vähemmän tunnettuja valintoja, kuten ”kolmannen maailman” Wang Hui, Álvaro Linera ja Achille Mbembe. Myönteisesti yllättää myös se, että mukana on nykyistä kapitalismianalyysia kulttuuriteorian ulkopuolelta tarkastelevia teorianikkareita (esim. Robert Brenner, Giovanni Arrighi ja ekologisia aspekteja mukaan tuova Elmar Altvater).

Pidin erityisesti siitä, että tekijä kirjoittaa melko pitkästi ja ymmärrettävästi italialaisesta Operaismosta, jonka tunteminen on välttämätöntä, jos haluaa tajuta esimerkiksi Hardtin ja Negrin kirjoituksia imperiumista (empire) ja väestä (multitude). Lisäksi tekijän kiinnostus ajattelijoihin, jotka ovat marxilaisuuden keskiössä, tulee hienosti näkyviin. David Harvey saa keskeisen osan – häntä Keucheyan pitää suuressa arvossa. Andersonin veljesten – Benedictin ja Perryn – näkemykset tulevat hyvin esitellyiksi.

Kuten kaikissa kartoituksissa, yksinkertaistaminen on välttämätöntä. Yleisesti arvioiden sitä ei ole liikaa. Teoksessa on myös haastetta, mutta joissain tapauksissa tila ei riitä ajatusten perusteelliseen esittelyyn. Tekijä jättää oman arvionsa monien kohdalla esittämättä. Yhtäältä se luo onnistuneesti mielikuvan siitä, että nyt vain yritetään artikuloida selkeästi ajattelijan perusideat. Toisaalta sitä kaipaisi selkeämpää omien korttien paljastamista. Tämä on kartoittajien ikuinen ongelma, mutta Keucheyan onnistuu hyvin erittäin haastavassa tehtävässä.