Katsomuslukutaito ja media

Maailmalla on pitkään keskusteltu uskonnosta ja sen lukutaidosta aivan kuten muistakin lukutaidoista (esim. medialukutaito). Päädyin pyynnöstä toimittamaan Teologia.fi-sivustolle teemanumeron, jossa lähtökohtana oli keskittyä median uskontolukutaitoon. 

Päädyimme puhumaan kokonaisuuden otsikkotasolla katsomuslukutaidosta, jonka ajattelen olevan uskontolukutaitoa laajempi käsite, sillä se ei rajaudu uskonnollisiin katsomuksiin vaan kattaa periaatteessa millaisia katsomuksia tahansa. Yksittäisillä kirjoittajilla oli kuitenkin mahdollisuus valita parhaana pitämänsä käsite. 

 

Teemanumero löytyy täältä ja kokonaisuudesta saa alustavan käsityksen lukemalla pääkirjoitukseni täältä. Kokonaisuudesta tuli ehkä liian uskontotiedekeskeinen. Mutta näin projektit usein menevät: kutsutaan kirjoittajia laajemmalla skaalalla, saadaan alustavista suostumuksista sopiva paketti, ja deadlinen lähestyessä tulee joitain peruutuksia. Lopuksi mennään sillä, mitä valmistui. Kovin suurta pahoittelua painotus tuskin vaatii, pienen selityksen kuitenkin. 

Itse olisin toivonut tähän kokonaisuuteen erityisesti (media- ja uskonto)historiallista näkökulmaa sekä toimittajan itsereflektiota. Nyt mentiin ilman niitä, vaikka yritystä oli. Hassumpi ei olisi ollut uskonnollisten toimijoiden näkökulma, mutta silloin olisi pitänyt ratkaista, millä periaatteella kirjoittajia kutsutaan. Tähän ei nyt lähdetty. Kenties myös sosiaaliseen mediaan keskittynyt teksti olisi ollut toimiva mukana olevan populaarikulttuurin käsittelyn rinnalle. Siitä keskusteltiin ja muistaakseni ehdotin, mutta toimituskunta piti silloista valikoimaa toimivana. Nyt kokonaisuus jakaantuu enimmäkseen erilaisten katsomusten tai instituutioiden varaan (luterilainen kirkko, islam, ortodoksisuus, uushenkisyys, politiikka, uskonnottomuus/ateismi). Lukijoiden toivon keskittyvän niiden sisältöihin eikä kokonaisuudesta puuttuvien elementtien pitkäkestoiseen ruotimiseen, vaikka toivomuksillani ei paljon painoarvoa olekaan. 

Oma kontribuutioni toimitustyön ja pääkirjoituksen lisäksi keskittyy kysymään, miksi uskonnottomuus ja ateismi eivät kiinnosta suomalaista mediaa. Aiheesta voi lukea lisää täältä.

Uskonnonopetus jatkunee entisellään, toistaiseksi

Keskisuomalainen kirjoitti tiistaina 26. tammikuuta nykymuotoisen uskonnonopetuksen muuttamisen pyrkivästä katsomusaloitteesta ja sen nykytilasta. 

Aloitteen tavoitteena on päästä eroon niin sanotusta eriytetystä opetuksesta. Sen tilalle tulisi kaikille yhteinen katsomusaine. 

Elokuussa 2015 alkanut aloite on kerännyt alle 13000 nimeä. Jotta kansalaisaloite voisi edetä eduskuntaan, tarvittaisiin yhteensä 50000 allekirjoitusta.

Katsomusaloitteen nimien keruu päättyy 13. helmikuuta. On erittäin epätodennäköistä, että aloite etenisi käsittelyyn. Ollaan liian kaukana tarvittavasta määrästä. Tässä mielessä kampanja on epäonnistunut. Syitä tähän on monia, mutta ne voitaneen tiivistää kahteen:

1) Kampanjoijia ei ole ollut riittävästi. 

2) Kampanja ei kosketa tarpeeksi.

Kampanjaa on käyty pienellä porukalla. Näinkin spesifi aihe vaatisi enemmän resursseja. Lisäksi näyttää olevan niin, että uskonnonopetus ei aiheena kosketa ihmisiä niin syvästi, että kaikki myönteisesti hankkeeseen suhtautuvat innostuisivat sanomaan mielipiteensä allekirjoittamalla. Ihmisille on myös ollut epäselvää, millaista vaihtoehtoa hanke ajaa. Joillekin on ollut epäselvää, millaisia tahoja hankkeen takana on. Yhdessä tilaisuudessa eräs opettaja kommentoi aihetta pitäen sitä Vapaa-ajattelijoiden hankkeena. Siihen totesin, että nyt ollaan aivan metsässä, sillä Vapaa-ajattelijat pikemminkin puolustavat nykyistä elämänkatsomustiedon opetusta. Katsomusaloitteen tavoittelema yhteinen katsomusaine veisi perustan myös erilliseltä elämänkatsomustiedon opetukselta.

Voi myös olla, ettei aloitetta kannateta. Siis että ihmiset olisivat tyytyväisiä nykymuotoiseen uskonnonopetukseen. Tämä on kuitenkin kyseenalainen näkemys. Ajatus kaikille yhteisestä yhdestä katsomusaineesta on kyselyiden mukaan suositumpi kuin nykymuotoinen uskonnonopetus. Uskonnonopettajiksi opiskelevat pitävät muutosta nykymallista kaikille yhteiseen aineeseen vain ajan kysymyksenä, kuten joulukuussa kirjoitin tässä blogissa. Sen sijaan päättävissä asemissa olevat ja aiheen kannalta kuultavina olevat tahot (mm. uskonnolliset johtajat) ovat nykyisen systeemin puolustajia. Tämä on niitä harvoja aiheita, jotka ovat saaneet ortodoksisen kirkon johdon olemaan äänessä mediassa. Muuten ortodoksinen kirkko ei pahemmin tyrkytä itseään julkisuuteen keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista.

Vaikka katsomusaloite ei saavuta tavoitettansa, ei kampanjaa voi kokonaisuutena pitää epäonnistuneena, varsinkaan tutkijan näkökulmasta. Kuluneen puolen vuoden aikana maassamme on keskusteltu entistä enemmän uskonnonopetuksen mahdollisista malleista. Lisäksi on saatu selville, mitä kansa ja erilaiset vaikuttajat ajattelevat asiasta. Se ei ole vähäpätöinen saavutus. On myös muistettava, että uskonnonopetus voi muuttua tavanomaisen päätöksenteon keinoin, ilman kansalaisaloitetta. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, ainakin niin kauan kuin maassamme jatkuu oikeistolais-konservatiivinen hegemonia.

Keskustelu jatkukoon.

Keskisuomalaisen juttu:

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/uskonnontunneista-tuskin-luovutaan-harva-kansalaisaloite-etenee-eduskuntaan/2221657

Tietoa katsomusaloitteesta:

http://www.katsomusaloite.fi/