Freud ja Euroopan ulkopuoli

Postkolonialistisen teorian klassikko Edward W. Saidin tuotantoon on tullut tutustuttua palasissa suunnilleen 20 vuoden aikana. Hänen lyhyt puheensa Euroopan ulkopuolen roolista Freudin ajattelussa on jäänyt lukematta. Verson alennuksesta ostin teoksen, jossa on mukana Jacqueline Rosen kommenttipuheenvuoro.

Freud and the Non-European (2003) jäi Saidin viimeiseksi teokseksi. Se perustuu tapahtumaan, jonka järjestäjänä oli Lontoon Freud-museo. Freud-museo sijaitsee Freudin viimeisessä asunnossa, jossa olen käynyt ihastelemassa kuuluisia sohvia, Freudin Egypti-innostuksesta kertovaa esinekokoelmaa ja susimiehen Freudille antamaa piirrosta.

Said sanoo alussa asioita, jotka ovat periaatteessa varsin tuttuja: Freudin viittaukset primitiiveihin ovat pinnallisia ja niiden funktiona on vain tukea omaa teoriakehittelyä. Ne perustuvat pääosin J. G. Frazerin julkaisuihin, erityisesti Toteemi ja tabussa. Freud katsoi, että primitiivit kehittyvät asteittain sivilisoituneiksi eurooppalaisiksi. Freud oli oman aikansa ja kulttuurinsa osa. Näiden piirteiden alleviivaajana Said oli tunnettu kauno- ja teoriakirjallisuuden lukija.

Suurin osa esseestä käsittelee Freudin vanhuudenteosta Mooses ja monoteismi. Siitä Freud-tulkki Peter Gay totesi, että kirjoittajan olisi kannattanut pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassaan antaa sille alaotsikko ”Historiallinen romaani”.

Said korostaa, miten ambivalentti suhde juutalaisella Freudilla oli ”omiinsa” ja pohtii erityisesti sitä, miten Freud näki Mooseksessa omiensa ulkopuolisen egyptiläisen hahmon, joka loi oman kansansa (juutalaiset). Tämä ajatus juutalaisuuden alkuperästä itsensä ulkopuolella asettuu Saidilla kontrastiksi Israelin valtiolle, jonka lait perustuvat juutalaisten ja ei-juutalaisten tarkkaan erotteluun. Näin Freudin teoksesta muodostuu Saidin tulkinnan kautta kytkös omaan aikaamme. Toisin sanoen Israel tukahduttaa Freudin rakentamalla juutalaisuudesta rajatun ja itseriittoisen identiteetin.

Yllä sanottuun liittyvä kiinnostava elementti luennassa on myös Saidin spekulaatio. Freud piti Moosesta egyptiläisenä ja ristiriitaisesti nimitti silti juutalaisia välimeren kulttuurin perillisiksi. Said ounastelee, että kokemukset antisemitismistä saattaisivat olla syynä siihen, että Freud sijoittaa tässä juutalaiset osaksi ”Eurooppaa”.

Tapaus Wilhelm Reich

Tammikuun alussa tuli sivistettyä itseä katsomalla tuore saksalainen elokuva Der Fall Wilhelm Reich (2013), The Strange Case of Wilhelm Reich, joka nimensä mukaisesti keskittyi Wilhelm Reichin (1897–1957) elämään ja ajatteluun. Samassa paketissa oli myös ohjaaja Antonin Svobodan dokumentti vuodelta 2009. Se oli huomattavasti elokuvaa informatiivisempi, koska se ei keskittynyt niin voimakkaasti Reichin viimeisiin vuosiin Yhdysvalloissa.

Itävaltalainen juutalainen pakeni natseja Yhdysvaltoihin Norjasta lähteneellä viimeisellä laivalla. Sitä ennen Reich oli siirtynyt Berliinistä Tanskaan samasta syystä. Muutto Berliiniin oli ollut strateginen, sillä siellä hän katsoi saavansa enemmän vastakaikua tavalleen yhdistää psykoanalyysi marxilaiseen yhteiskunta-analyysiin.

Elokuvan keskiössä on Yhdysvalloissa vietetty aika. Siellä Reichin työn painopiste alkoi olla orgonissa. Reichin mukaan orgon oli energian kaltainen yksikkö, jonka olemassaolosta ja myönteisistä vaikutuksista mies oli vakuuttunut. Myös Einstein kiinnostui aluksi tästä, mutta katkaisi kirjeenvaihdon myöhemmin todettuaan, ettei orgon – tai ainakaan Reichin löydökset – ole tieteellisesti uskottavia. Todellinen reichilainen kuitenkin kääntää tämän kamppailuksi maineesta aikana, jolloin Einsteinin työtä alleviivaava atomienergia löi läpi yhteiskunnassa.

Orgon oli keskeinen Reichin pyrkimyksissä mielen ja ruumiin sairauksien parantamiseen. Käytännössä tämä tarkoitti, että ihmiset menivät istumaan säännöllisin väliajoin orgon-kiihdyttimiin eli metallilaatikoihin, joissa orgonpitoisuus kohosi. Lopulta orgon-kiihdyttimien käyttö kiellettiin ja Reichin kirjoja poltettiin tässä sananvapauden luvatussa maassa – vain muutama vuosi sen jälkeen kun natsit olivat polttaneet samoja teoksia Saksassa.

Reich tuomittiin vankilaan, jossa hän myös kuoli sydänkohtaukseen juuri ennen vapautumistaan. Ruumiinavausta ei koskaan tehty.

Elokuva kertoo mielenkiintoisen, tositapahtumiin pohjaavan tarinan, mutta oikeastaan Reichin varhainen elämä ja ajattelu on vielä kiinnostavampaa, ainakin sikäli, että se kertoo jotain olennaista psykoanalyysin institutionalisoimisesta.

Reich savustettiin psykoanalyyttisista kuvioista ainakin kahdesta syystä. Hän korosti standardoidusta analyysista poiketen ruumiillisuuden merkitystä. Lisäksi hän yhdisti psykoanalyysin poliittiseen (marxilaiseen) yhteiskunta-analyysiin. Jälkimmäinen oli ainakin Reichin puolestapuhujien mukaan koettu uhka, sillä psykoanalyysin vartijan halusivat ylläpitää mielikuvaa poliittisesti neutraalista tieteellisestä analyysista (joka siten menestyisi ja säilyttäisi asemansa myös fasistisessa yhteiskunnassa).

Toinen mielenkiintoinen seikka Reichissa on hänen ylösnousemus 1960-luvun lopun vastakulttuurin ajattelijana. Hän oli julkaissut jo vuonna 1933 teoksen fasismin massapsykologiasta (Die Massenpsychologie des Faschismus) ja kirjoittanut seksuaalisen vapautumisen merkityksestä tavalla, joka puhutteli 60-luvun kulttuurivallankumousta. Kerrotaan, että mielenosoittajat heittelivät poliiseja Reichin teoksilla Pariisissa keväällä ’68. (Tai saatan muistaa tarinan väärin, mutta se jääköön tarkistettavaksi.)

Monin paikoin Reichin varhaiset ajatukset liippaavat läheltä Gilles Deleuzen & Félix Guattarin kirjoituksia, erityisesti Anti-Oidipusta, joka julkaistiin vuonna 1972 ja joka monin paikoin heijastelee aikansa vastakulttuuria. Kysymys siitä, miksi ihmiset halusivat fasismia, yhdisti heitä ja Reichia. Samoin pohdinnat ruumiillisuudesta ja poliittisuudesta, jotka institutionalisoitunut psykoanalyysi sivuutti.

Deleuze ja Guattari pohtivatkin suhdettaan Reichiin. Ehkä suurin ero oli siinä, että Deleuzen & Guattarin mukaan halu syntyy sosiaalisessa kanssakäymisessä eikä se ole olemassa yksilössä sitä ennen, jonakin alkuperäisenä vaikuttavana voimana. Toisin sanoen Reichilla säilyi ajatus yksilön ja sitä tukahduttavan yhteiskunnan välisestä dualismista.

Harmi vain, että elokuva ei pahemmin keskity näihin Reichin uran varhaisvaiheen kiinnostuksiin.

Yksi Reichin viimeisten vuosien keksinnöistä oli cloudbuster, sateentekijä, jonka oletettua mekanismia en edes yritä selittää tässä. Se toi kuitenkin mieleeni Kate Bushin musiikkivideon ”Cloudbusting”, jonka näin ensimmäisen kerran noin 11-vuotiaana. Aloin pitää kappaleesta vasta myöhemmin, mutta video herätti kiinnostusta jo pienenä. Nyt opin, että biisi ja video perustuvat Wilhelmin pojan Peter Reichin muistelmiin Book of Dreams (1973). Kirja myös vilahtaa videolla.

Uusmedia, massamedia ja uskonnollisuuden muutos

Kuinka uskonnolliset ryhmät käyttävät sosiaalista mediaa ja miten nämä kietoutuvat perinteiseen valtamediaan? Tämä on vain yksi monista kysymyksistä, joita käsitellään vuoden 2013 lopulla ilmestyneessä teoksessa Social Media and Religious Change (de Gruyter).

Teoksen ovat toimittaneet Marie Gillespie, David Herbert ja Anita Greenhill. Sen juuret ovat konferenssissa, jonka järjestimme Lontoon Camden Townissa kesällä 2010, ajankohtana, jolloin sattui olemaan lähes 30 astetta lämmintä. Itse seminaarihuoneessa oli viileämpää, mutta muistan edelleen hyvin, miten absurdia tuollaisessa helteessä oli astua tauolla keskelle Camden Townin ihmisvilskettä, juuri niille hoodeille, jonne oli kymmenen vuotta sitten pakko päästä jokaisella Lontoon lomalla.

Kirjan tekemiseen on osallistunut tunnettuja aihepiirin tuntijoita (toimittajien lisäksi esimerkiksi Gordon Lynch ja Heidi Campbell) sekä muutamia nuorempia tutkijoita. Teoksessa käsitellään teoreettisten kysymysten lisäksi esimerkiksi BBC:n televisiosarjoja, islamilaisia marttyyrivideoita, juutalaisuutta facebookissa, evankelikaalista kristillisyyttä YouTubessa ja bahai´den nettikäyttöä.

Teokseen päätyi myös yksi Leedsin projektimme teksteistä, ”Christianity, Secularism and Religious Diversity in the British Media” (Knott, Poole & Taira).

Artikkelimme ei käsittele ensisijaisesti ”somea”, kuten eivät kaikki muutkaan tekstit, joten siinä mielessä se ei täysin istu teoksen otsikkoon. Toisaalta mikä tahansa media on ”sosiaalinen” ja median sosiaalisuutta voidaan pohtia myös ”somen” ulkopuolella.

Itselleni olennaista yhteisartikkelissamme oli kattaa vielä yksi alue, joka ei saanut riittävästi tilaa projektiin perustuvassa kirjassamme, ainakaan juuri haluamallani tavalla. Artikkelin lähtökohtana on Paul Wellerin huomio Britanniasta ”kristillisenä, sekulaarina ja uskonnollisesti monimuotoisena” maana.

Esitämme, että juuri nämä muodostavat kolme pilaria, joiden varaan myös uskontoa koskevat julkiset keskustelut paaluttuvat. Siksi artikkelissamme osoitetaan ensiksi, miten kolme pilaria näkyvät määrällisenä muutoksena median uskontokäsittelyssä. Toiseksi esitetään, että ne jäsentävät median uskontouutisoinnin ja -debattien näkökulmia. Esimerkkeinä on hollantilaista kansanedustajaa Geert Wildersiä koskeva uutisointi ja paavi Benedictuksen vierailu Britanniaan.

Käsittelemme Wildersiä ja paavia myös kirjassamme Media Portrayals of Religion and the Secular Sacred, mutta tässä yhteydessä ne asettuvat haluamallani tavalla yhden viitekehykseen sisään. Siksi tämä artikkeli ei ole puhtaasti kirjasta löytyvän toistoa, vaan puolustaa paikkaansa erillisenä tekstinä.

Tekstimme on kirjoitettu tasapuolisesti yhdessä. Oma kontribuutioni on ensisijaisesti paavin vierailua koskevassa osuudessa, mutta toisaalta tekstin rakenne on sataprosenttisesti minun jäsennys.

Kokonaisuutena teos tarjoilee toimittajien perusteellisen johdannon lisäksi 10 artikkelia, jotka hahmottelevat uskonnon ja median (erityisesti uusmedian) suhteita. Sellaisena se täydentää nopeasti kasvavaa tutkimusaluetta ja muutamat tekstit ovat aihepiiristä kiinnostuneille välttämätöntä lukemistoa. Suoranaista yhtä teesiä tai vastausta teos ei tarjoa.

Kustantajan hinnat ovat sellaisia, että teoksia ostavat lähinnä kirjastot, mutta sitähän varten kirjastot ovat, että sieltä voi lainata kirjoja, jotka ovat liian kalliita ostettavaksi. 

Linkki kustantajan sivulle:

http://www.degruyter.com/view/product/179827